Jyrki Sukula istuu VIA-ravintolansa Enotecassa aistikkaasti valaistun, viinihyllyjen reunustaman tasting-huoneen pöydän ääressä. Miehestä huokuu rentous ja tyytyväisyys. Habitusta tukee samettinen, vaaleanruskea pikkutakki, joka vielä pehmentää kokonaisuutta. Edessäni istuu kokki, joka on noussut raskaaseen sarjaan, HK-Ruokatalon luovaksi johtajaksi.

Eeropekka Rislakki: Kuka sinua pyysi HK-Ruokatalon luovaksi johtajaksi?

Jyrki Sukula: Kyllä se Kaitsu (Kai Seikku) oli.

Missä olit silloin?
Olin Italiassa. Oli heinäkuun loppu viime kesänä. Kävelin Porto Nuova Marchella ja vastasin kännykkään. Puhelu oli sillä tavalla yllättävä, että Kaitsu heitti asiansa normaaliin tapaansa suoraan. Puhelun sisältö herätti valtavia tunteita, sillä asia ei ollut heti helposti sulateltavissa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että prosessointiaika oli sama kuin aikoinaan menemiseni SOK:lle. Neuvottelut ylsivät vuoden vaihteeseen asti.

Vieläkö muistat, mikä oli puhelun herättämä eka ajatuksesi?
Hämmennys. Out of Blue. Aloin heti prosessoida eri juttuja. Heti oli pieni halu takaraivossa. Muistan ajatelleeni, että onnistumisen kannalta halu on molemminpuolisesti tärkeää. Vain siten ostetun palvelun, konsultoinnin kaltainen tekijä, ominaisuus häipyy.
Samalla tein myös havainnon, että on mahtavaa olla sillä tavalla independent, että on omillaan päätöksenteon suhteen. Ettei tarvitse kysyä eikä hyväksyttää kenelläkään päätöstäni. Se oli vapauttava tunne.

Oliko pesti heti tittelillä luova johtaja?
Se syntyi nimenomaan prosessoinnin aikana. Kyse oli siitä, että millaisissa asiantuntijatehtävissä roolini olisi molemmin puolin parhaiten kohdallaan. Ajatus siitä, että johtaisin 1000:tta ihmistä tai jotakin teurastamoa ei ole sitä. Luovuus ei ole vain taiteilijoiden tai keittiömestareiden etuoikeus. Kyllä luovuus kulkee tuottajaportaasta kuluttajalle asti. Ei tarvitse olla kovin seppä tajutakseen, missä siinä putkessa on solmukohtia.

Käsi sydämelle, tuliko mieleen, että viimeinkin joku tajusi kysyä?
Totta kai tuli hyvä olo - pienessä määrin. Suurempi asia on se, että pääsee tekemään näitä hommia. Ravintoloissani olen sanonut henkilökunnalle, että suurin tehtäväni on tehdä jotakin suomalaisen ruoan hyväksi.
Antti Piippo on opettanut minulle monta tärkeää asiaa. Yksi niistä on pilkun siirtäminen - että kun tulee palaverista, fiilis on kuin olisi käsitellyt miljardeja vaikka kyse olisi sadoista tuhansista. Tärkeää on se, että voi tehdä päätöksiä. Ilman päätöksiä ei synny mitään. Samalla se tarkoittaa vastuuta sekä hyvistä että huonoista päätöksistä.
Suomessakin on aika alkaa tehdä päätöksiä. Ruotsalaisetkin ovat sen oppineet, vaikka se on loputtoman keskustelun ja yksimielisyyden hakemisen kulttuuri. Ruotsissa on kyetty tekemään päätöksiä, joilla he ovat kaksi-ja-puoli-kertaistaneet elintarviketeollisuutensa viennin EU-jäsenyytensä aikana.

