| Jon Niemimaa on Vuoden Barista 2007 |
| 25.05.2007 15:53 |
|
Turkulainen Jon Niemimaa, 20, voitti Segafredo Zanettin sponsoroiman Vuoden Barista 2007 -kilpailun. Finaalissa kilpaili Niemimaan lisäksi viisi baristaa.
Turkulaisessa Café Artissa työskentelevä Niemimaa antoi Café Caruselissa käydyn kilpailun jälkeen erityiskiitoksen viime vuonna Vuoden Barista -tittelin voittaneelle Juhani Haahtille, joka Niemimaan tavoin työskentelee Café Artissa. ”Juhanilta viimeisen vuoden aikana saamani oppi on ollut kullanarvoista ja auttoi Vuoden Barista -kilpailussa”, Niemimaa kiittää. Maajoukkueeseen ja Tokion MM-kilpailuihin Voitto merkitsi Niemimaalle paikkaa Suomen baristamaajoukkueessa. Voittajan suurin haaste on 31.7.–2.8.2007 Tokiossa järjestettävät World Barista Championship -kilpailut, jonne Niemimaa lähtee edustamaan Suomea. MM-kilpailuihin osallistuu kaikkiaan noin 50 maata. ”Lähden Tokioon menestymään. Se vaatii kovaa harjoittelua, mutta uskon mahdollisuuksiini. Suomi ei ole vielä koskaan saavuttanut palkintosijaa MM-kilpailuissa ja olisikin mukava viedä Suomi toden teolla barista-ammattilaisten maailmankartalle”, Niemimaa sanoo. Niemimaa kokee vahvuuksikseen hyvän kielitaidon, mestarin opissa Café Artissa viettämänsä vuoden ja Vuoden Barista -kilpailun voiton myötä rutkasti lisääntyneen itsevarmuuden. Mandolinon voimalla voittoon Ravintola-alan koulutuksen saanut Niemimaa on työskennellyt baristana vuoden ajan, ravintola-alalla jo usean vuoden. Vaikka hänellä ei ole vuosien mukanaan tuomaa varmuutta kahvijuomien valmistamisessa, onnistui Niemimaa vakuuttamaan tuomariston taidoistaan. Kullakin finalistilla oli 15 minuuttia aikaa valmistaa 12 kahvijuomaa. Päätuomarin lisäksi makutuomareita oli neljä, joista jokainen sai arvioitavakseen kilpailijan valmistaman espresson, cappuccinon ja kilpailijan omalla reseptillä valmistaman signatuuridrinkin. Tuomaristoon kuului lisäksi kaksi tekniikkatuomaria. Jon Niemimaalle voiton tuoneen Mandolino-juoman resepti, 4 annosta:
|
- Cappuccinon Suomi-historia
- Kahvi kohtaa marmeladimakeisen
- Kaikki pitävät kahvin tuoksusta
- Mieluummin hyvää pussiteetä kuin huonoa haudutettua
- Pikantti pikakahvi piristää
- Mokkapuusteja ja pelisilmää palveluun
- Suomessa kuluu kahvia eniten maailmassa
- Tutkimus: harva juo erikoiskahveja kotona
- Ulrika Hannula on Paras Kahvin Maistaja 2009
- Cup tasting -kisa etsii Suomen parasta kahvin maistajaa
- Mikko Haahti jälleen lyömätön Vuoden Barista -kisoissa
- Vuoden Barista -kilpailun finaali lähestyy
- Maan parhaiden kahviammattilaisten kisat jälleen käynnissä
- Nuotiokahvin lumo
- Jarmo Vähä-Savon kolme kahvikonseptia
- Makusiirappi antaa lisäpotkua kahviin
- Kesäkuumalla jääkahvi tai kahvi jäillä
- Vaaleapaahtoinen kahvi edelleen suosituinta
- Mielin määrin kahvia ja tupakkaa
- Segafredo innostaa: kahvista kausijuomia
- Valiojäätelöltä irtojäätelökonsepti kahviloille
- Mikko Haahti on vuoden Barista 2008
- Vuoden Barista -kilpailu käydään 13.3. Gastro-messuilla
- Miltä kahvi maistuu?
- Oy Vendor Ab:n nimi muuttuu ja yhtiörakenne uudistuu
- Joulu vilkastuttaa espressolaitteiden myyntiä
- Paulig osti Coffee Please Suomi Oy:n
- Paulig laajentaa vastuusertifioitujen kahvien valikoimaa
- Ivan Ore on Vuoden Cup Taster
- Pauligin Juhla Mokka -kädentaitajaksi suklaaleipuri-keittiömestari
- Maitoa kahviin - 2-prosenttista vai rasvaista punaista?
- Suodatinkahvia, kiitos!
- Paulig Instituutti avasi Verkkobarista-kurssin
- Meira kerää kahvimuistoja
- Kahvia, terveydeksi!
- Paulig valitsi kuudennentoista Paulan
- Jon Niemimaa on Vuoden Barista 2007
- Suomi pärjäsi Coffee in Good Spirits Championship -kilpailussa
- Ranskalainen maitokahvi on helppo valmistaa kotona
- Vastuullisen kahvin myynti nousee
- Asiakkaan kahviosaaminen ohittaa usein jo ammattilaiset
- Coffee House - kahvila S-ryhmän malliin
- Coffee Shopien aika on nyt!
- Millainen on hyvä barista?
- Coca-Cola satsaa kahviin
- Kahvi on aterian viimeinen maku
- Suomeen uusi erikoiskahviyhdistys
- Kahvila myy muutakin kuin kahvia
- Kahviterminologiaa
- Tuoreus on kahvissa tärkeintä
