• Viisi Tähteä -Arkisto
Alkon myynti väheni vuonna 2008
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
09.01.2009 15:02

Väkevien viinojen oluen, siidereiden ja myynti Alkon myymälöissä väheni viime vuonna vuoteen 2007 verrattuna. Sen sijaan puna- ja valkoviinin kauppa jatkoi kasvuaan. Alkon myynti hiipui koko vuona noin kaksi prosenttia 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna.

 

Konjakkien ja väkevien viinojen myynti putosi kumpikin 5,3 porosenttiyksiköllä. Myös panimojuomien kauppa kävi Alkon myymälöissä edellisvuotta tuntuvasti nihkeämmin. Alkon olutkauppa väheni 5,1 %, siidereiden 12,3 % ja long drink -juomienkin 2,3 %.

Maan noin 340 pitkäripaista myivät olutta 12,25 miljoonaa litraa. Sen sijaan Alkon jouluoluiden valikoiman lisäys ja kampanjointi näyttivät onnistuneen kohtalaisesti, sillä joulukuun olutmyynti oli 2,9 % enemmän kuin joulukuussa 2007.

Suomalaiset alkavat oppia eurooppalaisia juomatapoja, sillä puna- ja valkoviinien kauppa kävi koko vuoden aiempaa vilkkaammin. Punaviineillä kasvua edellisvuoteen oli 1,8 % ja valkoviineillä 2,5 %.

”Viime vuoden miinus johtuu alkoholiveron korotuksesta 2008 alussa ja Viron matkustajatuonnin mahdollisesta kasvusta”, arvioi Alkon viestintä- ja markkinointijohtaja Mika-Pekka Miettinen Ilta-Sanomissa.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) keräämien tilastojen mukana myös anniskelumyynti on kovassa laskussa. Ravintoloiden anniskelumyynti laski viime vuoden tammi-lokakuussa litramääräisesti yli 6 %:lla vuoden 2007 vastaavaan aikaan verrattuna.

Oluiden anniskelumyynnissä vähennystä oli samana aikaan 7,7 % sekä maustamattomilla viinoilla ja siidereillä noin 10 % kummallakin.

 

Lue lisää tästä aihepiiristä