Nyt on iso pyörä pyörähtämässä ja lujaa. Ruoka-ammattilaiset, keittiömestarit ovat saanet kutsun maan korkeimpiin päättäviin elimiin, keskustelemaan suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisestä.

Tämä riemuvoitto alkoi Seinäjoen farmarimessuilla, joissa maan päättäjiä oli runsain määrin Suomen keittiömestarit ry:n osastolla. Suomalaiskansalliseen tapaan kutsuin muutaman kollegani saunapalaveriin. Saunassa luotiin Suomalaisen Ruokakulttuurin kehittämisstrategiaa yhdessä Esa Anttilan, Martti Lehtisen ja Jaakko Kolmosen kanssa. Keskusteluissa "hallituskummisetämme" ministeri Korkeaojan ja "eduskuntakummitätimme" Sirkka-Liisa Anttilan kanssa, strategia alkoi muotoutua jopa evästykseksi tulevalle maamme seuraavalle hallitukselle.

Moni teistä oli huomannut lokakuussa kuvia mestareista yhdessä pääministerin kanssa, antamassa lausuntoa lehdistölle. Voimme aidosti todeta, että on ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun maan hallituksen iltakouluun on kutsuttu keittiömestareita. Meitä on alettu kuunnella, emme ole enää pelkästään hellan ääressä touhuavia valkotakkisia miehiä. Keittiömestarista on tullut ruoka-auktoriteetti, joka uskaltaa tuoda julki muutakin kuin ruokareseptejä, jopa maan hallitukselle.

Piirros Milla Ahola

Monissa lehdissä yhteiskuva pääministerin kanssa oli yhteydessä juttuun, jossa puhuttiin tv-lupamaksuista. Näin oli myös uutisissa, joissa näytettiin keittiömestareiden delegaatiota yhdessä ministereiden kanssa. Joku tyhmempi saattaa luulla, että ne valkotakkiset miehet ovatkin tv-lupatarkastajia! Surullista tuossa ruokakulttuurin riemuvoitossa oli se, että se ei ylittänyt uutiskynnystä maamme tv-kanavilla. Jonkun mummon kaivon kuivuminen Keski-Suomessa ja HKL:n raitiovaunujen korjaaminen menivät ruokakulttuurisanoman ohi. Luulin aluksi, että ministerit olisivat ne hankalimmat puolelle voitettavat, mutta ne taitavatkin olla television uutispäälliköt ja ohjelmajohtajat.

Nyt on tahkottava kun on ovet auki päättäjien suuntaan ja uskottavuus huipussaan. Ruokakulttuuri ei ole pelkästään ruoanlaittoa. Se on ensimmäisenä kulttuurinalana mahdollistamassa monia muita asioita. Ruokakulttuuri vaikuttaa kansantalouteen, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, Suomi-kuvaan maailmalla, työllisyyteen ja jopa tulevien suomalaisten veronmaksukykyyn. Ruokaketju työllistää kolmanneksen maamme työikäisistä. On turvattava suomalaisen ruoan tuottaminen tässä maassa. Jokaisen suomalaisen pitäisi jatkossa olla kiinnostunut siitä, mitä suuhunsa laittaa, mistä se on valmistettu ja missä ja miten raaka-aineet on tuotettu. Suomalainen nuori ei tunne enää perusmakuja, koska lähes kaikki ruoka on kyllästetty natrium glutamaatilla tai raaka-aine lilluu jossakin epämääräisessä oranssissa limassa. Kouluruokailussa on peruna vaihdettu pastaan ja riisiin, koska kukaan ei siedä kumipallo- tai kinder-yllätysperunoita. Suomen juhlavuoden aikana pitäisi jokainen suomalainen lapsi opettaa kuorimaan keitetty peruna. Peruna on suomalaisen ruokavalion kulmakivi siinä missä ruisleipäkin.

