Paulig valitsi kuudennentoista Paulan
06.06.2007 15:18
Maailman innokkain kahvinjuojakansa sai uuden Paulan Hyvän kahvin päivänä 6.6.2007. Lahtelainen Anni Tarhonen on kuudestoista Pauligin kahvilähettiläs. Kahvitietouden lisäksi Paula liikkuu erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ympäri Suomea.

Kokopäiväiseen Paulan tehtävään pyrki yli neljäsataa hakijaa. Kolmesta finalistista Paulaksi valittiin 24-vuotias Anni Tarhonen. Halu kurkistaa muuta maailmaa oli yksi syy hakea Paulaksi.

Anni kertoo olevansa kahvimaun suhteen tyypillinen suomalainen: aamuisen maitokahvin hän valmistaa Juhla Mokka -sekoituksesta. Kahvilassa hän tilaa yleensä caffé mochan, espressosta, suklaakastikkeesta, höyrytetystä maidosta ja kermavaahdosta valmistetun herkullisen kahvijuoman.

Nykyisin showtanssia ja aiemmin balettia sekä kansantansseja harrastanut Anni uskoo tuntevansa olonsa kotoisaksi Sääksmäen kansallispuvussa. ”Odotan kovasti uusia kokemuksia, joita työ tuo tullessaan. On hauskaa päästä reissaamaan ympäri Suomea, tapaamaan ihmisiä ja näkemään uusia paikkoja. Toivon, että minusta tulee koko kansan Paula, jonka kanssa kaikkien on helppo tulla juttelemaan”, Anni sanoo.

Paula liikkuu siellä missä muutkin hyvän kahvin ystävät: muun muassa kahviloissa, ravintoloissa, myymälöissä, messuilla, koulutustilaisuuksissa sekä taide- ja kesätapahtumissa. ”Paulan työssä tärkeintä onkin kyky luoda hetkessä aito ja lämmin ilmapiiri kahvisanoman ympärille”, kuluttajapalvelupäällikkö Sirkku Boström sanoo.