Terveysmatkailu on osa Terve Kuopio -ohjelmaa
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Sanna Maikkula   
22.02.2005 00:00
Kuopion seudun terveys- ja hyvinvointiosaamisen ja elinkeinoelämän yhdistävän Terve Kuopio -ohjelman tavoitteena on rakentaa Kuopiosta lähialueineen johtava hyvinvointiosaamisen keskus Euroopassa. Yksi projektin painopistealueista on terveysmatkailun kehittäminen.

"Kuopion alueen matkailutulon odotetaan kasvavan terveysmatkailuun liittyvän liiketoiminnan myötä, koska terveysmatkailulla tavoitetaan täysin uusia asiakasryhmiä. Asiakkaiden motiivi tulla Kuopioon ei ole matkailu vaan terveys", projektipäällikkö Leila Tolkki kertoo. Terveysmatkailu kehittämishankkeessa on mukana mm. sairaaloita, lääkärikeskuksia, kuntoutuskeskuksia, kylpylöitä ja hotelleja.

Terveyspalvelut ovat terveysmatkailun perusta mutta myös kylpylät ovat löytäneet kuviossa oman roolinsa ja profiloituvat nyt tarjoamaan erilaisia pre- ja postoperatiivisia hoitoja esimerkiksi leikkauksiin tuleville asiakkaille.
"Esimerkiksi satavuotiaassa Runnin kylpylässä Iisalmessa elvytetään perinnehoitoja ja Kunnon Paikka Siilinjärvellä on räätälöinyt pre- ja postoperatiivisia hoitojaksoja lyhentämään yhteiskunnalle kalliiden sairaalassaolovuorokausien määrää", Tolkki kertoo.

"EU:n lainsäädännön mukaan kansalaisilla on mahdollisuus saada hoitoa mistä tahansa unionin alueella, mikä on sekä pakottanut että luonut mahdollisuuden terveysmatkailun kehittämiseen", Tolkki sanoo.

"Terveysmatkailun asiakkaat voivat tulla esimerkiksi Ruotsista ja Englannista julkisen ja yksityisen terveydenhuollon kautta, mutta toki myös ihmiset itse hakevat oma-aloitteisesti terveyspalveluita."

Kuopion alueelle kehitettävää hyvinvointiosaamisen keskittymää ei ole vastaavassa muodossa muualla Euroopassa, mutta esimerkiksi Mayor Clinic Minnesotassa on kasvattanut ympärilleen kokonaisen terveysmatkailuun keskittyvän kaupungin.

Kuopion terveysmatkailun liiketoiminnan ja terveysmatkailupalveluiden ja palvelukokonaisuuksien markkinoinnin ja myynnin on määrä käynnistyä kuluvan kevään aikana European Health Business Center -liiketoiminnan myötä.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä