| Suomi pärjäsi Coffee in Good Spirits Championship -kilpailussa |
| 21.05.2007 10:32 |
|
Suomen ensimmäinen Coffee in Good Spirits -edustaja Henna Sanaksenaho teki loistosuorituksen Belgian Antwerpenissä järjestetyssä World Coffee in Good Spirits Championship -kilpailussa. Henna sijoittui lopulta sijalle 10. pistemäärällä 22.
World Coffee in Good Spirits Championship -kilpailu järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran. Kilpailu eroaa perinteisestä baristakilpailusta ensinnäkin sillä, että kilpailussa käytetään alkoholia. Kilpailussa ei myöskään määritellä etukäteen, minkälaista kahvia Designer Beverageen käytetään. Henna valmisti kilpailusuorituksessaan sääntöjen mukaisesti kaksi Irish Coffee -juomaa ja kaksi Designer Beveragea. Hennan Designer Beverage oli nimeltään Sweet Cherry ja sen reseptiin kuului Espresson lisäksi Frangelico-likööriä, suklaakastiketta, kirsikkasiirappia ja omenamehua. Kilpailun voitti pistein 39 Viron Helger Aava, jonka suoritus oli tasaisen varma näyte sekä baristan että baarimestarin taidoista. Voittoisa Designer Beverage valmistettiin keittämällä espressojuoma seoksessa, jossa oli kirsikkakastiketta, suklaata, ja Xante-likööriä. Pisteen päähän Virosta jäivät sekä Venäjä että Islanti. |
- Cappuccinon Suomi-historia
- Kahvi kohtaa marmeladimakeisen
- Kaikki pitävät kahvin tuoksusta
- Mieluummin hyvää pussiteetä kuin huonoa haudutettua
- Pikantti pikakahvi piristää
- Mokkapuusteja ja pelisilmää palveluun
- Suomessa kuluu kahvia eniten maailmassa
- Tutkimus: harva juo erikoiskahveja kotona
- Ulrika Hannula on Paras Kahvin Maistaja 2009
- Cup tasting -kisa etsii Suomen parasta kahvin maistajaa
- Mikko Haahti jälleen lyömätön Vuoden Barista -kisoissa
- Vuoden Barista -kilpailun finaali lähestyy
- Maan parhaiden kahviammattilaisten kisat jälleen käynnissä
- Nuotiokahvin lumo
- Jarmo Vähä-Savon kolme kahvikonseptia
- Makusiirappi antaa lisäpotkua kahviin
- Kesäkuumalla jääkahvi tai kahvi jäillä
- Vaaleapaahtoinen kahvi edelleen suosituinta
- Mielin määrin kahvia ja tupakkaa
- Segafredo innostaa: kahvista kausijuomia
- Valiojäätelöltä irtojäätelökonsepti kahviloille
- Mikko Haahti on vuoden Barista 2008
- Vuoden Barista -kilpailu käydään 13.3. Gastro-messuilla
- Miltä kahvi maistuu?
- Oy Vendor Ab:n nimi muuttuu ja yhtiörakenne uudistuu
- Joulu vilkastuttaa espressolaitteiden myyntiä
- Paulig osti Coffee Please Suomi Oy:n
- Paulig laajentaa vastuusertifioitujen kahvien valikoimaa
- Ivan Ore on Vuoden Cup Taster
- Pauligin Juhla Mokka -kädentaitajaksi suklaaleipuri-keittiömestari
- Maitoa kahviin - 2-prosenttista vai rasvaista punaista?
- Suodatinkahvia, kiitos!
- Paulig Instituutti avasi Verkkobarista-kurssin
- Meira kerää kahvimuistoja
- Kahvia, terveydeksi!
- Paulig valitsi kuudennentoista Paulan
- Jon Niemimaa on Vuoden Barista 2007
- Suomi pärjäsi Coffee in Good Spirits Championship -kilpailussa
- Ranskalainen maitokahvi on helppo valmistaa kotona
- Vastuullisen kahvin myynti nousee
- Asiakkaan kahviosaaminen ohittaa usein jo ammattilaiset
- Coffee House - kahvila S-ryhmän malliin
- Coffee Shopien aika on nyt!
- Millainen on hyvä barista?
- Coca-Cola satsaa kahviin
- Kahvi on aterian viimeinen maku
- Suomeen uusi erikoiskahviyhdistys
- Kahvila myy muutakin kuin kahvia
- Kahviterminologiaa
- Tuoreus on kahvissa tärkeintä
