| Nuotiokahvin lumo |
| 27.11.2008 16:34 |
|
Nokisilla pannuilla kiehuvat nuotiokahvit kautta Suomen. Avotulilla istuva ulkoilukansa nauttii nuotion loimusta, toistensa seurasta ja kahvin elvyttävästä vaikutuksesta.
![]() Kuvitus Milla Ahola Perinteisessä nuotiokahvissa ei ole mitään ihmeellistä ikäpolville, jotka ennen suodatinkahvien aikaa joivat pannukahvia. Sitä keitetään valoisana kesäyönä, kuulaana syyspäivänä ruskaretkellä ja talven hyisillä hiihtolenkeillä. Nuotiokahveilla kaupunkilainenkin palaa lähemmäksi luontoa.
Nuotiokahvit liittyvät reippailuun ja luonnossa liikkumiseen. Monet yrittäjät räätälöivät asiakkailleen retkiä koskenlaskun, vaelluksen, moottorikelkkailun ja jopa sauvakävelyn merkeissä, ja useimmiten niiden lomassa tarjoillaan nuotiokahvit.
Nuotiokahveihin liittyy nykyisin nostalgiaa, vaikka viisi prosenttia suomalaisista valmistaa kahvinsa edelleen perinteiseen tapaan. Pannukahvi on maultaan suodatinkahvia pyöreämpi ja täyteläisempi, sillä suuri osa kahvin sisältämästä rasvasta säilyy perinteisellä tavalla valmistamalla.
Retkellä kahvi keitetään usein varsin suurpiirteisesti. Jos haluaa saada hyvää kahvia, kannattaa muistaa muutama seikka. Ensimmäinen sääntö on, että pannu asetetaan nuotiolle vasta, kun nuotio on kunnossa. Toiseksi kannattaa varmistaa, ettei pannu pääse kaatumaan, kun nuotiopuut palavat.
Kun veden kiehuessa nokasta tulee höyryä, otetaan pannu pois nuotiolta. Pannujauhettua kahvia lisätään pannuun 6-7 g kahvia yhtä desilitraa vettä kohden.
Kahvi sekoitetaan veteen hyvin. Pannu laitetaan takaisin nuotioon ja kahvin annetaan kuohahtaa kerran. Lopuksi pannu otetaan pois nuotiolta, sekoitetaan ja annetaan hautua noin 4-5 minuuttia.
Kahvit lappalaiseen tapaan
Rukatunturilla sijaitseva Rukapalvelu Oy:n yrittäjä Jokke Kämäräinen laskee, että heidän yrityksensä räätälöi asiakkailleen yli 30 000 retkipäivää vuodessa. Monilla retkillä tärkeä hetki on ollut nimenomaan nuotiokahvien keitto. Joskus asiakkaiden kanssa kahvitellaan vain lyhyt hetki, kun toisinaan istutaan pidempäänkin.
”Emme ole laskeneet kahvipakettien menekkiä, mutta paljonhan niitä täytyy mennä. Opas vie ryhmän nuotiopaikalle, ja jo tulen sytyttämistapahtuma on rituaalisen tärkeä hetki. Sitä hiljennytään ihailemaan nuotiotulta”, Kämäräinen kertoo.
"Ei kiehauteta, eikä sekoiteta, vaan kopautetaan pannua puukonkahvalla, jotta koko kastunut kahvimäärä laskeutuu tasaisesti pannun pohjalle." Rukapalvelu on painattanut oman nuotiokahviohjeensa tulitikkurasioiden kanteen. Ohjeen mukaan aluksi otetaan raikasta vettä ja tuoretta kahvia. Vesi laitetaan pannuun ja keitetään kiehuvaksi.
Veden kiehuttua siirretään pannu pois tulelta ja lisätään siihen kahvijauhoja noin yksi desi vesilitraa kohti, vähän reilustikin. Pannu laitetaan takaisin tulelle, ja odotetaan rauhassa, että koko kahvimäärä kastuu täysin ja hautuu veden päällä.
”Ei kiehauteta, eikä sekoiteta, vaan kopautetaan pannua puukonkahvalla, jotta koko kastunut kahvimäärä laskeutuu tasaisesti pannun pohjalle”, Kämäräinen huomauttaa.
Kahvista tulee täysin kirkasta eli aivan kuin keittimellä keitettyä. Siinä ei ole hitusia, jauhoja tai muuta irtonaista. Kaikki aromit irtoavat hyvin kahviin. Lopuksi annetaan kahvin hautua rauhassa.
”Kahvin maun on oltava kohdallaan. Se ei saa olla kitkerää. Havaittuaan kahvin poikkeavan ja maistuvan maun, retkeläiset kehuvat yleensä, että onpas hyvää. Ttämä on oikeata kahvia”, Kämäräinen sanoo.
Koskenlaskijan kahvit
Pohjois-Karjalassa Lieksan Ruunaalla sijaitsevan Ruunaan Matkailun yrittäjä Marjatta Oinonen kertoo keittäneensä nuotiokahveja koskenlaskijoille jo vuodesta 1984 lähtien. Vuosittain kahvivieraita on tuhansia.
