Ravintola Pinella - elävältä haudattu
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
19.06.2008 08:47
Pinella oli Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ravintola.

Pinellan perusti Turun Porthaninpuistoon Nils Henrik Pinello vuonna 1848. Ravintola suljettiin vuonna 2004, josta lähtien se on odottanut peruskorjausta ja turkulaiset ovat saaneet eteensä kunnallispoliittisen näytelmän – tai pikemminkin farssin, jolla ei näytä olevan loppurepliikkiä. Siksi Fidel on päätynyt puhumaan Pinellasta menneessä aikamuodossa.

Turun kaupunki edellyttää nyt, että Pinellan remontti valmistuisi vuoden 2010 loppuun mennessä ja kunnianarvoisa ravintola olisi juhlakunnossa, kun kaupunki alkaa viettää vuonna 2011 kulttuuripääkaupunkivuottansa. Missään olosuhteissa peruskorjaustyöt eivät saa enää silloin rumentaa jokirantaa tai Porthaninpuistikkoa. Ravintoloitsija on tässä tilanteessa keskellä ristiviestintää: kaiken on oltava valmista, mutta mitään ei ole voinut tehdä sitten vuoden 2004 – eikä vielä pitkään aikaan.

Pinellasta on muodostumassa Turun kaupungin konkurssikypsäksi leimatun talouden toteemi. Kaupungin kassa on kuin astuisi tyhjään hissikuiluun – väitetään jopa, ettei kaupungilla ole varaa maksaa edes työntekijöidensä palkkoja.

Pinella on kaupungin vallan vertikaalien kahden leirin välissä: toinen klaani haluaa jatkaa kaupungin omistamien kiinteistöjen kanssa kuten tähänkin asti, toinen klaani haluaa muuttaa kaupungin kiinteistömassat rahaksi ja välttää korjaus- ja ylläpitokulut. Asetelmassa ovat törmäyslinjalla perinteet, tulevaisuus ja oletetut ideologiat.

Tyhjä Pinella on haluttu viime vuosina myydä, vuokrata, huutokaupata, korjata hitusen, remontoida perusteellisesti, vuokrata edelleen, myydä vuokralaisineen jne. Vuokrasopimus on parhaillaan Sunborn Saga Oy:llä, joka on osa Naantalin kylpylää pyörittävää Sunborn-konsernia, mutta jonka kädet on sidottu kyynärpäitä myöten. Odottavan aika on tunnetusti pitkä ja tässä tapauksessa myös kallis. Sunborn Saga ilmoitti ostohalunsa kiinteistön suhteen jo vuosi sitten. Turhaan. Oliko ostaja väärä?

Pinellan kiinteistön myyntipäätös tehtiin jo tämän vuoden tammikuussa, kiinteistölautakunta hyväksyi toukokuun lopussa avoimen tarjouskilpailun järjestämisen, mutta lopullinen päätös on vielä kaupunginhallituksen käsissä. Pinella oli siis Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ravintola…

Samaan aikaan Museovirasto laatii omia vaatimuslistojaan peruskorjauksen osalta. Todennäköiset alueen arkeologiset kaivaukset jäävät niin ikään uuden omistajan kuluiksi. Samoin ympäristövirasto kyttää mahdollista maaperän puhdistusta, sillä alueella on joskus toiminut huoltoasema. Lisäksi Turku vaatii vielä 1.8 miljoonan euron vakuutta, jotta uusi omistaja täyttää matkan varrella kasvaneet velvoitteet. Tontilta puuttuu enää liito-oravan papana.

Tapaus Pinella on irronnut jo aikaa sitten reaalitodellisuudesta ja se leijuu sfääreissä, jonne vain harrastajapoliitikot ja klaaneja edustavat virkamiehet yltävät. Yritystoiminnan näkökulmasta Pinella on lakannut olemasta mahdollisuus jokirannassa. Pahimmassa tapauksessa Pinella jää Turun kaupungin käsiin ja se hajoaa ja vajoaa Aurajokeen. Myytti Turun omasta Monreposta alkaa olla valmis. Alennustilassaan Pinella toimisi myös takuuvarmana matkailunähtävyytenä kulttuuripääkaupunkivuonna – eripuran ja päätöksenteon kyvyttömyyden monumenttina.

Pinella oli siis Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ravintola…

OIKAISU Helsinki oikaisee Turkua (ja Fideliä)

Fidel sai postia, jonka kärkenä oli Viisi Tähteä -lehdessä olleen (18.6.2008) jutun faktat. Päätoimittajan mukaan se on oikaisu, ja hyvän lehtimiestavan mukaan se pitää… blaa, blaa, blaa… Okei, okei, tässä se tulee:

"Fidel Gastron viime numeron artikkelissa kerrottiin, että Pinellan perusti vuonna 1848 Nils Henrik Pinella ja kyseessä olisi Suomen vanhin toiminut ravintola.

Näinhän ei ole. Helsingin Maistraatti päätti vuonna 1835 salakapakoinnin estämiseksi perustaa Helsinkiin uusia anniskelupaikkoja, ja maaherra G M Armfeltin ehdotuksesta perustettiin ravintola Kaisaniemi, joka on toiminut vuodesta 1839 alkaen."

Nyt Fidel jää odottamaan turkulaisten historiantulkintoja.
 
AddThis Social Bookmark Button