Tätä on nyt pohdittu aamiaispöydissä, työpaikoilla, urheiluseuroissa, olutravintoloissa ja kohta myös eduskunnassa, kun Etelä-Suomen lääninhallituksen virkamies Ilkka Ripatti pyörsi hyvien tapojen vastaisena helsinkiläisen Hercules-ravintolan aiemmin varmistaman laillisuuden ns. darkroom-koppien osalta. Darkroom on homoravintoloissa kautta maailman yleisesti esiintyvä koppi, jossa on mahdollisuus harrastaa seksiä.

Nyt pohditaan, mitä on hyvän tavan vastainen. Ja tietenkin, mitä on hyvä tapa, tai oikea tapa. Onko hyvän tavan vastainen sitä, että se on historiallisten tai uskonnollisten normien noudattamatta jättämistä? Onko tämän päivän paha tapa huomisen hyvän tavan normi?

Onko sitten olemassa jokin oikea paikka, aika, henkilö, tilanne, asento ym., joka on hyvän tavan mukaista seksin harjoittamista? Viittaako seksin harrastaminen amatööreihin? Suosiiko tulkinta ammattilaisseksiä?

Lääninhallitukset ovat Fidelin mielestä oikeita virastoja harjoittamaan filosofista pohdiskelua, sillä niissä on jo aiemmin päädytty kantaan, että ainoaa yhtä ja oikeaa tulkintaa ei voi olla olemassa siitä, mitä on jatkoajan ehtona oleva "laadukas ohjelma", ja siksi käytäntö vaihtelee eri puolilla Suomea.

Fidel onkin saanut vihiä, että Etelä-Suomen lääninhallitukseen on perustettu laajapohjainen seksi- ja darkroom-työryhmä, joka pohtii, saako henkilökunta harrastaa seksiä työpaikalla sulkemisajan jälkeen, ja saavatko asiakkaat ravintolaillan päätteeksi harrastaa seksiä vessassa, terassilla, puistossa, autossa, rapussa tai kotioloissa. Jo nyt on selvää, että Helsingin keskusta-alueen ravintolaterasseilla se on kielletty klo 22 jälkeen.

Ei uskoisi, että Suomea ravisuttelee lamakurimus, jota on nyt alettu kutsua tunnuslukujen perusteella jo pahemmaksi kuin 1990-luvun alun verilöyly. Reaalitalous saattaa muuttua silminnähtäväksi vasta kesän jälkeen, kun kaikki palaavat lomilta työpaikkaan, jota ei kenties enää ole.

Vielä ei näy tyhjiä liikehuoneistoja 1990-luvun alun tapaan, sillä nyt tyhjeneviin reikiin putkahtaa heti uusi yrittäjä – ja mikä kiinnostavinta, uusilla ja rohkeilla konsepteilla. Menossa on sukupolvinuorennus – se sama ilmiö, josta Suomen jalkapallomaajoukkueen kohdalla vasta vihjaillaan, kuin tabun häpäisynä.

Ainakin pääkaupungissa on ilmestynyt nyt samaan tahtiin uusia ravintoloita kuin nousukauden luovimpana aikana. Toinen kiinnostava ilmiö on se, että virta on kääntynyt toisin päin. Nyt moni etninen ravintola on väistynyt ja tilalle on tullut nuorten kokkien edullisiin raaka-aineisiin nojaavia, innovatiivisia työ-on-elämäntapa -ravintoloita.

Tähän on tultu. Helsingin kaupunki on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä. Ja nyt myös toinen pääkaupungin instituutio, HOK-Elanto, päätti ryhtyä tapahtuman tekijäksi. Syntyi Asiakasomistajan Helsinki 10–11.6.2009, joka menee päällekkäin 51-vuotiaan Helsinki-päivän kanssa 12.6.

Fidel on kuunnellut ja vilkuillut yksityisiä tapahtumajärjestäjiä, joiden ryhti on samassa asennossa kuin toimintaedellytyksetkin: romahduspisteessä.

Käytännössä kehityssuunta, jossa suuret institutionaaliset organisaatiot ovat muuttumassa tapahtumajärjestäjiksi, imuroi ja kaappaa kaikki yhteistyökumppanit, mutta sitoo myös järjestäjän omat rahat, joiden varassa tapahtumia ylipäänsä voi järjestää.

