| Mitä korkeampi viinavero, sitä raittiimpi kansa? |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 25.04.2008 11:12 |
|
Sisäasiainministeriö on puhunut. Viina on pahin Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaava tekijä.
Johtopäätöksen takana on kyse hallitusohjelmaan kirjatusta rikostentorjuntaohjelmasta, johon sisällytettiin sisäisen turvallisuuden osuus edellisellä hallituskaudella. Samanaikaisesti käynnistettiin Alkoholipoliittinen ohjelma 2004–2007, jonka tehtävänä oli aktivoida kaikki hallinnonalat yhteistuumin vähentämään alkoholin kokonaiskulutusta. Sehän jo tiedetään, että alkoholipoliittinen ohjelma epäonnistui surkeasti. Ja ainoaksi kulutusta hillitseväksi keinoksi – siis sellaiseksi, joka kelpaa eri ministeriöille – on jäänyt ikiaikainen ajatus veronkorotuksesta. Siis se sama keino, jota on harjoitettu vuodesta 1932 ja joka on vienyt meidät EU-alueen alkoholin korkeimmin verotettuun kärkikolmikkoon. Jos verotus olisi niin tehokas hillintäkeino kuin sen annetaan ymmärtää olevan, suomalaistenhan pitäisi olla EU-alueen kolmen raittiimman kansakunnan joukossa. Sisäasiainministeriön viina-kauhistelun takaa löytyy raaputtamalla kuitenkin syvempi turvallisuusriskin taso: syrjäytyminen. Syrjäytymisestä seuraa alkoholi- ja mielenterveysongelmia; henkirikoksia ja tapaturmia. Viimeinkin tiedämme, että syrjäytyminen on poistettavissa veronkorotuksella. Vai onko sisäasiainministeriön viinapohdintojen takana sittenkin vain velvoitteen täyttämisestä osallistua alkoholipoliittisen ohjelman yhteistalkoisiin? |
