|
Kirjoittanut Eeropekka Rislakki
|
|
03.09.2009 11:09 |
|

Tunnettu gastronomi, ruokakirjailija, ruokakulttuurin puolestapuhuja ja mainostoimiston johtaja Visa Nurmi on kuollut 53-vuotiaana sairaskohtaukseen.
Turkulaisen markkinointiviestintätoimisto Kaufmannin toimitusjohtajuuden lisäksi Visa Nurmi, (synt. 1956), muistetaan hyvän seuramiehen tunnusmerkistön täyttävänä ruoka-aktivistina, ruoka-alan havainnoitsijana ja -vaikuttajana, jonka suhdeverkosto kattoi Suomen kaikki merkittävät ruoka-alan kontaktit.
Samalla Visa Nurmi haki perspektiiviä ruokakulttuuriymmärryksen syventämiseksi matkustamalla maailman kulinaristissa keskuksissa. Aina siellä, missä Visa oli, puhuttiin ruoasta, erityisesti hyvän ruoan kriteereistä ja ruokakulttuurista, mutta myös suomalaisen ruokaketjun kipukohdista: maatalouden, elintarviketeollisuuden ja kaupan vääristymistä.
Visa Nurmen ja hänen hyvän ystävänsä, keittiömestari Antti Vahteran kymmenes ruokakirja ilmestyi juuri syksyn kirjamarkkinoille. Rehevää ja maskuliinista Mojo-nimeä kantava, keittokirjakonseptiin uusia uria etsivän kirjan työryhmä on vahvistettu jazzpianisti Iiro Rantalalla. Media-alalla Visa tunnettiin ideoivana ja käyntiin panevana voimana useissa ruokaan liittyvissä hankkeissa. Viime vuosilta tällaisia ovat mm. jo toimintansa lopettanut Suomen Kuvalehti Gourmet. Visa Nurmi oli myös Ruokala-verkkopalvelun ja tv-ohjelman yksi perustajista ja vastaava tuottaja. Ruokala on nykyään osa Ilta-Sanomien verkkosivuja. Visa Nurmen ruoka-aiheisia kolumneja on julkaistu mm. Suomen Kuvalehdessä ja viimeksi Helsingin Sanomien Ruoka & Juoma -sivuilla viikko sitten. Hänen kannanottojaan ajankohtaisiin ruoka-asioihin oli mahdollista seurata blogista www.kannuvalimo.fi
Hän oli myös suomalaista ruokakulttuuria määrittäneen Suomalaisen Ruokakulttuurin Ulottuvuuksia -työryhmän jäsen.
Visa Nurmeltä jäi kesken jo ennakkoon paljon kiinnostusta herättänyt pamfletti, jonka tarkoituksena oli avata sekä kriittisesti että rakentavasti suomalaisen ruokakulttuurin rakenteet sekä ruoan politiikka. Yhdessä Turun yliopiston valtio-opin professorin Matti Wibergin ja tämän muistokirjoituksen kirjoittajan kanssa tehdyn pamfletin käsikirjoitus oli tarkoitus jättää kustantajalle kahden viikon kuluttua.
Visa Nurmea jäävät kaipaamaan hänen perheensä, sekä suuri joukko ruoka-alan ammattilaisia ja hyvän ruoan ystäviä.
Eeropekka Rislakki
(Visa Nurmen kuva: Visa Nurmi - Antti Vahtera - Iiro Rantala: Mojo - Uusia ruokarytmejä hella hehkuen! It's working -kirjan kuva-arkisto)
|