Eestin 50 Parasta Ravintolaa valittu
30.04.2008

Ruokamatkailijan on nyt helppo valita Tallinnan tai Eestin matkan ravintolakohteet, sillä maan ravintolat on rankattu ensimmäistä kertaa paremmuusjärjestykseen. Tallinnan sataman tuntumassa sijaitseva ravintola Ö otti ykköstilan selvällä äänten enemmistöllä. Katso koko lista!

 

”Minulta on usein kysytty, voiko Eestissä edes olla 50 hyvää ravintolaa. Kysymys kertoo vain siitä, ettei kysyjä tiedä, mitä täällä tapahtuu ravintolarintamalla”, äänestystä organisoinut ruokakulttuurivaikuttaja Aivar Hanson sanoo.

 

”Täällä on viime vuodet ollut hurja vauhti ravintoloiden suhteen. Jokaisena kuukautena avautuu kiinnostavia uutuuksia. Juuri nyt kannattaa käydä 50 parhaan ravintolan listan ulkopuolelta katsomassa, millaisia ovat  mm. Mercado, Swisshotel Tallinnin ravintola Horisont sekä vasta avattu Kaerajaan. Kuukauden kuluttua on jo taas uutta näytettävää”, Aivar vakuuttaa.

 

Fine Dining -lähiruokaa 

 

50 Eesti Parimat Restorani 2008 -voittaja, satama-alueen vanhaan suolamakasiiniin sijoittunut, minimalistisesti mutta aistikkaasti sisustettu ravintola Ö on kansainvälisestikin vertailtaessa vakuuttava ja ravintola. Makasiinin kiviseinät ovat saaneet kevyen rappauksen ja valkoisen kalkkilasuurin, seinille on liisteröity ohuelle paperille vedostettuja mustavalkoisia valokuvia, makasiinin kantavat rautapalkit on maalattu mustiksi, valolähteinä ovat saksalaisen Ingo Maurerin Birdie-linnunsiipikruunut, ja pöydät ja lattiat ovat pyökkiä.

 

”Keittiön henkilökunnalle sanoin toivovani, ettemme voittaisi äänestystä vaan olisimme muuten aivan kärjessä, sillä haastajana on helpompi toimia kuin asemaansa puolustavana”, Ö:n keittiöpäällikkö Roman Zastserinski kertoo. Karvaasta voitosta huolimatta ravintolan henkilökunta päätti järjestää itselleen pikaisesti juhlat.

 

Ö ja Zastserinski ottivat vajaa vuosi sitten ison riskin ja ravintolan keittiö linjattiin eestiläisten pientuottajien huippuraaka-aineisiin perustuvaan Fine Dining -lähiruokaan. Jos vastaava toiminta on käytännössä Suomessa haastavaa, Eestissä se on vaikeaa. Pioneeri kun joutuu raivaaman tien auki, mutta maaseudun rakennemuutos pakottaa tuottajat ottamaan toivomukset vakavasti.

 

 Ammattilaiset äänestäjinä

 

Eestin 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen organisoivat Aivar Hanson ja Eestin johtava ruokalehti Köök. Äänestyksen periaatteet ovat samat kuin brittiläisen Restaurant -lehden The World’s 50 Best Restaurants- ja Viisi Tähteä -lehden Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksissä. Ravintoloiden sijoitukset perustuvat horeca-alan ammattilaisten sekä ruoka- ja ravintolatoimittajien näkemyksiin ja mieltymyksiin.

 

Äänestyksen tulosten julkistamistilaisuudessa, uuden Nordic Hotel Forumin ravintola Monacossa (sijalla no 21) järjestäjät antoivat kunniakirjan myös Viisi Tähteä -lehden kustantajalle Unione Oy:lle neuvoa antavasta kummitoiminnasta.

 

50 Eesti Parimat Restorani 2008 -äänestyksen sponsorina ja yhteistyökumppanina on Copterline.

 

 

Eestin 50 Parasta Ravintolaa

 

Ravintola sijaitsee Tallinnassa, jos paikkakuntaa ei ole erikseen mainittu:

