Myytti no 128: nuuskan vaarallisuus
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
02.12.2008 11:46
Viime viikkojen uutisiin kuului Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen taistelu nuuskarikollisia vastaan. Näkyvillä on ollut parikin oikeusprosessia. Pietarsaaressa syyttäjä on vaatinut jopa ehdottomia vankeusrangaistuksia salakuljettajille, jotka ovat hilanneet nuuskaa myyntiin Ruotsista Suomeen.

Joka kerta, kun Fidel näkee antiikkikaupoissa vanhoja, keskeltä halkaistuja peilejä, mieleen muistuu hallinnon älyttömyys. Kahdesta osasta koottu peili ei johtunut sitä, etteikö olisi osattu tehdä isoja peilejä, vaan ylellisyysverosta, joka kohdistettiin suuriin peileihin. Kun peili pilkottiin osiin, vältyttiin verolta. Nuuskassa on kyse samasta: älytön muoto on tärkeämpää kuin sisältö.

Oikeus ei nuuskarikoksissa ota kantaa siihen, onko nuuska ylipäänsä vaarallista. Sille riittää, että laki on laki, vaikka se perustuisi väärinkäsitykseen. "Me ollaan vaan töissä"-sanonta toteutuu jälleen kerran. Verothan jäivät nuuskakaupoissa joka tapauksessa maksamatta.

Ja sitten sarja kysymyksiä:

Mikä onkaan pahempaa, kuin yhteiskunnalta, meiltä kaikilta, tulonsiirtopoliitikoilta varastaminen? Mutta miten voi vaatia veronmaksua asiasta, jota ei voi edes verollisena myydä?

Kuka muistaa vielä muutaman vuosikymmenen takaa poliisin tekemän kotietsintärynnäkön, jossa saatiin takavarikkoon ylellisyysveronmääräysten ylittävät tryffelisienigrammat?

Suomessa ja EU:ssa Ruotsia (ja Norjaa) luukuun ottamatta nuuskan myynti on kielletty. Miksi sitten Ruotsi ei sitä ole kieltänyt, vaikka onkin muuten holhoamis- ja kieltämiskulttuurin mallimaa? Miksi Ruotsissa myytävistä nuuskarasioista poistettiin vuonna 2001 merkintä: "Aiheuttaa syöpää"?

Siksi, että ruotsalaistutkimusten mukaan nuuskan ja kohonneen syöpäriskin välillä ei ole yhteyttä. Kansainvälisten tutkimuksissa tunnustetaan, että nuuskaamisen terveyshaitat ovat korkeintaan 10 prosenttia tupakointiin verrattuna (suusyöpää). Kiellossa on kyse Maailman Terveysjärjestö WHO:n väärinkäsityksestä vuodelta 1985, jolloin todettiin nenän kautta nautittavan ns. kuivanuuskan syöpävaarallisuus. Ruotsalainen ja norjalainen nuuska on sen sijaan suun kautta nautittavaa märkänuuskaa.

WHO:kin tunnustaa, että ruotsalaisilla miehillä on Euroopassa keuhkosyöpää vähiten alhaisen tupakointiasteen takia – todennäköisesti nuuskaamisesta johtuen.

Fidelin mielestä nyt tuomiolla olevat salakuljettajat ja nuuskan salakauppiaat ovat terveyspoliittisesti tärkeitä toisinajattelijoita ja haastajia sosiaali- ja terveysministeriöön kasautuneelle "osaamiselle ja käsitykselle". Eduskunnassakin on nuuskaajia!

Ruotsin mallissa jopa kolmannes tupakoinnin lopettaneista miehistä on siirtynyt nuuskan käyttäjiksi, joten kieltämisen sijaan nuuskaamista pitäisi jopa suosittaa tupakoinnin asemesta. Ainakin laillisen tupakoinnin aiheuttamat kuolemat vähenisivät radikaalisti, vaikkakin laittomasti.
 
AddThis Social Bookmark Button