|
Kirjoittanut Viisi Tähteä
|
|
09.10.2009 06:40 |
|
Heinon Tukku on antanut 50 000 euron lahjoituksen Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professuurin tukirahastolle.
Hiljattain 110 vuotta täyttänyt Heino haluaa osoittaa rahalahjoituksen myötä olla tukemassa koko yhteiskunnalle merkittävää ruokakulttuurin tutkimusta ja osaamista.
”Olemme jo hyvin lähellä sitä tilannetta, että ruokakulttuurin professori voisi aloittaa toimintansa jo alkuvuodesta 2011. Haluamme osaltamme olla vaikuttamassa suomalaisen ruokakulttuurin kehittymiseen, jonka näemme merkityksellisenä asiana, ei pelkästään alallemme, vaan koko yhteiskunnalle.”, toteaa Heino-konsernin toimitusjohtaja Petri Heino.
Ruokakulttuurin lahjoitusprofessuurin tukirahastolle osoitetun 50 000 euron lahjoituksen ottivat vastaan kotitalouspedagogiikan professori Päivi Palojoki Helsingin Yliopiston käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta sekä toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Kotitalousopettajien liitosta. |