1. Ö, www.restoran-o.ee
2. Bocca, www.bocca.ee
3. Gloria, www.gloria.ee
4. Stenhus (Paras hotelliravintola),
www.schlossle-hotels.com/schlossle/gastronomy.php?group_id=15
5. Vertigo, www.vertigo.ee
6. Egoist, www.egoist.ee
7. Controvento, www.controvento.ee
8. Tchaikovsky, www.telegraafhotel.com/restaurant
9. Balthasar, www.balthasar.ee
10. Pegasus, www.restoranpegasus.ee
11. Ribe (Paras uusi ravintola), www.ribe.ee
12. Troika, www.troika.ee
13. Olde Hansa, www.oldehansa.ee
14. Ammende Villa, Pärnu, www.ammende.ee
15. In Studio Vinum, www.instudiovinum.ee
16. Gianni, www.gianni.ee
17. Kadriorg, www.restorankadriorg.ee
18. Dominic, www.restoran.ee
19. Tigu, www.tigukohvik.ee
20. Novell, www.novell.ee
21. Monaco, www.nordichotels.eu/eng/nordichotelforum/restaurant
22. Bonaparte, www.bonaparte.ee
23. Sisalik, www.sisaliku.ee
24. House, www.house.ee
25. Elevant, www.elevant.ee
26. Karl Friedrich, www.karlfriedrich.ee
27. Nero, http://hotels.tallink.com/en/mainMenu/spaConferenceHotel/nero/
28. Nevskij, www.schlossle-hotels.com/st.petersbourg/choose_gastronomy.php
29. Beer House, www.beerhouse.ee
30. Lucca, Tiskres, www.restoranlucca.ee

31. Senso, www.revalhotels.com
32. Da Vinci, www.davincifood.ee
33. Manolete, Tabasalu, www.manolete.ee
34. Peppersack, www.peppersack.ee
35. Kolm Öde, www.threesistershotel.com
36. Crepp, Tartto, www.crepp.ee
37. Sunset, Pärnu, www.sunset.ee
38. GO Spa, Kuresaari, www.gospa.ee
39. Zebra, www.zebracafe.ee
40. Volga, Tartto, www.restaurantvolga.ee
41. Aed, www.restoranaed.ee
42. Atlantis, Tartto, www.atlantis.ee
43. Clazz, www.clazz.ee
44. Itaalia köök, Tartto, www.hot.ee/itaaliarestoran
45. Maikrahv, www.maikrahv.ee
46. Pädaste, Muhusaari, www.padaste.ee
47. Seasons, www.tallinn.radissonsas.com
48. Fahle, www.fahlerestoran.ee
49. Mack Bar-B-Que, www.americanfood.ee
50. Pärnu rannahotelli restoran, Pärnu, www.scandic-hotel.ee

 

20 Parasta ravintolaa Tallinnan ulkopuolella

 

1. Ammende Villa. 2. Lucca. 3. Manolete. 4. Crepp. 5. Sunset. 6. Georg Ots Spa. 7. Volga 8. Atlantis. 9. Itaalia köök. 10. Pädaste mõis. 11. Pärnu rannahotelli restoran. 12 La dolce vita. 13. Truffe. 14. Baby Back. 15. Pähkel. 16. Arensburg. 17. Grand Rose Spa. 18. Ristiisa. 19. Lümanda söögimaja. 20. Tsink Plekk Pang.


20 Parasta hotelliravintolaa

 

1. Stenhus. 2. Tchaikovsky. 3. Ammende. 4. Novell. 5. Monaco. 6. Nero. 7. Nevskij. 8. Senso. 9. Kolm Õde. 10. Georg Ots Spa. 11. Pädaste. 12. Seasons. 13. Pärnu rannahotell. 14. Pähkel. 15. Arensburg. 16. Grand Rose. 17. Sagadi mõis. 18. Kalvi mõis. 19. Victoria. 20. Villa Mare.


Aivar Hansonin toukokuun lisävinkit (2008):

 

Mercado on Tallinnan lentokentän naapurissa oleva, vanhaan tsaarin raitiovaunutehtaaseen sijoittunut, korkean profiilin ruokamaailma (Gourmet Market, Boulangerie, Souperie ja Grill sekä lasten tyylikäs leikkialue. Kesällä aukeaa myös suuri terassi ja maisemoitu puisto vesialtaineen). Vertigo-ravintolasta (50 Parasta -listan no 5) tuttu Imre Kosen Mercado sijaitsee ns. smart cityn ytimessä osoitteessa Löötsa 6, jonne taksi vie 10 minuutissa keskustasta. Alueelle keskittyvät Eestin ja Baltian alueen it- ja hi-tech -yritykset. Alueen valmistuttua se on 15 000 ihmisen työpaikka.
www.mercado.ee

 

Ravintola Horisont sijaitsee Tallinnan korkeimman pilvenpiirtäjän 30 kerroksessa Swiss Hotel Tallinnin yhteydessä. Huikeiden näköalojen lisäksi tarjolla on modernisoitua balttilaista keittiötä.
www.swissotel.com/EN/Destinations/Estonia/Swissotel+Tallinn/Hotel+Home/Hotel+Home.htm

 

Ravintola Kaerajaan sijaitsee Tallinnan Raatihuoneen torin reunassa vanhan talon kahdessa kerroksessa. tarjolla on modernisoitua eestiläistä keittiötä. Suurin osa raaka-aineista on eestiläistä lähiruokaa. Myös sisustus on Eesti-folkia päivitetyssä hengessä.
www.kaerajaan.ee

Kommentit (0)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa kommentteja!

!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved."

 

Kirjaudu

username
password