Uskotko, että nimityksesi on oire jostakin? Tarkoittaako Kai Seikun ilmaantuminen areenalle suurtakin muutosta liha-alan toimintaopille, lihadoktriinille?
Tämä on jännä toimiala. Muiden pörssiyhtiöiden tapaan HK-Ruokatalo elää kvartaaleissa. Samaan aikaan lihateollisuuden alkupään tuottajat, lihankasvattajat elävät omaa elämäänsä, jonka perspektiivi voi olla sukupolven pituinen.
Totta kai edustamme oman sukupolvemme ajattelua. Samaan tapaan pääomavaltaiset toimialat heijastavat valtaosin yhä edellisen sukupolven ajattelua. Näissä asioissa yrityksen toimintatavat ja yrityskulttuurin on oltava istutettuna kuluttajille asti. Minulle yllätys oli se, että HK-Ruokatalossa koko toimintakulttuurin muutos on aloitettu jo vuonna 1999. Kivijalka on valettu. Nyt aletaan rakentaa taloa.

Finfoodin järjestämässä seminaarissa viime marraskuussa Kai Seikku järisytti käsitystäni elintarviketeollisuuden ajattelun perustasta sanomalla, että "kasvua voi syntyä siitä, että kuunnellaan kuluttajaa, ja jos tehtaat eivät vastaa kuluttajan tarpeita, niitä pitää muuttaa." Onko Seikku noin kova jätkä?
Juuri siitä on kysymys. Se oli tärkein syy, miksi lähdin mukaan. Pitäisi kuulla kuluttajaa. Usein vain käy niin, että tekijät kyllästyvät ennen kuin kuluttaja ehtii mukaan. Ei kaikkia hittejä voi heittää kerralla ja ihmetellä, miksei kaikki myy heti. Pitää kiittää omaa henkilökuntaanikin ravintoloissa, sillä he ovat sanoneet, että ei ole syytä muuttaa valittua linjaa - tehdään vaan paremmin. Ihmiset antavat tänä päivänä jo helposti palautetta ja jos 500 annoksen joukossa tulee kaksi hutia, ei ole syytä kyseenalaistaa koko linjaa. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän tulee lunta tupaan. Tehdään vaan aina paremmin.

NPD:n (new product development, uustuotekehitys) onnistumisprosentti on elintarviketeollisuudessa surkea. Lanseerauksista 98 prosenttia menee pieleen. Sehän kuulostaa juuri siltä, että tuotteet tehdään tuotantoputkeen sopiviksi eikä ihmisiltä / kuluttajilta ei ole kysytty mitään.
Tietenkin on matalampi kynnys kehittää tuotteita koneelle kuin ihmisille.

Jos meitä on täällä Suomessa näin vähän, miten olemme päätyneet tekemään niin prosessoituja ja teollisia lopputuotteita? Mehän olemme pieni markkina, jossa luulisi voivan tehdä persoonallisempia tuotteita. Jopa vientiin.
Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna Suomi vastaa Saksassa Hampurin aluetta. Tätä taustaa vasten voisi ajatella, että kykenisimme maatalousratkaisuista lähtien tekemään jotakin sellaista, josta saadaan parempaa irti. Se ei tarkoita kalliimpaa vaan paremmin ajateltua, parempaa jalostusastetta, parempia pakkauksia. Paljon on tekemistä ruoan suutuntuman, maun ja ulkonäön suhteen.

Paremmin tekeminen koskee myös maanviljelystä ja mm. karjankasvatusta. Että ymmärretään, mitä mistäkin tehdään; osataanko erottaa hyvä ja huono raaka-aine; ja meneekö kaikki oikeaan putkeen? Kuluttaja pitää tuntea. Mitä hän haluaa täällä, ja mitä hän haluaa Euroopassa.

Talous-Sanomissa tokaisit 11.02.2006, että moni odottaa sinun epäonnistuvan. Mitäs se oli?
Sellainen puolivillainen heitto. Liittyy enemmän tähän kokki-skeneen. Ihmiset tuntevat minut TV:stä - ja se on aiheuttanut kysymyksiä, että mikä miehen substanssi elintarviketeollisuudessa on.

Vieläkö on taloudellisen toimeliaisuuden alueita, joissa kokkeja ei osata käyttää?
Selkeä aukko on vähittäiskaupassa. Kokkeja siellä on, mutta heitä ei juurikaan käytetä. Eivät ihmiset ole miksikään muuttuneet. Edelleenkään he eivät useimmiten tiedä, mitä he aikovat syödä, kun he menevät ruokakauppaan. Tässä kauppiasfunktiolla on suuri merkitys, kuinka luodaan sosiaalinen skene vähittäiskauppaan. Tarvitaan modernisoituja "K-kaupan Väiskejä" - palvelua. Hinnalla ei voi pelata loputtomiin.

