Talviterassit tulevat, oletko valmis?
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Kalle Kirstilä   
02.03.2007 17:06
Turussa joulukaupunkitunnelmaa nostavat nyt myös talviterassit. Lupia myöntävä Lääninhallitus ei ole terassien toiminta-aikaa rajaa, toisin kuin edeltäjänsä Tuotevalvontakeskus. Myös tuleva tupakkilaki lisää kiinnostusta ympärivuotiseen terassitoimintaan.
talviterassi

talviterassi on oiva ratkaisu tupakkalain astuttua voimaan.
Kuva: Mika Huupponen

Yhä useampi ravintoloitsija aikoo hyödyntää luvan suomaa terassitoiminnan ympärivuotisuutta. Suomalaisista kaupungeista etujoukoissa näyttää olevan Turku, jossa aukeaa joulusesongiksi ainakin viisi talvi- tai glögiterassia.
Myös ensi kesänä voimaan astuva tupakkalaki asettaa ravintoloille tilanteen, jonka ainakin osa pyrkii ratkaisemaan terassien avulla. Ruotsissa, Norjassa ja Irlannissa laki sai aikaan selkeän trendin, jossa ravintolat rakensivat terasseistaan talvenkestäviä tuotteita lämpölamppuineen ja peitteineen.

Joulupukílle porttikielto

Anu Varis Turun kauppakamarista kertoo, että talviterasseja oli mietitty jo useissa ravintoloissa, kun hän keskustan elävöittämiseksi toimivan Turku - kaikkien aikojen kauppapaikka -projektin koordinaattorina otti yhteyttä asiasta mahdollisesti kiinnostuneisiin yrittäjiin.
Ensimmäisenä vuonna mukaan lähti kuusi yritystä, joista kolme sijaitsee jouluvalaistulla Yliopistonkadun kävelykatuosuudella. Asiakaspaikkoja kunkin yrittäjän terassilla on muutamia kymmeniä. Esimerkiksi kaupungin laajimman kesäterassin omaava Panimoravintola Koulu ei tässä vaiheessa lähtenyt mukaan.
Variksen mukaan tavoitteena on saada talviterasseilla keskustaan viihtyvyyttä ja joulukaupunkitunnelmaa lisäävää palvelua. Koordinaattorin johdolla selvitettiin toimintaa säätelevien elimien eli Ympäristö- ja kaavoitusviraston suunnittelutoimiston sekä kaupungin kiinteistölaitoksen näkemyksiä talviterassien vuokrasta sekä ulkoasusta.

"Joulupukilla on täysi porttikielto glögiterassille, koska Tuotevalvontakeskuksen mukaan se saattaisi houkuttaa lapsia paheiden pariin."

"Kaupungin johtotasolla asian arvo ymmärrettiin hienosti heti, vaikka virkamiestasolla käytännön järjestelyiden sopiminen olikin aluksi hieman nihkeää", Anu Varis kiittää.
Muun muassa julkisivulausuntojen viivästymisestä johtuen osa ravintoloista ei ehtinyt saamaan terassejaan lopulliseen muotoonsa vielä Joulukadun avajaistapahtumaan mennessä. Katujen puhtaanapito ei lämmitetyllä kävelykadulla aiheuta yrittäjille päänvaivaa, mutta joulusesongin ja alkoholilainsäädännön yhteensovittamisessa pitää olla tarkkana - esimerkiksi joulupukilla on täysi porttikielto glögiterassille, koska Tuotevalvontakeskuksen mukaan se saattaisi houkuttaa lapsia paheiden pariin.

Tavoitteena ympärivuotisuus

rento-bar

Bobi ja Tomppa omistavat Rento barin.
Kuva: Mika Huupponen

Turussa innokkaimpana talviterassi toimintaan on lähdössä Yliopistonkadun seurusteluravintola Rento bar. Sen talviterassilla myydään glögiä pienestä glögimökistä. Joulukaupungin logoilla varustetun mukin voi halutessaan lunastaa muistoksi. Jouluostoksilla kiertelevien hyvinvoinnista pidetään huolta myös pienellä suolaisella - tarjolla on bratwurstia ja perisuomalaista grillimakkaraa. Lämpöä tuovat lamppujen ohella lampaantaljat.
"Emme ole ajatelleet, että ensimmäinen vuosi olisi taloudellisessa mielessä kannattava. Ravintolan pitää kuitenkin aina miettiä uusia asioita ja me haluamme matkimisen sijaan olla uuden keksijä. Sijaitsemme kävelykadulla, joten sitä on luontaista hyödyntää", ravintoloitsija Tom Laaksonen pohtii.
Avajaisviikonlopun kokemukset lisäsivät entisestään uskoa asiaan.
"Olimme positiivisesti yllättyneitä, vaikka meillä oli kyllä odotuksiakin. Moni tuli sanomaan, että vihdoin ja viimein tällaista saadaan Suomeen. Siitä kiiteltiin, että olemme nähneet vaivaa. Ei riitä että tuodaan kesäterassi keskelle talvea."
Laaksosella on suunnitelmia jo lisäinvestointeihin seuraavaa talvea varten. Alkaneenakin talvena Rennon terassi tulee mukautumaan myös muihin sesonkeihin.
"Tavoitteena on saada aikaan ympärivuotisesti elävä terassi."
Rennon talviterassi jakaantuu savuttomaan ja savulliseen osioon. Ravintoloitsija sanoo, että tuleva tupakkalaki antaa lisäsysäyksen ympärivuotisuuden kehittämiselle.

Hyvää näkyvyyttä

Glögimökki

Rento Barin glögimökistä myydään lämmikettä.
Kuva: Mika Huupponen

Miltei Rennon naapurissa toimivan Cafe Brahen glögiterassilla on 20 asiakaspaikkaa. Ravintoloitsija Hessu Martikaisen mukaan terassin ulkoasusta pyritään tekemään sisäkahvilaa tukeva, joten porontaljaeksotiikkaa ei ole luvassa.
Liikkeellä ollaan pitkällä tähtäimellä - ensimmäisen vuoden ei odoteta laulattavan kassakonetta.
"Totta kai haluamme tehdä kauppaa, mutta toiminnalle on myös imagollinen syy. Tämä on hyvä tapa olla esillä ja tutustuttaa ihmiset kahvilaamme."
Martikaisen mukaan heille kahvilana terassin merkitys ei ole tupakkalain kannalta niinkään suuri. Talviterassilla tulee olemaan sekä savuttomia että savullisia paikkoja.
Myös Sedu Koskisen SK-ravintolat avaa Yliopistonkadulle oman talviterassinsa. Ravintola kulkee tässä vaiheessa nimellä Street Bar Poro. TOK lähtee talviterassitoimintaan avaamalla Hamburger Börsin pihalle sekä Vanhalla suurtorilla sijaitsevan ravintola Teinin yhteyteen talviterassit.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä