|
Kirjoittanut Viisi Tähteä
|
|
15.06.2009 09:35 |
|
Ei uskoisi, että Suomea ravisuttelee lamakurimus, jota on nyt alettu kutsua tunnuslukujen perusteella jo pahemmaksi kuin 1990-luvun alun verilöyly. Reaalitalous saattaa muuttua silminnähtäväksi vasta kesän jälkeen, kun kaikki palaavat lomilta työpaikkaan, jota ei kenties enää ole.
Vielä ei näy tyhjiä liikehuoneistoja 1990-luvun alun tapaan, sillä nyt tyhjeneviin reikiin putkahtaa heti uusi yrittäjä – ja mikä kiinnostavinta, uusilla ja rohkeilla konsepteilla. Menossa on sukupolvinuorennus – se sama ilmiö, josta Suomen jalkapallomaajoukkueen kohdalla vasta vihjaillaan, kuin tabun häpäisynä.
Ainakin pääkaupungissa on ilmestynyt nyt samaan tahtiin uusia ravintoloita kuin nousukauden luovimpana aikana. Toinen kiinnostava ilmiö on se, että virta on kääntynyt toisin päin. Nyt moni etninen ravintola on väistynyt ja tilalle on tullut nuorten kokkien edullisiin raaka-aineisiin nojaavia, innovatiivisia työ-on-elämäntapa -ravintoloita.
|