Anttila pitää kansallisten ruokatunnusten rajoittamisintoa liian tiukkana
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
02.01.2009 09:50

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) pitää Suomen kansallisten tunnusten käytön rajoituksia maataloustuotteiden markkinoinnissa turhan tiukkoina. EU:n asetusten mukaan kotimaisuudesta kertovia tunnuksia ei saa käyttää, jos markkinointi on valtion tukemaa. Esimerkiksi Finfood ja Kotimaiset Kasvikset ovat jo joutuneet muuttamaan tunnuksiaan.

”En uskonut, että se näin tiukaksi menee. Sen olen tiennyt koko ajan, että jos on valtion rahaa markkinoinnissa mukana, tietyt pelisäännöt täytyy täyttää. Se merkitsee, ettei saa korostaa liikaa yhden jäsenvaltion tuotetta”, Anttila kertoo Maaseudun Tulevaisuus -lehden verkkosivuilla.

Anttila aikoo selvittää, miten muut jäsenmaat toteuttavat tulkinnan.

”Täytyy tietää, mitä muissa maissa tehdään, että me suomalaiset ei olla niitä, jotka ensimmäisenä rynnätään ja pistetään kaikki asiat kuntoon”, ministeri jatkaa.

Myös EU:n markkinaoikeuteen perehtynyt professori Kai Kalima tyrmää suomalaisten EU-säädösten tulkinnan, koska ruoan alkuperän mainitseminen ei tee mainonnasta automaattisesti kiellettyä. Kaliman mielestä järjestöjen nimen tai tunnusten muuttaminen on turhaa nöyristelyä. Komission kantoja pitäisi uskaltaa testata EY-tuomioistuimessa.