• Viisi Tähteä -Arkisto
Matti Romppanen - Viimeinen ateria
09.11.2006 12:06

Uusi valtakunnallinen kokkikisa Kultainen kauha sai arvoisensa mitalistit. Korkeimmilla kattilalle kiivennyt Matti Romppanen oli selkeästi kisan paras, sekä makujen että annosten aistikkaan estetiikan suhteen. Kun juhlat on juhlittu, palataan kuitenkin maan pinnalle, joskus jopa mullan alle. Taas kokkia vaanivat vaarat monilta tahoin: liukas keittiön lattia, tulikuuma vesi ja öljy tai japanilaiset, hiilikuituteräksiset veitset saattavat kerralla katkaista uraputken. Lähdön varalta tuore mestari suunnittelikin ajoissa omien lähtöbileittensä sisällön.

 

Missä juhlasi pidetään?

Paras juhlapaikka olis kessäinen ravintola Kaivohuone. Mut jos lähtö tulee talvel, on parasta juhlia mun rakkaassa himassa stadissa.

 

Aamuyön jatkot Chez Dominiquen keittiöissä?

Eiköhän me rohkeasti mennä salin puolelle. Siel on muistaakseni aiemminki lojuttu aika myöhään. Siis aikaseen, vai miten on, Hans (Välimäki)?

 

Kuka saa kutsun juhliin, kuka taas ei?

Ekana kutsutaan mun rakkaimmat naiset, isosisko Merja ja mun äiti. Ja sit tietysti kaikki mun Porvoon äijät ja muut aidot frendit. Niitä ei todellakaan kutsuta, jotka ei oo ikinä uskonu muhun, voi jäädä himaan. Te tiedätte kyl ketä te ootte??

 

Millainen on dress code?

Naisille vähän ja herkkää. Äijille mieluiten isoi housuja, bling, bling -tyyliin!

 

Huhujen mukaan Trotter ja Ducasse käyvät juhlissasi ekstraamassa. Osallistutko itse muistopäivän keittiötoimintaan?

Outoja huhuja. Noi äijät on molemmat niin nähty... Kyl se on taas parasta tulla ite välillä luukulle tarkastaa setit.

 

Kuka ruoan valmistaa? Kuka hoitaa kattauksen – jos kyseessä on buffet?

Pitkä menu, vähintään yks ruokalaji kaikilta mun vanhoilta ja nykysiltä päälliköiltä. Jälkkärin kohdal H. Välimäki ja Tom Aikens vois vähän painia, ni saadaan viihdettä.

 

Kuka sponsoroi viinakset? Millä juomalla juhla alkaa, ja mitkä ovat bileitten omat viinit?

Taitaa jäädä viinasponssiki Hansille. Jätti-GT kärkeen ja chabliita kalalle.

 

Kuka pitää juhlapuheen?

Puheet on niin nähty (?). GT:n kautta ruokaan, please.

 

Sanotko itse nyt kaikille suora sanat?

Suorat sanat oon kai jo aika monel täs vaihees sanonu. Eli voidaan tosiaan vetää sitä keittoo ja mättöö huolel.

 

Totta kai myös tanssitaan? Millaista musaa?

Mun ei kannata edelleenkään ees yrittää tanssia, mut hip hop on vaan ainut musiikki mulle. Aina.

 

Jos alat uskoa uudelleensyntymiseen, mikä haluaisit uudessa elämässä olla?

En kai mä tollaseen uuteen elämään usko, mut istumatyö vois olla kiva.

 

Mistä luulet kollegojen muistavan sinut lähtösi jälkeen?

Tän te kyl tiedätte kaikki: ylimielinen kusipää, mut muita niin paljo nopeempi ja taitavampi, hah haa!!

 

Matka on pitkä ja kivinen tie. Kenet valitsisit matkakumppaniksi?

No mä voin valuu lähtöselvitykseen yksin, kyl te sielt tuutte peräs. Samal taval ootte taas askeleen, pari mua peräs ku ain keittiöski. Peace. I am out!

Se on sitten good-buy!

 

Lue lisää tästä aihepiiristä

Maatilatori