| Irlantilainen sianliha vedetty Suomen markkinoilta |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen |
| 08.12.2008 13:12 |
|
Irlannista tämän syksyn aikana tuotu sianliha on päätetty vetää pois Suomen markkinoilta. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan Irlannin viranomaiset eivät ole pystyneet takaamaan, että maahantuodussa sianlihassa ja siitä valmistetuissa tuotteissa ei ole dioksiinia. STT:n uutisoi, että lihaa on Suomessa myynyt Subway-pikaruokaketju. Syksyn aikana yhtiön tarpeisiin lihaa on tuotu noin 30 000 kiloa.
Irlannista ja Euroopan komission kautta saatujen tietojen perusteella irlantilaisessa sianlihassa on todettu korkeita dioksiinipitoisuuksia. Määrät ylittävät jopa 200-kertaisesti sallitun enimmäismäärän.
Evira kertoo, että Irlanti on toimittanut elintarvikkeita ja rehuja koskevan hälytysjärjestelmän kautta toistaiseksi listaukset 12 EU:n jäsenvaltioon ja eräisiin EU:n ulkopuolisiin maihin toimitetuista lihaeristä, jotka viranomaiset kehotetaan välittömästi jäljittämään. Näitä eriä ei ole toimitettu Suomeen.
|