Puhutaan sitten ihan muusta. Olet hankkinut yhtiökumppanisi, vaimosi Riikan kanssa viinitilan Piemontesta Italiasta.
Hanke alkoi kolme vuotta sitten, kun olimme juuri menneet naimisiin. Loimme haaveen ja asetimme tavoitteen, että jonakin päivänä viljelemme viinejä. Kerroimme asiasta ystävällemme Georgio Rivettille, jonka viinejä tukkumme tuo. Kolmen kuukauden kuluttua sain häneltä puhelun. Soitto tapahtui keskiviikkona, lähtö perjantaina ja neuvotteluissa kului kolme vuotta. Syy on se, että tila on laatuluokitusalueella. Piemonte, di Serralunga d´Alba, Barolo Riserva DOCG.
Halusimme, että talo on keskellä tilaa, koska työn ohella se on myös vapaa-ajanviettopaikka. Köynnökset ovat 40-60 -vuotiaita, nebbioloa. Meillä on kaksi nuorta agronomia, jotka hoitavat tilaa muutaman muun ohessa poissa ollessamme. Tänä vuonna saamme aikaiseksi n. 4000-6000 pulloa, jotka tulevat myyntiin vuonna 2010. Nimi on Barolo Il Cuoco Pazzo eli Hullun Kokin Barolo. Haaveena on kiikuttaa viiniä kokeille, jotka ovat samalla ravintoloitsijoita. Niin Helsinkiin, Kajaaniin, New Yorkiin kuin Hawaijille - mihin vaan.

Oliko viinitilalla paha hinta?
Kokin liksoilla kyllä pärjää. Samaa hintatasoa kuin Suomessa.

Miksi fanitatte italialaisia viinejä?
Tykkäämme italialaisista ihmisistä, kulttuurista ja ruoasta. Viini-innostus liittyy hauskoihin tarinoihin ja hyvään yhdessäoloon. Lähetimme aikanaan Rivettille faxeja, kirjeitä ja soittelimme. Mutta emme saaneet vastausta.
Sitten päätimme käydä ovella ja päädyimme kahdeksan viinintuottajan illalliselle, ja kun olimme aamuneljältä perseet olalla, sovimme viimein viinien saamisesta Suomeen. Viinintekoon liittyy paljon tunnetta, mutta koska se on niin saappaat jalassa -hommaa, tukkurin optimismin takana pitää kuitenkin olla realismia. Tärkeää on, että tuottaja-kauppias-suhde on muuta kuin EAN-koodi pullon kyljessä.

Puhutaan, että nimeäsi kantava säätiö olisi perusteilla. Mikä se on?
Kun 29.10. viime vuonna täytin 40 vuotta, paidassani luki: Master of Pleasure and Festivities. Mielihyvän ja juhlien järjestäminen on elämäntehtäviäni, ja on ollut hienoa päästä tekemään suuria juhlia. Synttärivieraiden joukossa olivat Saku (Tuominen), Mikko (Leisti), vaimoni Riikka ja siskoni Johanna (Catani) vahvistettuna Antti Piipolla ja Rauno Puolimatkalla, ja syntyi päätös perustaa nimeäni kantava Jyrki Sukula -säätiö.
Säätiön tarkoitus on tukea uusia hankkeita hyvinkin laveakatseisesti. Haluaisin luoda sellaisen yhteisön, joka kykenee puolueettomasti katsomaan asioita ja saamaan yhdessä tekemisen henkeä, isolla sydämellä.
Aina ei ole kyse rahasta vaan myös asiantuntemuksesta, jota voi saada mukaan esimerkiksi yhtiön hallitustyöskentelyyn pariksi vuodeksi. Idea on luoda sellainen työkalu, jota kukaan ei voi kadehtia. Näin säätiön toimintapiiriin voi kuulua jokin päivä laajasti osaavia ihmisiä.