HS: Espoossa käräjöidään viinisalaisuuksien vuotamisesta
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
15.10.2009 10:33

Viinejä maahantuovan Fondberg Oy:n epäillään saaneen kilpailijoidensa yrityssalaisuuksia, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan Espoon käräjäoikeus käsittelee parhaillaan harvinaista yrityssalaisuuksien vuotamisjupakkaa. Kahdessa rinnakkaisessa jutussa syytetään viittä yksityishenkilöä ja heidän työnantajaansa, viinien maahantuontiyritys Fondbergia, yrityssalaisuuden rikkomisesta ja sen väärinkäytöstä.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että syyttäjä hakee Fondbergille 10 000 – 50 000 euron yhteisösakkoa. Ensimmäisen tutkintapyynnön teki Fondbergin kilpailija Norex Spirits jo 2005. Tässä tutkinnassa kävi ilmi seikkoja, joiden perusteella Alko teki oman tutkintapyyntönsä seuraavana vuonna.

Kaava oli haastehakemusten mukaan molemmissa tapauksissa sama. Kaksi vastaajaa oli ollut vastuunalaisissa tehtävissä Norex Spirits -yhtiössä ja yksi Alkossa. Kaikki kolme irtisanoutuivat ja siirtyivät muutaman kuukauden aikana vuonna 2005 Fondbergin palvelukseen.

Mukaan on lähtenyt tiedostoja, jotka syyttäjän mielestä sisältävät Norex Spiritsin ja Alkon yrityssalaisuuksia. Kaksi niiden viemisestä epäiltyä on haastehakemuksen mukaan myös käyttänyt näitä tietoja hyväkseen, joten heitä syytetään sekä yrityssalaisuuden rikkomisesta että sen väärinkäyttämisestä.

Yhtä syytettyä epäillään vain yrityssalaisuuden rikkomisesta. Fondbergin toimitusjohtaja ja hänen edeltäjänsä saivat syytteen pelkästään sen väärinkäytöstä.

Aiheesta lisää Helsingin Sanomissa: www.hs.fi.

 

 
AddThis Social Bookmark Button