Varsinkin kaupunkilaiset arvostavat kovasti nuotiokahveja. Koskenlaskut ovat suosittuja ja eräleirillä keitetyt nuotiokahvit kuuluvat niihin automaattisesti.
”Tosin kahvin resepti saattaa vaihdella, koska venekipparit itse keittävät kahvit. Hyvää se poikien keittämä kahvi kuitenkin aina on. Niille, joille ei koskenlasku sovi, on nuotiokahvia tarjolla lomakylän kodassa”, Oinonen sanoo.
Eräoppaan kahvit
Ari Toikkanen toimii eräoppaana Saarijärven maisemissa Keski-Suomessa. Hän vie satoja ihmisiä vuodessa retkille. Kesäisin koskenlaskuretket ovat suosittuja. Nuotiokahvit kuuluvat aina tiukasti ohjelmaan.
”Olin juuri viikon leirillä, ja kahvia keittelimme kolme pannullista päivässä”, Toikkanen naurahtaa.
Toikkasen resepti ei ole kovin salainen. Siihen tarvitaan kylmää raikasta vettä pannu täyteen ja pienen pyramidin verran kahvia mukaan.
”Itse keitetty kahvi maistuu aina hyvälle ja rauhoittaa. Teräspannulla tulee parempi kahvi kuin alumiinipannulla, jolla kahvi kärvähtää helpommin. Makukin on silloin terävämpi”, Toikkanen opastaa.
Toikkasen mielestä on tärkeää, että kahvia ei juoda muovikupista, vaan pitää olla kunnon kahvikuppi tai aidosta puusta veistetty kuksa.
”Kuksakahvia juodessa ei käytetä maitoa, vaan juodaan kahvi mustana”, Toikkanen muistuttaa.
Internetissä on useita retkeläisten blogeja, joiden hurmioituneet kuvaukset eräelämästä nuotiokahveineen ovat viihtyisää luettavaa - varsinkin kun itse istuu juomassa kahvia lämpimässä olohuoneessaan ruska- ja hiihtoretkistä haaveillen. |
- Cappuccinon Suomi-historia
- Kahvi kohtaa marmeladimakeisen
- Kaikki pitävät kahvin tuoksusta
- Mieluummin hyvää pussiteetä kuin huonoa haudutettua
- Pikantti pikakahvi piristää
- Mokkapuusteja ja pelisilmää palveluun
- Suomessa kuluu kahvia eniten maailmassa
- Tutkimus: harva juo erikoiskahveja kotona
- Ulrika Hannula on Paras Kahvin Maistaja 2009
- Cup tasting -kisa etsii Suomen parasta kahvin maistajaa
- Mikko Haahti jälleen lyömätön Vuoden Barista -kisoissa
- Vuoden Barista -kilpailun finaali lähestyy
- Maan parhaiden kahviammattilaisten kisat jälleen käynnissä
- Nuotiokahvin lumo
- Jarmo Vähä-Savon kolme kahvikonseptia
- Makusiirappi antaa lisäpotkua kahviin
- Kesäkuumalla jääkahvi tai kahvi jäillä
- Vaaleapaahtoinen kahvi edelleen suosituinta
- Mielin määrin kahvia ja tupakkaa
- Segafredo innostaa: kahvista kausijuomia
- Valiojäätelöltä irtojäätelökonsepti kahviloille
- Mikko Haahti on vuoden Barista 2008
- Vuoden Barista -kilpailu käydään 13.3. Gastro-messuilla
- Miltä kahvi maistuu?
- Oy Vendor Ab:n nimi muuttuu ja yhtiörakenne uudistuu
- Joulu vilkastuttaa espressolaitteiden myyntiä
- Paulig osti Coffee Please Suomi Oy:n
- Paulig laajentaa vastuusertifioitujen kahvien valikoimaa
- Ivan Ore on Vuoden Cup Taster
- Pauligin Juhla Mokka -kädentaitajaksi suklaaleipuri-keittiömestari
- Maitoa kahviin - 2-prosenttista vai rasvaista punaista?
- Suodatinkahvia, kiitos!
- Paulig Instituutti avasi Verkkobarista-kurssin
- Meira kerää kahvimuistoja
- Kahvia, terveydeksi!
- Paulig valitsi kuudennentoista Paulan
- Jon Niemimaa on Vuoden Barista 2007
- Suomi pärjäsi Coffee in Good Spirits Championship -kilpailussa
- Ranskalainen maitokahvi on helppo valmistaa kotona
- Vastuullisen kahvin myynti nousee
- Asiakkaan kahviosaaminen ohittaa usein jo ammattilaiset
- Coffee House - kahvila S-ryhmän malliin
- Coffee Shopien aika on nyt!
- Millainen on hyvä barista?
- Coca-Cola satsaa kahviin
- Kahvi on aterian viimeinen maku
- Suomeen uusi erikoiskahviyhdistys
- Kahvila myy muutakin kuin kahvia
- Kahviterminologiaa
- Tuoreus on kahvissa tärkeintä

