Itä-Suomi suunnittelee pyhiinvaellusmatkailua
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
28.09.2009 02:11

Pyhiinvaelluksilla on tarkoitus lisätä turistien määrää Savonlinnan seudulla. Enonkoskelle on suunnitteilla neljä erilaista pyhiinvaellusreittiä matkailijoille. Niistä kahta pitkin voisi kulkea kävellen yhden pyöräillen ja yhden meloen. Enonkoskella syyskyyn puolivälissä järjestetyssä Pyhät polut -seminaarissa on ideoitu Itä-Suomeen omaa pyhiinvaellusmatkailua. Mikäli Enonkoskelle sekä Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin suunnitellut reitit toteutuvat, maakuntaan on odotettavissa pyhiinvaeltajia kaikkialta maailmasta.

Itä-Savo-lehden mukaan Pyhät polut -hankkeen ideoijilla on vahva, kristillinen arvomaailma. Reitit tulisivat olemaan avoimia aivan kaikille, uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta.

”Jotkin vaelluksista voisivat olla pyhiinvaellus, johon kutsutaan kristittyjä. Reiteillä vaeltaisivat varmasti lisäksi luonnosta nauttijat ja vielä kuntoaan kokeilevat. 150–300 kilometrin vaellus ei ole päivän tai kahden kävelyretki”, kertoo lehden haastattelema vaellusreittien suunnittelija, Enonkosken kuntakummi Tuomo Jantunen.

Ensimmäiset koevaellukset on tarkoitus tehdä ensi kesänä. Hankeyhteistyössä on mukana myös naapurikuntia.

 
AddThis Social Bookmark Button