| STM on valtiovarainministeriön apuministeriö |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 29.08.2008 09:41 |
|
Voiko ministeriö olla yhden asian liike? Sosiaali- ja terveysministeriö ainakin on – taas näperrellään alkoholiveron nostoa. Ministeriö on vuosikymmenien saatossa muuttunut alkoholiriippuvaiseksi, onhan se Suomen suurin alkoholikauppias omistamansa Alkon ansiosta.
Alkoholiveroja pohtinut työryhmä ei usko verojen merkitykseen alkoholin kulutuksen säätelyssä. Poliittisen jargonin suomentaminen tarkoittaa, että tähän asti harjoitettu alkoholipolitiikka on tiensä päässä. Miltähän tuntuu olla ministerinä ja johtavina virkamiehinä STM:ssä, valtiovarainministeriön apuministeriössä, jonka tarkoituksena on vain kerätä valtion kassaan lisärahaa. Mitään alkoholi- ja sosiaalipoliittista tehoa tai tarkoitusta tällä kaavaillulla veronnosto-operaatiolla ei ole. Onko ministeriössä ainuttakaan suoraselkäistä virkamiestä nousemaan esiin ja kertomaan avoimesti, mistä tässä farssissa on perimältään kyse. Ruotsissa sentään ministerien suulla todettiin, että "alkoholin valmistus ja myyminen on valtiolle moraalinen ongelma". Ruotsin valtio luopuikin jo alkoholin valmistuksesta. Suomen valtio sen sijaan pyrkii omistamansa Altian kautta yhä Pohjois-Euroopan merkittävimmäksi alkoholitaloksi. Suomelle alkoholin myyminen (ministeriön virallisten oppien mukaan hermomyrkky) Suomen sekä muiden maiden kansalaisille ei ole moraalinen ongelma. Mitä tekee samaan aikaan STM:n omistama Alko, joka on monopoliasemassa jakelun suhteen? Alkon sisäänosto määrittää, mitä Suomi juo. Kun EU antoi Suomelle mahdollisuuden ylläpitää jakelumonopoli, se ei varmaankaan tarkoittanut, että Alko voi itse tuoda ja luoda omia tuotemerkkejä. Näin kuitenkin tapahtuu – ja kaikki kilpailutuksen ja sokkotastingien nimiin. Virallinen väittämä on, että Alkon monopolilla on yhä alkoholipoliittista ohjauskykyä (mitä ja paljonko Suomessa juodaan). Miksei sitten itse Alkon toimintaan puututa? Nythän se avaa jatkuvasti uusia liikkeitä, face liftaa vanhoja myymälöitä ja hakeutuu vilkkaimmille mahdollisille kauppapaikoille ja pitää ovensa auki iltamyöhään. Miksi sitten Alko toimii näin? Siksi, että se voi monopolin ylimielisyydellä tehdä näin. Mutta myös siksi, että alkoholivero ei ole ainoa valtiolle kertyvä tulo. Myös Alkon myyntikate on muheva. Kun ruokakaupassa kate on 10 prosentin molemmin puolin, Alkon keskikate on 43 prosenttia. Mistä muuten tulee se ajatus, ettei monopoli kävisi avointa kilpailua muiden alkoholin kauppakanavien kuten ravintoloiden ja vähäkaupan kanssa. Nykytilanteessa ministeriöitä innostaa alkoholissa vain ja ainoastaan rahankeruu, ja alkoholiveron lisäksi Alkon katteet. Muussa tapauksessahan Alkon kulutusta ohjaavaa voimaa käytettäisiin ja sen ovet sulkeutuisivat tunteja aikaisemmin, myymäläverkkoa harvennettaisiin ja lauantait olisivat kiinni. |
