Spice Ice laajeni valtakunnalliseksi
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
02.02.2009 11:22

Ingmanin Spice Ice -jäätelöketju on laajentunut koko Suomen kattavaksi franchising-ketjuksi.
Spice Ice kasvoi kymmenellä uudella pisteellä viime vuonna. Ketju avasi samalla ensimmäiset pisteensä Pohjois-Suomessa.

 

Spice Ice -pisteiden viime vuoden liikevaihto ylsi yli kuuteen miljoonaan euroon. Myynnin kasvu oli vuonna koko maassa lähes 40 prosenttia vuoteen 2007 verrattuna. Erityisesti Rovaniemen ja Tornion uudet pisteet ovat suosittuja.

”Spice Icen suosio perustuu vahvaan brändiin, jolla on laaja tunnettuus, sekä hyviin liikepaikkoihin kauppakeskuksissa”, toteaa myyntipäällikkö Kalevi Vuori.

Ketjun toimipaikkoihin syntyi viime vuonna 60–70 uutta työpaikkaa. Franchising-yrittäjän lisäksi pisteet työllistävät enimmäkseen nuoria aikuisia. Tyypillisin asiakas on viikoittain jäätelöllä herkutteleva, 15–40-vuotias nainen.

Suomessa on nyt 35 Spice Ice -pistettä, ja uusia toimipaikkoja syntyy tänä vuonna eri puolille maata. Yhtiö odottaa myynnin kasvavan parikymmentä prosenttia.

”Spice Ice on aidosti maanlaajuinen ketju, ja jatkossa panostamme entistä enemmän maakuntiin”, Vuori kertoo.