| Eat&Joy Helsinki syksyllä 2006 |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 16.05.2006 00:00 |
|
Tapahtuma-aika: torstai 28.09. - sunnuntai 08.10.20065. Eat&Joy -tapahtuman tavoitteet Syksyllä järjestettävä Eat & Joy kokoaa ravintolat ja luovien alojen edustajat yhteistyöhön. Yhteistyömallit ovat hioutuneet ensimmäisestä tapahtumasta. Tekijät ovat sisäistäneet tapahtuman ja suunnitelmat syntyvät kevään aikana. Siten myös tapahtumien markkinointiin saadaan enemmän tehoja. Kanta-asiakkaille ja muille sidosryhmille suunnatut toimenpiteet yksittäisten ravintoloiden taholta levittävät Eat & Joy -tietoa laajasti kuluttajille. Kaksiviikkoinen tapahtuma antaa kotimaiselle medialle mahdollisuuden tiedottamiseen ja kuluttajille aikaa reagoida. Toimittajia kutsutaan tapahtumaan kohdennetusti. Kun ensimmäisen Eat & Joy -viikon focus oli paljon kontakteja ja laaja näkyvyys kansainvälisesti, syksyn tapahtumaan haetaan laatua ja lähialueita. Tapahtuman advisory boardiin on nimetty edelliseen tapahtumaan osallistuneet Guy Dimond, Lontoo (TimeOut), Susan Low, Lontoo, (BBC Food), Rosa Jackson, Nizza, (mm. Food & Wine, Paris Notes, Food and Travel, The Evening Standard ja Eat, Japani) sekä Ute Junker, Sydney (Australian Financial Review). Heidän tehtävänään on yhdessä Eat & Joy -organisaation kanssa löytää oikeat toimittajat vierailulle. Toimittajien määrä organisaation taholta on 35 henkeä. Matkailun edistämiskeskus tuo myös oman toimittajakiintiönsä syksyn tapahtumaan. Syksyn tapahtumassa kansainväliset Eat & Joy -kokkivierailut ravintoloissa nostavat kuluttajien ja kotimaisen median mielenkiintoa osallistua ja kokea. Eat & Joy toimii jälleen yhteistyössä Helsinki Design Weekin kanssa ja saa sitä kautta laajemman yleisön huomion.
Eat&Joy -yhteistyöprojektit - Viisi Tähteä -elämystoimialan ammattilehti. - Suomen Paras -projekti kotimaisen ruoan puolesta. Viisi Tähteä -lehden vuonna 2004 lanseeraama kotimaisille tuottajille avoin kilpailu aitojen makujen, hyvien yhteyksien ja Suomen parhaiden ruokien löytämiseksi. - HelsinkiMenu: HelsinkiMenu oli yksi kulttuurivuoden 2000 hankkeista ja jäi sen jälkeen näkyväksi elementiksi pääkaupungin kulinaariseen tarjontaan. HelsinkiMenun taustavoimina toimivat Finfood - Suomen Ruokatieto Ry, Helsingin kaupunki ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y - Design Partners / Helsinki Design Week -tapahtuma Kaapelitehtaalla: Kolmatta kertaa järjestettävä design- tapahtuma on samaan aikaan järjestettävän Habitaren off-tapahtuma. Se on uuden designin ja muodin esittäytyminen kansainväliselle medialle. Eat&Joy -lehdistö - Kansainväliset trend setter-, life style- ja design-lehdet ja mediat saadaan paikalle yhteistyökumppaneiden yhteisillä ponnistuksilla. Kumppanit omaavat kontaktit tarvittaviin medioihin. Kutsuttuina ei ole pelkästään ruoka- vaan myös life style-toimittajia, jotka korostavat Helsinkiä vilkkaana ravintola-, design-, musiikki- ja kulttuurikaupunkina. Eat&Joy -tukijat - Eat&Joy -tapahtuman mahdollistaa laaja institutionaalinen yhteistyö. Helsingin kaupunki, Ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosasto, Maa- ja metsätalousministeriö, Opetusministeriö, Finfood, MTK ja Matkailunedistämiskeskus ovat mukana. - Eat&Joy -tapahtumalle haetaan myös kaupallisia kumppaneita, joiden näkyminen tapahtumassa nostaa yritysten ja niiden tuotteiden tunnettuutta tai tuotteiden menekkiä kansainvälisesti. - Yhteistyökumppaneina ovat mm. Lapin Kulta (Hartwall) ja Koskenkorva ja Helmi-liköörit (Altia Oyj), Radisson SAS- ja Sokos-hotellit, HOK-Elannon ravintolat, Royal Ravintolat Oy ja Service Restaurants Oy. Eat&Joy -tuottaja Eat&Joy -tapahtuman tuottaa ja organisoi Unione Oy. Lisätietoja: Unione Oy Väinämöisenkatu 19 00100 Helsinki puh 09 436 99 470 Aki Arjola Jari Etelälahti Eeropekka Rislakki Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen gsm 0400 300 654 gsm 0400 500 940 gsm 0400 436 825 |


Aukioloajat
Avoinna:
ma-pe 10–21
la 10–18
sunnuntaisin olemme avoinna 12-17
puhelin 045 250 5333
Yhteystiedot
Myymälä
Eat&Joy Maatilatori
Lasipalatsi
Mannerheimintie 22–24
00100 Helsinki
Myymälän numero 045 250 5333
Aki Arjola, 0400 300 654, aki.arjola(at)unione.cc
Jari Etelälahti, 0400 500 940, jari etelalahti(at)unione.cc
Eeropekka Rislakki, 0400 436 825, e.rislakki(at)unione.cc
Toimisto
Uni One Oy
Väinämöisenkatu 19 A
00100 Helsinki
Eat&Joy Farmers Market
FOR A FRESH NORDIC FLAVOUR
Eat&Joy Maatilatori welcomes you to a unique market in the heart of Helsinki offering seasonal, Nordic tastes with food and produce both local and organic.
The market is open six days a week and has delicacies from more than 250 small producers across Finland : artisan cheeses, berry jams, fish roe, hand-crafted beer and cider, mushrooms, rye bread, smoked specialities, kyyttö forest cow, wild reindeer (poro) and much more – all direct from the producers.
Take home the true taste of Finland !
Location:
Lasipalatsi
Mannerheimintie 22–24
Helsinki, Finland
Open:
Mon-Fri 10am-9pm
Sat 10am-6pm
Sun closed

