|
Kirjoittanut Viisi Tähteä
|
|
28.09.2009 08:07 |
S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto on aloittanut työvoiman tuonnin Euroopan ulkoupuolelta. Etelä-Suomen Sanomat uutisoi nettisivuillaan, että HOK-Elanto on ratkaissut kokkipulansa tuomalla maahan pilottiryhmäksi kymmenen filippiiniläistä ammattilaista.
S-ryhmä on perustanut uusia yksikköjä niin tiiviiseen tahtiin, että kaikkiin palvelualan tehtäviin ei ole löytynyt kotimaisia osaajia. Etelä-Suomen Sanomien mukaan filippiiniläiskokit ovat osa pääkaupunkiseudun hallittua työvoiman tuontia, johon liittyy myös filippiiniläisten sairaanhoitajien pestaaminen lähihoitajiksi yksityisiin hoivalaitoksiin.
Kaikkiaan ulkomaalaisten määrä kasvaa palvelualojen ammateissa vauhdilla. Ulkomaalaislähtöisten työntekijöiden osuus on esimerkiksi Alepa-ketjun henkilöstöstä jo kymmenen prosenttia. |