|
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen
|
|
13.01.2009 13:03 |
|
Viime vuoden HelsinkiMenu-ravintola on Katajanokalla sijaitseva Ravintola Nokka. Toiseksi sijoittui Ravintola Kuu ja kolmanneksi Kellarikrouvi. Valinnat teki turkulainen gastronomi Visa Nurmi.
Nurmen mielestä voittaja erottui kilpailussa mukana olleesta 14 ravintolasta selvästi edukseen. Nokan ansiona oli erityisesti hyvä ateriakokonaisuus, jossa kotimaiset pienten raaka-ainetuottajien tuotteet olivat näkyvästi mukana. ”Aterialla maukas rapukeitto sai kaverikseen erinomaiset viinit. Myös kotimaisten pienjuustoloiden juustojen kera nautittu Lepaan tilaviini oli loistava valinta”, Nurmi kiittelee. Suomalaisuus on Ravintola Nokalle tärkeä asia. Nokka valittiin HelsinkiMenu-ravintolaksi edellisen kerran vuonna 2002. Ravintola oli satsannut myös vuoden 2008 menun suunnitteluun. Ruoan lisäksi tarjoilu oli kohteliasta, osaavaa ja innostunutta. ”Liikeideamme perustuu kotimaisen ruoan varaan. Yritimme saada ravintolamme syvimmän olemuksen mukaan, ja koimme onnistuneemme siinä”, kiitteli valintaa Nokan ravintolapäällikkö Heli Mäkelä.
Tasavahva mitalikaksikko
Toisen sijan saavuttaneen Ravintola Kuun valinnassa painoi erityisesti henkilökunnan innostus, erinomainen ja aktiivinen palvelu sekä ravintolan hyvä fiilis. Ruoka oli rakkaudella laitettua ja siinä oli sielua. Lisäksi HelsinkiMenu oli Nurmen mukaan hyvin esillä sekä ravintolassa että sen verkkosivuilla. Kolmanneksi sijoittunut Kellarikrouvi sai kiitosta reilusta ja maukkaasta ruoasta. Lisäksi ravintolassa oli koko arvostelukierroksen yksittäinen helmi, tattikermalla gratinoitu perunapyree. Katsaus suomalaiseen ruokaan Nurmen mielestä HelsinkiMenu on jännittävä katsaus suomalaiseen ruokaan ja gastronomiaan. Useissa ravintoloissa ruoka oli moitteetonta, mutta paikoin hieman persoonatonta. Arvostelukierroksen perusteella HelsinkiMenu on ravintoloissa kirjavasti esillä. Toisissa paikoissa se on nostettu strategiseen asemaan, toisissa taas se on mukana kuriositeettina. ”Ravintola Nokassa HelsinkiMenu on selvästi tärkeässä roolissa. Menuun panostaminen nosti kokonaisuuden ylitse muiden. Kaiken kaikkiaan ravintoloista varsin hyviä oli 7-8, mutta voittaja oli tänä vuonna lähes ylivoimainen”, Nurmi analysoi. HelsinkiMenun kotipesä on Finfood - Suomen Ruokatieto ry. HelsinkiMenun perusajatuksena on laadukkaiden suomalaisten raaka-aineiden osuuden kasvattaminen ravintoloiden ruokalistoilla sekä ruokakulttuurin edistäminen ja suomalaisen gastronomian tunnetuksi tekeminen. HelsinkiMenun raaka-ainevalinnoissa painotetaan paitsi suomalaisuutta, myös sesonkiajattelua. Suosittu HelsinkiMenu on laajentunut vähitellen koko Suomen kattavaksi Taste of Finland -konseptiksi. |