Julkaistu Viisi Tähteä -lehdessä 11.3.2009

Lakritsipiippuja ei sitten kielletäkään, eikä tupakointia elokuvissa. Kuka uskoi että niin olisi voinut edes käydä? Fidel ei ainakaan.

Fidel uskoo, että sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet käyvät julkisuudessa usein propagandakampanjoita, joiden tarkoituksena on muokata henkistä ilmapiiriä ja poliittista maaperää yleisemmän kieltolinjan pohjaksi ja tueksi.

Voi vain kuvitella sitä voimain tuntoa ja riemun määrää ministeriössä, kun muutaman virkamiehen kädestä syövät luottotoimittajat ryhtyvät töihin, toimitusten ulkopuolella ministeriössä linjatuilla näkökulmilla ja sisällöillä.

Lakritsipiippujen kieltoon virkamiehet eivät uskoneet edes itse, mutta halusivat tällä tavoin muokata keskusteluilmapiiriä ja vaikuttaa erityisesti poliitikkoihin. Myös kokeilunhalukkuus kuvaa virkamiesten mediastrategiaa. Idea on yksinkertainen: se mitä media edellä, sitä poliitikot perässä.

Miksi muuten tupakoinnin kieltäminen lehtikuvissa ei ollut listalla mukana? Vastaus: toimituksissa olisi syntynyt äläkkä sensuurista ja ilmapiirin muokkaus olisi mennyt päälaelleen.

Fidel on ihaillen seurannut jo pidemmän aikaa sosiaali- ja terveysministeriön ja ns. valtamedian suhdetoimintaa Helsingin Sanomia ja YLE:n uutistoimintaa myöten. Liikenne lienee vain yksisuuntaista. Ihailu kohdentuu siten ministeriön julkisuudenhallintaan, joka vakiintui vuonna 2004, jolloin alkoholiveron ale astui voimaan ja viinapiru pääsi irti. Toimittajien ammattitaidosta se ei juurikaan hyvää kerro. Lähdekritiikki jää toimittajan oman mission kuten aktiivisen raittiusaatteen jalkoihin.

Ministeriöstä annostellaan uutiskärkiä, joiden tukena on usein jokin tilastotieto. Tutkimustapoja ei avata, virhemarginaaleja ei kerrota, vertailuvuosiksi valittujen jaksojen poikkeuksellisuutta ei kerrota jne. Myös toisto toimii, kuten idea Suomen "halvasta viinasta", jonka perusteella alkoholiveroa on nostettu jo useampaan kertaan ja nostetaan jatkossakin. Tässä tapauksessa tilastoja ei ole edes tarjottu, sillä niistä kävisi ilmi, että Suomessa alkoholivero oli Suomessa EU-alueen kärkeä vuoden 2004 veroalenkin jälkeen. Fidel ehdottaakin yliopisto-opiskelijoille valppautta seurata median tapoja nostaa esille sosiaali- ja terveyspoliittisia aiheita. Gradujen ja isompienkaan opinnäytteiden aiheita ei puutu.

Riippumattomana ja puolueettomana julkiesiintyvän median toimitusten johdolle Fidel ehdottaa esimerkiksi alkoholihaitoista kirjoittavien toimittajien läpivalaisua – miksi he ovat hakeutuneet juuri näihin aiheisiin, ovatko he omalla asialla? Fidel ei mitenkään halua mitätöidä alkoholin väärinkäytön aiheuttamia sairauksia tai esimerkiksi alkoholistiperheiden lapsille aiheutuvaa tuskaa. Mutta propaganda on propagandaa, muunneltu totuus on valehtelua. Jokaisen itseään kunnioittavan toimittajan ja päällikkötoimittajan on syytä kysyä itseltään, kenen palveluksessa on, kenen asiaa on ajamassa ja miksi.

Vaikeaksi asia menee, jos on aina oikeassa – toisin sanoen ei koskaan väärässä. Tämä on synonyymi mm. Helsingin Sanomille. Ensin on juttu otsikolla Humalainen asiakas osaa vaatia (19.4.2009) Kainalojutussa kerrotaan tilastotietoa ja otsikko kertoo: 90 000 päihtynyttä säilöön 2008.

Ilmeisesti valppaat lukijat aiheuttivat vipinää toimituksessa. 90 000 päihtynyttä poliisin suojiin, ei tarkoita 90 000 eri ihmistä, vaan säilöönotot keskittyvät yllättävän harvoihin asiakkaisiin. Neljä päivää myöhemmin Helsingin Sanomat julkaisi ison jutun (23.4.2009), jossa Korpela-niminen asunnoton alkoholisti arvioi viettävänsä joka toisen yön putkassa. Toinen haastateltava, Vuorijärvi, kertoo olleensa kahden vuoden jaksossa 27 kertaa putkassa.

Jos käytetään Hesarin haastattelemia säilöönoton heavy-usereita mittarina, päästään Korpela-tunnusluvulla asiakasmäärään, joka on 494 henkilöä, tai Vuorijärven kohdalla 6 666 henkilöön, jotka aiheuttavat vuosittaiset 90 000 päihtyneen säilöönotot.

Nämä tuhannet henkilöt muodostavat samalla vahvan ytimen myös muihin alkoholihaittoja kuvaaviin tilastoihin, kuten sairaaloiden ja terveyskeskusten hoitojaksoihin tai kokonaiskulutusta kuvaaviin tilastoihin. Kolme pulloa Leijona-viinaa kun on Korpelan mukaan normaali päiväannos. Tästä ei ole enää pitkä matka alkoholikuolemia kirjaavaan tilastoon.

Miksi muuten näistä artikkeleista puuttuu aina valtion rooli alkoholin suurimpana alkoholin valmistajana, ja sosiaali- ja terveysministeriön rooli suurimpana kauppiaana Alkon omistajana?