Saako ravintolassa harrastaa seksiä?
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
15.06.2009 09:36

Tätä on nyt pohdittu aamiaispöydissä, työpaikoilla, urheiluseuroissa, olutravintoloissa ja kohta myös eduskunnassa, kun Etelä-Suomen lääninhallituksen virkamies Ilkka Ripatti pyörsi hyvien tapojen vastaisena helsinkiläisen Hercules-ravintolan aiemmin varmistaman laillisuuden ns. darkroom-koppien osalta. Darkroom on homoravintoloissa kautta maailman yleisesti esiintyvä koppi, jossa on mahdollisuus harrastaa seksiä.

Nyt pohditaan, mitä on hyvän tavan vastainen. Ja tietenkin, mitä on hyvä tapa, tai oikea tapa. Onko hyvän tavan vastainen sitä, että se on historiallisten tai uskonnollisten normien noudattamatta jättämistä? Onko tämän päivän paha tapa huomisen hyvän tavan normi?

Onko sitten olemassa jokin oikea paikka, aika, henkilö, tilanne, asento ym., joka on hyvän tavan mukaista seksin harjoittamista? Viittaako seksin harrastaminen amatööreihin? Suosiiko tulkinta ammattilaisseksiä?

Lääninhallitukset ovat Fidelin mielestä oikeita virastoja harjoittamaan filosofista pohdiskelua, sillä niissä on jo aiemmin päädytty kantaan, että ainoaa yhtä ja oikeaa tulkintaa ei voi olla olemassa siitä, mitä on jatkoajan ehtona oleva "laadukas ohjelma", ja siksi käytäntö vaihtelee eri puolilla Suomea.

Fidel onkin saanut vihiä, että Etelä-Suomen lääninhallitukseen on perustettu laajapohjainen seksi- ja darkroom-työryhmä, joka pohtii, saako henkilökunta harrastaa seksiä työpaikalla sulkemisajan jälkeen, ja saavatko asiakkaat ravintolaillan päätteeksi harrastaa seksiä vessassa, terassilla, puistossa, autossa, rapussa tai kotioloissa. Jo nyt on selvää, että Helsingin keskusta-alueen ravintolaterasseilla se on kielletty klo 22 jälkeen.

 
AddThis Social Bookmark Button