Viru on yksi suomalaisten matkailijoiden parhaiten tuntemista ja eniten käyttämistä hotelleista. Moni suomalainen tuntee Virun ja Tallinnan jopa paremmin kuin kotimaiset hotellit ja lomakohteet.

”Jokaisella tallinnalaisella, kuten useimmilla suomalaisillakin, on mielipiteensä tai mielikuvansa Virusta. Se on jotain se”, kertoo hotellin historiasta Aikamatka hotelli Viruun -kirjan kirjoittanut toimittaja Sakari Nupponen.

Nupposen mielestä Viru ei ole vain hotelli. Se on Viron matkailun symboli. Virun 35-vuotinen historia on täynnä suuria maailmanpolitiikan käänteitä ja pienen pieniä sattumuksia. Eivätkä kaikki niistä mairittele suomalaisia turistien mainetta maailmanmatkaajina.

Kekkonen laittoi alulle

Viru-hotelli nousee Tallinnan kattojen yläpuolelle. Kuva: Heikki Kähkönen

Viru avattiin vuonna 1972. Hotellin syntyyn vaikutti suuri Viron ystävä presidentti Urho Kekkonen, joka avasi tien hotellin rakentamiselle ja suomalaisten Tallinnan matkailulle vierailullaan Neuvosto-Eestiin vuonna 1964.

Taustat Viron matkailulle oli kuitenkin luotu maidemme välisessä lämminhenkisessä yhteistyössä jo yli puoli vuosisataa aikaisemmin. Varsinkin kieltolain aikaan 1920-luvulla Suomen ja Viron välinen matkailu eli kulta-aikaansa.

”Suomeen rahdattiin Virosta pirtua, mutta Suomesta matkasi lahden yli suuri joukko turisteja. Kieltolain loppuminen vuonna 1932 oli lähes kuolinisku naapurimaan matkailulle”, Nupponen kertoo.

Suomalaisten rakentama

Hotelli Viru rakennettiin suomalaisvoimin. Rakennus nousi Neuvostoliiton mittapuun mukaan ennätysajassa. Koko neuvostomaan matkailun ylpeys kohosi keskeiseksi maamerkiksi myös hyvän palvelunsa ja ravintoloidensa, mutta ennen kaikkea kansainvälisten vieraidensa ansiosta.

”Hotellin ensimmäinen vieras oli Persian shaahi vaimoineen. Virussa tavallisia vieraita olivat Neuvostoliiton korkeimmat johtajat, kosmonautit ja muut naapurimaan suuret sankarihahmot”, Nupponen kertaa.

Hotellin keittiötä johti koko Neuvostoliiton mestari Jaan Tuvike, jonka käsialaa olivat monet ravintoloissa nautitut mestariteokset. Herkkusuut kävivät Tuviken maksapasteijaa ja kurkkukeittoa ihastelemassa ympäri maata. Muita Tuviken luomuksia olivat mm. venäläinen kaljakeitto, pääkaupungin salaatti ja kieli-appelsiinisalaatti.

”Eniten noista ajoista olen jäänyt kaipaamaan vanhoja ja perinteisiä virolaisia ruokalajeja, joita tänä päivänä löytää Tallinnassa enää harvoista rakennusten kivijalan tunkkaisista kellarikuppiloista”, Nupponen huokaa.

Oluen ystäviä ei hemmoteltu

Myös alkoholijuomat tekivät Virussa kauppaansa. Juomia oli paljon tarjolla. Hotellin perusvalikoimaan kuuluivat Liviko-viinatehtaan yhä valmistama Viru Valge -vodka ja väkevä Vana Tallinn -likööri.

”Sen sijaan viinivalikoimaan kuuluivat vain punainen ja valkoinen eli ota tai jätä”, Nupponen naurahtaa.

Oluen ystäviä Virussa ei juuri hemmoteltu. Olutta ei Neuvostoliitossa arvostettu, sillä sitä joivat virallisen totuuden mukaan vain juopot parantaakseen krapulaansa.

”Yleensä olut oli tanskalaista Tuborgia tai Carlsbergia. Päivän olutkiintiö myytiin loppuun jo alkuillasta ja janoinen ei aina saanut olutta valuutallakaan”, Nupponen muistelee.

Asiakkaiden kanssa tavaranvaihtobisnestä harrastava hotellin henkilökunta auttoi usein janoista matkailijaa oluentuskassa.

”Kerroshoitajilla oli tarjolla Pepsiä ja Pilsner Urquellia. Tuota maailman parasta pilsneriä sai heiltä aivan pilkkahinnalla.”

KGB koko ajan läsnä

Hotelli Virun eläviin legendoihin kuuluu salaisen poliisin KGB:n jatkuva valvonta. KGB:n silmät ja korvat vahtivat turisteja aina kevääseen 1991 saakka. Tavallinen miliisi taiteili hämäräbisneksiä tekevien jobbareiden ja prostituoitujen kanssa.

”Hotellin kolmannessa kerroksessa oli pieni ja suljettu puhelinkeskukseen liittyvä huone. Sieltä kiinnostavia puheluita ohjattiin Pagari-kadulle KGB:n paikalliseen päämajaan.”

Nupposen kirjoittama Aikamatka hotelli Viruun kertoo, mitä Virun väki tarjosi shaahittarelle hänen syntymäpäivänään, ja miten KGB kuunteli hotellivieraita huoneissa ja saunassa. Ennen kaikkea kirja tempaisee mukaansa lukuisiin tarinoihin, jotka on osa Suomen ja Viron välistä lähimatkailua aina 1970-luvun alusta näihin päiviin saakka.

Kirjoittaja Sakari Nupponen on Ilta-Sanomien taloustoimittaja, joka raportoi Viron itsenäistymisestä 1990-luvun alussa. Kirjan on kustantanut Ajatus Kirjat, joka toimii Gummeruksen itsenäisenä kustannusyksikkönä.