| Ingman Ice Cream täyttää 80 vuotta |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä |
| 11.06.2009 02:40 |
|
Jäätelötehdas Ingman Ice Cream Oy Ab viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlia. Perheyhtiö Ingman Groupin omistama yritys nojaa toiminnassaan perinteisiin, ammattitaitoon, innovatiivisuuteen ja pitkäjänteiseen tuotekehitykseen. Suomalaiset syövät vuosittain noin 14 litraa jäätelöä.
”Olemme aina olleet alan edelläkävijä ja tuoneet markkinoille useita uudenlaisia tuotteita, kuten jättituutit, premium-jäätelön sekä terveysvaikutteiset ja soijapohjaiset jäätelöt”, kertoo Ingman Ice Cream Oy Ab:n toimitusjohtaja Peter Ingman.
”Perinteisinä suosikkeina jatkavat kuitenkin vanilja, suklaa ja mansikka. Lakritsi ja salmiakki ovat suomalaisia erikoisuuksia, ja lapset pitävät päärynästä”, toimitusjohtaja luettelee. Jäätelobaarit tie menestykseen Spice Ice -jäätelöbaarit ovat osa kotimaisen perheyrityksen menestystarinaa. Jäätelökioskeja on ollut Suomessa jo 1970-luvulta alkaen, mutta Ingmanin Spice Ice -jäätelöbaareista irtojäätelöä saa ympäri vuoden. Franchising-periaatteella toimiva jäätelöketju aloitti toimintansa vuonna 1997 ja työllistää monia nuoria. Spice Ice -pisteet tarjoavat valikoiman valmiiksi suunniteltuja annoksia, jotka syntyvät mm. Ingman Softiksesta. Lisäksi yhdistelemällä jäätelöitä ja Softista erilaisten lisukkeiden kanssa asiakas voi luoda oman makunsa mukaisia herkullisia jäätelöunelmia. Lisukkeina on tarjolla muun muassa kylmiä ja lämpimiä kastikkeita, karamelleja, hedelmiä ja marjoja. Vienti ulkomaille kasvaa Ingman Ice Cream on vienyt jäätelöä ulkomaille 1990-luvulta alkaen. Nykyään jäätelöä viedään pääasiassa Baltian maihin, Venäjälle, Ruotsiin ja Englantiin, joka on nopeasti kasvanut suurimmaksi vientimarkkinaksi. Englantiin viedään eniten maidotonta jäätelöä, ja tässä segmentissä Ingman Ice Cream Oy:llä on johtava asema Euroopassa. |
- Frambois toi Pariisin Helsinkiin
- Suomen makein koulutuskaksikko
- Ingman Ice Cream täyttää 80 vuotta
- Suomen karpaloista kerätään talteen vain murto-osa
- Ensimmäiset kotimaiset mansikat tulossa jo myyntiin
- Suklaan makuinen karjalanpiirakka syntyi Joensuussa
- Spice Ice laajeni valtakunnalliseksi
- Jäätelö maistuu Aurajoen rannalla
- Macaroon on maailman makeinta "pastaa"
- Kakkukeisari yhdistää perinteen ja uudistumisen
- Chjokon suklaa syntyy intohimosta
- Mövenpick voitti niukasti Tommi Tuomisen herkkujäätelön
- Mövenpick haastaa Michelin-kokki Tommi Tuomisen makukisaan
- Suomalaiset ovat jäätelönsyönnissä Euroopan kärkimaita
- Ruokateatteri Entrée saa jatkoa
- Gröndahl tekee suklaisia juomia Groteskissa
- Hans Välimäki hermostui ravintolakriitikolle
- Hankalimmin varattavat ravintolat, top 10
- Ruokaa ja teatteria Kuopiossa
- Superrikkaiden illallisjuhlat pyramidien juurella
- Day spa on hemmotteleva aikatasku
- Kylpemisen trendit - henkisyys, aistillisuus, sosiaalisuus
- Calvados on omenoista jaloin
- Pakko maistaa top 50
- Wellness - himon, halun ja terveyden harmoniaa
- Wellness-ajattelun juurilla Japanissa
- Made in Finland
- Madetta italialaisittain
- Sikari on palvelutuote, joka kertoo ravintolan laadusta
- Ystävänpäivän suklaakohokas
- Ammattilaisten vinkit, miten yhdistää konjakki drinkkeihin, ruokaan ja sikareihin
- Konjakkia - nautiskelun lähteillä
- Asuinpaikka määrää suklaamaun
- Extra Virgin -neitsytoliiviöljyä keittiöstä saliin
- Oliiviöljyn käyttövinkkejä suoraan keittiöstä
- Omenapiirakkaa ja vanilja-kinuskijäätelöä
- Mies söi ilmaiseksi hienoissa ravintoloissa
- Kokit ovat onnellisia
- Suklaatoffeeta, marmeladia ja brüleetä
- Osterit simpukankuoressa
- Teen lyhyt historia
- Hyvä teevalikoima
- Teetä ja sympatiaa - tee on myös kilpailuvaltti
- Pieni liemikoulu
- Suklaataivas aukeaa
- Syötäviä kukkia
- Sano se kukkasin - kukat ravintolassa
- Tee maistuu Pietarissa
- Berliinin Liquidrom-kylpylässä chillataan kelluen
