| Keittiömestarit politiikan ja vararikon välissä |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 02.12.2008 12:01 |
|
Suomen Keittiömestarit ry. on uskollinen perinteilleen. Ikään kuin ollaan salonkikelpoisia, veitset ovat piilossa ja takit hohtavat puhtauttaan. Mutta seuraavassa hetkessä on käynnissä joukkotappelu, johon eivät kykene edes Helsingin ravintola Onnelan portsarit.
Uusi puheenjohtaja on haussa ja kalifiksi kalifin paikalle on tunkua. Hallitus jo nimesi varapuheenjohtaja Ulla Liukkosen puheenjohtajaksi. Mutta ennen kuin asiasta ehdittiin tiedottaa, valinta riitautettiin. Valinta kun ei tapahtunut äänestämällä vaan kenttä ohitettiin – ja Timo Melto ohitettiin, ja erityisesti Kim Palhus ohitettiin. On olemassa ihmistyyppi, jolla pyrky astuu päällimmäiseksi ominaisuudeksi, vaikka ei ole edes erityisesti nostetta. Kun omat eivät tyhmyydessään ymmärrä valita, haetaan muita reittejä. Fidel kysyykin, tarvitseeko Keittiömestarit puheenjohtajaksi pikemminkin sillanrakentajan kuin henkilön, joka jättää jälkeensä poltettuja siltoja? Kysymys ei koske vain jäsenten välisiä mittelöitä, vaan kykyä hoitaa kestävästi yhteiskuntasuhteita ja esimerkiksi sponsorihankintaa. Kuinka kuralle yhdistyksen talous pitää päästää, ja pitääkö mm. Kokkimaajoukkue- ja kilpailutoiminta ajaa lopullisesti alas, ennen kuin kylmii tarpeeksi? Kuvaavaa tilanteelle onkin, että alkaa olla vanhaa Jaskaa ikävä, vaikka joka paikkaan levittäytyvää nyky-Nuutilaa ei jaksaisikaan. Onko joku muuten kuvitellut, etteikö Jaakko Nuutila ajaisi Keittiömestariyhdistystä takapenkiltä ja tarvitsisi siihen adjutanttia? Vanhana salaliittoteoreetikkona Fidel hahmottaa ideaksi sen, että sitä mukaa, kun uusia työ- ja luottamustehtäviä pukkaa, vanhoista ei voi päästää irti. Kontrolli on avainsana. Mutta kaikkea ei voi saada. Jostakin on osattava luopua. Sitä vaativat jo yksinkertaiset jääviyssyyt sekä uskottavuus. Vallan pyrkyreistä pianisti-kirjailija-psykiatri-kansanedustaja Claes Andersson on todennut viisaasti, että poliitikon laatu selviää pohtimalla sitä miten meidän kävisi, jos vallankäyttäjä olisi diktaattori. Fidel ehdottaa, että Keittiömestarit ry.:n esittelyteksti, joka on luettavissa mm. yhdistyksen verkkosivuilla, muutetaan muotoon: Suomen Keittiömestarit ry. on vuonna 1950 perustettu valtakunnallinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria ja keittotaitoa Suomessa sekä ulkomailla, mutta myös Jaakko Nuutilan poliittista uraa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin – ja enenevästi Palhusinkin. |