Asiakasomistajan Helsinki -tapauksessa tämä tarkoittaa, että ulkopuolisten yritysten (Helsingin Sanomat, If, Herz, Oral, Eckerö Line ja mm. Muuttopalvelu Niemi ja Vantaan Energia) lisäksi myös osuustoiminnallisen HOK-Elannon / S-ryhmän kymmenien toimialojen rahat ABC:sta Alepaan, Kodin Terrasta, Prismasta Automaahan ja omiin ravintolaketjuihin kanavoituvat yhteiseen jättitapahtumaan.

Tämä synnyttää kierteen, jossa ei luoda uutta, vaan pönkitetään vanhaa ja tuttua. Tämä on sosiaalinen innovaatio, joka pysäyttää ajan. HOK-Elannolle riittää, kun jengi vetää kevytmaitoa ja Saarioisten pizzaa ja elämykset haetaan asiakasomistajien omasta puistotapahtumasta. HOK-Elanto: kaksi päivää juhlaa, 363 päivää arkea.

Milloin muuten S-ryhmä rikkoo korvia huumaavan hiljaisuuden ravintolatoimensa osalta? Osuustoiminnan resursseilla ja kassalla on näinä talouden aikoina mahdollisuus vaikka mihin. Fidel onkin jo haistavinaan jotakin: vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

Julkaistu Viisi Tähteä -lehdessä 11.3.2009

MTK ärähti ruotsalaisen maidon invaasiota Suomeen.

MTK "älähtää" ja "ärähtää". Näitä termejä viljellään mediassa, kun viljelijöiden ja metsänomistajien taloudelliset intressit ovat uhattuina milloin mistäkin suunnasta. MTK:ssa on selvästi punnittu parhaimmaksi tavaksi, että sen on tuotava julki joka päivä millä tuulella se on.

Hui, MTK on vihainen!

Mitä sitten? Fidel kysyy.

MTK on oppinut ohjaamaan Suomea ja suomalaisia huonotuulisuudella ja negatiivisella tunnetilalla. Se kiukuttelee, uhoaa ja kiristää.

Emmehän me herkkämieliset tietenkään halua, että huonotuuliset isännät järjestävät traktorimielenosoituksen – jonne kaiken lisäksi on kaivettu maatalouskonehallin viimeisestä nurkasta se kaikkein vanhin, vintage-traktori, jottei kansan silmissä syntyisi väärinkäsitystä sen perusteella, millaisilla superkoneilla agribisnestä hoidetaan.

MTK:ssa tiedetään muutenkin, että mielikuvat ovat puoli leipää. Mielikuvien hallintaan perustuu sekin, ettei missään tapauksessa haluta näyttää kuluttajalle esimerkiksi eläinten todellisia kasvatusolosuhteita, ja mistä ruoka oikeasti tulee. Tuotantoihin liittyy salaamista ja tuotteiden markkinointiviestintään valehtelua. Tuotemainonta ylläpitää mielikuvaa ruohoniityillä syövistä lehmistä, kippurahäntäisistä telmivistä porsaista ja onnellisten kanojen munista. On mummon lihapullia ja äitien tekemää ruokaa.

MTK on vihainen! EVVVK! Maatalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 0,8 prosenttia. Huolehtisivat edes siitä, että tuotettujen raaka-aineiden ja elintarvikkeiden maku on ylivertainen verrattuna Keski-Euroopan tuottamaan bulkkiin.

Pitäisikö HoReCa-alankin alkaa kertoa päivittäin, millä tuulella ollaan? Nythän ylikävelyä harjoitetaan kaikista ilmansuunnista, vasemmalta oikealle ja läpi ministeriöiden, vaikka HoReCan osuus bruttokansantuotteesta on tuplat verrattuna maatalouteen eli 1,5 prosenttia.

Fidelin mielestä on kiinnostavaa, että vaikka maataloutta ja sen rakenteita on tuettu vuosikymmenet, sen osuus BKT:stä on alati laskeva. Vuonna 1995 se oli 2,1 prosenttia ja nyt siis 1,5 prosenttia. Samalla ajanjaksolla HoReCa on pysynyt tasaisesti 1,5 prosentissa koko ajan kasvavasta kokonaiskakusta. Fidelin perushavainto on se, että HoReCa:ssa on iso käyttämätön kasvupotentiaali, sillä tukitoimien ja paapomisen sijaan alaa on lyöty ja potkittu kuin vierasta sikaa. Mitä tapahtuisikaan, jos joskus siliteltäisiin vuosikaudet myötäkarvaan?

Olisiko syytä siirtyä edunvalvonnassa mielikuvabisnekseen?