| Kun miljoona lukijaa on väärässä |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 24.04.2008 09:13 |
|
Helsingin Sanomien Ruoka & Juoma -sivuilla kerrottiin päivää ennen Ranskan 2008 Michelin-oppaan virallista julistamista muutamia makupaloja tähtiravintoloiden sijoituksista. HS uutisoi: "Kolmannen tähden sai Gérald Passédat, 47, joka omistaa ravintola Le Peit Nice’n Marseillessa. Hän kuuluu espanjalaisen kemiallisen keittiön kehittäjän Ferrán Adriàn koulukuntaan."
Onneksi ranskalaiset eivät lue Hesaria, jonka levikki (419 791) on muutenkin laskenut tasaisen varmasti vuodesta 2001 lähtien 3-4 prosentin vuosivauhdilla ja nyt eka kerran lukijamäärä on pudonnut maagisen miljoonan alapuolelle. Erityisesti ruoan suhteen omanarvontuntoiset ranskalaiset eivät tarvitse Ferrán Adriània mihinkään. Heillä on itsellään kehityssuunnan lähtöpiste hallussaan. Nicholas Kurti ja Herve This (tutkijatohtori, materian fysiokemia) julistivat maailmalle vuonna 1988 käsitteen molekyyli- ja fysiologiagastronomia. Herve This lyhensi käsitteen molekyyligastronomiaksi vuonna 1998. Thisin keksintöjä on mm. se, että kylmän vesitilkan lisääminen munan valkuaiseen lisää sen vaahtoavuutta. Yhdestä valkuaisesta saa jopa kuutiometrin vaahtoa! Tämän tiedon kertominen hirvittää Fideliä jo etukäteen, sillä useimmiten kulinaarinen huippukokemus kaatuu annosta terrorisoivaan, suussa purskutetun näköiseen vaahtoklönttiin. Kenen mielestä nämä vaahdot ovat houkuttelevia? Herve Thisin kuukauden keksintö on luettavissa kolmen Michelin-tähden Pierre Gagnairen kotisivuilta www.pierre-gagnaire.com kohdasta Arts et science. Muuten, Helsingin Sanomissa viimeinen sammuttaa valon nykyisellä levikin laskulla noin 25 vuoden kuluttua. |
