| Suomen karpaloista kerätään talteen vain murto-osa |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 14.05.2009 12:07 |
|
Kymmenien miljoonien kilojen suuruisesta karpalosadosta saadaan talteen vain murto-osa. Suomessa kerätään vuosittain karpaloa noin 40-50 tonnia, ja enimmilläänkin vain 100 tonnia, uutisoi Pohjolan Sanomat. Teolliseen käyttöön tulevaa karpaloa käytetään mm. hilloihin, likööriin ja mehuihin.
Karpalo, variksenmarja, pihlajanmarja, tyrni ja mesimarja ovat marginaalilajeja marjakaupassa. Metsäntutkimuslaitoksen kokoaman tilaston mukaan niitä on vuosien 1996-2005 aikana ostettu keskimäärin yhteensä 159 tonnia vuodessa.
|
- Frambois toi Pariisin Helsinkiin
- Suomen makein koulutuskaksikko
- Ingman Ice Cream täyttää 80 vuotta
- Suomen karpaloista kerätään talteen vain murto-osa
- Ensimmäiset kotimaiset mansikat tulossa jo myyntiin
- Suklaan makuinen karjalanpiirakka syntyi Joensuussa
- Spice Ice laajeni valtakunnalliseksi
- Jäätelö maistuu Aurajoen rannalla
- Macaroon on maailman makeinta "pastaa"
- Kakkukeisari yhdistää perinteen ja uudistumisen
- Chjokon suklaa syntyy intohimosta
- Mövenpick voitti niukasti Tommi Tuomisen herkkujäätelön
- Mövenpick haastaa Michelin-kokki Tommi Tuomisen makukisaan
- Suomalaiset ovat jäätelönsyönnissä Euroopan kärkimaita
- Ruokateatteri Entrée saa jatkoa
- Gröndahl tekee suklaisia juomia Groteskissa
- Hans Välimäki hermostui ravintolakriitikolle
- Hankalimmin varattavat ravintolat, top 10
- Ruokaa ja teatteria Kuopiossa
- Superrikkaiden illallisjuhlat pyramidien juurella
- Day spa on hemmotteleva aikatasku
- Kylpemisen trendit - henkisyys, aistillisuus, sosiaalisuus
- Calvados on omenoista jaloin
- Pakko maistaa top 50
- Wellness - himon, halun ja terveyden harmoniaa
- Wellness-ajattelun juurilla Japanissa
- Made in Finland
- Madetta italialaisittain
- Sikari on palvelutuote, joka kertoo ravintolan laadusta
- Ystävänpäivän suklaakohokas
- Ammattilaisten vinkit, miten yhdistää konjakki drinkkeihin, ruokaan ja sikareihin
- Konjakkia - nautiskelun lähteillä
- Asuinpaikka määrää suklaamaun
- Extra Virgin -neitsytoliiviöljyä keittiöstä saliin
- Oliiviöljyn käyttövinkkejä suoraan keittiöstä
- Omenapiirakkaa ja vanilja-kinuskijäätelöä
- Mies söi ilmaiseksi hienoissa ravintoloissa
- Kokit ovat onnellisia
- Suklaatoffeeta, marmeladia ja brüleetä
- Osterit simpukankuoressa
- Teen lyhyt historia
- Hyvä teevalikoima
- Teetä ja sympatiaa - tee on myös kilpailuvaltti
- Pieni liemikoulu
- Suklaataivas aukeaa
- Syötäviä kukkia
- Sano se kukkasin - kukat ravintolassa
- Tee maistuu Pietarissa
- Berliinin Liquidrom-kylpylässä chillataan kelluen