Keittiömestareilla menee hyvin, mutta miten muilla ruokapalvelusektoreilla? Kuka arvostaa koulun tai sairaalan kokkia? Kuka haluaa kyseiseen ammattiin? Eipä kovinkaan moni. Yleisen suomalaisen ruokaimagon nostamisen kautta on tarkoitus lisätä myös ruoantekijän arvostusta ja turvata suomalainen työvoima jatkossa kuntasektorin ruokapalveluissa. Eipä olisi pahitteeksi arvostaa myös kotikeittiössä hääräävää äitiä, isää tai puolisoa.

Monitahoinen suomalaisen ruokakulttuurin kehittäminen pitäisi siis saada seuraavan hallituksen ohjelmaan. Asia kuuluu monelle ministeriölle. Näillä olisi hyvä tilaisuus harjoittaa poikkiministeriön olevaa yhteistä projektia. Ministeriöiden mahdollistamia rahavaroja pitäisi koordinoida neutraali ulkopuolinen toimija. Maassamme tämä on luontevasti Suomen Ruokatieto ry - Finfood. Se toimisi ruokakulttuurihankkeita koordinoivana tahona, myöntäisi eri kansalaisjärjestöjen yhteishankkeille rahoitusta ja valvoisi toimintaa. Maassamme on paljon päällekkäin meneviä hankkeita. Tämä turha päällekkäisyys saataisiin valjastettua yhteishankkeisiin. Kun on tutustunut esimerkiksi Elintarvikealan pienyrittäjyyden imagon parantamis- ja menekin edistämishankkeeseen ja MTK:n hallitusohjelmatavoitteisiin, voi vaan todeta, että ne ovat yhtenevät Suomen Keittiömestareiden hallitusohjelmatavoitteiden kanssa.

Ainoastaan yhteistyöllä saavutetaan parempi tulevaisuus. Olen neuvotellut jo Suomen Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtajan kanssa mestareiden ja "köksänmaikkojen" saattamiseksi yhdeksi tehokkaaksi rintamaksi. On outoa, että aiemmin ei ole juurikaan ollut yhteistyötä näiden ruokavaikuttajien välillä. Yhteistyön kohteena olisivat luontevasti peruskoulunuoremme. Ruokaketjun merkittävimmät toimijat Evira, MTK, Finfood ja Suomen keittiömestarit saatetaan saman pöydän ääreen. Pöydän ääressä olisi tuolloin maan johtava tieto ja taito ruokaketjusta, laadusta, ravitsemuksesta, ruoan turvallisuudesta ja sen maukkaasta valmistamisesta. Näin saataisiin maku, terveellisyys, turvallisuus ja suomalaisuus lopultakin samaan pakettiin!

EU-puheenjohtajuuskausi on lopuillaan. Hehkutin suotta vuosi sitten keittiömestareiden ja puheenjohtajuussihteeristön tiivistä yhteistyötä. Mestareiden apu ei sihteeristölle kuitenkaan kelvannut, vaikka sitä olisi kyllä varmaan tarvittu. Muutamassa tilaisuudessa pääsimme olemaan mukana, mutta olo ei ollut kertaakaan tervetullut. Pääsimme näissä tapahtumissa kuitenkin jopa EU:n maatalouskomissaarin juhlapuheeseen, joten sihteeristölle pitkät!

Olen päässyt huomaamaan, että monille valtion laitoksille ylempi korkeakoulututkinto merkitsee enemmän kuin mitä ihmisellä on korvien välissä tai sydämessään. Jotta ruokakulttuurityö saisi oikean suunnan, pitäisi maahan saada lisää keittiömestaripätevyyden omaavia akateemikoita. Tulevissa keskusteluissa opetusministerin sekä eduskunnan sivistysvaliokunnan kanssa, nostan esille myös tarpeen yliopiston gastronomian laitokselle. Professuuri voisi olla sekä elinkeinon että ministeriön rahoittama ja toimipaikkana voisi olla Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Käytännössä jopa tiivis Viikin ja Haaga-Helian yhteistyö, jossa toteutuisi gastronominen tiede ja käytäntö. Laitoksen johtoon pitäisi ehdottomasti löytää "mustahattuinen keittiömestari".

Paljon on siis tapahtumassa. Me ruoka-alan ammattilaiset voimme olla jatkossa vieläkin ylpeämpiä suomalaisuudestamme sekä tyytyväisempiä maamme johtajiin.