|
Kirjoittanut Viisi Tähteä
|
|
19.10.2009 05:58 |
|
Tuoreen selvityksen mukaan Helsingin ravintolat myyvät hyvälaatuista kebab-lihaa.
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan ravintoloissa myytävä kebab-liha on liki aina hyvälaatuista. Ongelmia löytyy enimmäkseen niistä ravintoloista, joissa kebab valmistetaan omassa keittiössä raa'asta lihasta. Selvityksestä uutisoi Helsingin Sanomat.
Ympäristökeskus otti viime vuonna tutkimusta varten näytteen 32 helsinkiläisravintolan kebab-lihasta. Vain kolmessa näistä kebab valmistettiin omassa keittiössä, loppuihin vartaat tulivat muualta esikypsennettyinä.
Näytteiden mikrobiologinen laatu selvitettiin laboratoriossa. Kypsistä kebabeista hyvän arvosanan sai 27, mutta raaoista kebabeista kaksi kolmesta todettiin huonolaatuisiksi.
Tutkijat ottivat näytteitä ravintolakebabin lisäksi kebabia valmistavista laitoksista ja maahantuodusta kebab-lihasta. Näissä näytteet otettiin aina raa'asta lihasta. Kahdeksasta näytteestä vain kahdessa tulokset olivat hyvät ja kolmessa välttävät.
Helsingin Sanomien mukaan tautia aiheuttavia bakteereita ei löytynyt yhdestäkään näytteestä. Sen sijaan raa'asta maahantuodusta kebab-lihasta löytyi ulosteperäisiä bakteereita. Ne joutuvat yleensä elintarvikkeisiin huonon käsihygienian seurauksena. |