Jyrki J. Kasvi: paikalliset lait eivät päde verkossa
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
29.05.2002 00:00
Internet ei tunne kansallisia rajoja eikä rajoituksia. Jos jokin tieto tai palvelu kielletään Suomessa, se on saatavilla Suomen rajojen ulkopuolelta. Tutkija Jyrki. J. Kasvi valottaa kolumneissaan, kuinka uusi teknologia vaikuttaa hospitality-alaan ja elämystalouteen.
Jyrki J. Kasvi

Jyrki J. Kasvi
Kuva: Pasi Hytti

Jyrki .J. Kasvi työskentelee tutkijana Teknillisen korkeakoulun työpsykologian ja johtamisen laboratoriossa. Hänen tutkimuskohteenaan on tieto työsuorituksen tukena. Kasvi on kirjoittanut myös useita kirjoja tietoyhteiskunnasta ja tietotekniikasta. (toim. huom. Vuonna 2003 hänet valittiin eduskuntaan Vihreiden edustajana.)

Internet syntyi puolivahingossa. Ei kukaan osannut 10 vuotta sitten edes kuvitella, että tästä 1960/70-luvuilla Yhdysvaltain armeijalle kehitetystä ja yliopistomaailman 1980-luvulla omimasta tietoverkosta tulisi jonain päivänä kodinkone, jolla maksetaan laskut ja luetaan sanomalehdet.

Internetin WWW-sivut ovat monelle ensisijainen tietolähde, josta etsitään niin junien aikataulut kuin trendikkäät etnoravintolatkin. Tietoa löytyy joka tarpeeseen, koska internetissä kuka tahansa voi tuottaa ja julkaista mitä tahansa. Tiedon kulkua on mahdotonta rajoittaa, koska internetin perusarkkitehtuuri ei sitä salli.

Internet on hyvä esimerkki siitä, että myös teknologialla on arvot. Vaikka internetin suunnittelun rahoitti Yhdysvaltain armeija, sen suunnittelivat 1960-luvun Kaliforniassa opiskelleet hippinörtit. Siitä on turha etsiä kontrollia tai hierarkiaa.

Viranomaiset havahtuivat todellisuuteen vasta kun internet WWW-sivujen myötä levisi kotitalouksiin. Mitä tehdä teknologialle, jota ei voi säädellä, mutta jota ilman ei tulla enää toimeen?

Paikallisten lakien ja internetin kohtaaminen synnyttää helposti koomisia tilanteita. Esimerkiksi Suomessa ei saa mainostaa yli 22-prosenttisia alkoholijuomia suoraan eikä epäsuoraan muun myynninedistämiseksi katsottavan toiminnan kautta. Siksi Alkon www-hinnastosta on turha etsiä viskien hintoja, eikä Altian sivuilta saa tietoa heidän päätuotteistaan.

Altialla
on kuitenkin liiketoimintaa myös Suomen rajojen ulkopuolella, eikä siellä voi piiloutua viiden miljoonan ihmisen kylän säätämien pykälien taakse. Siksi Finlandia-vodkalle on tehty aivan omat englanninkieliset kotisivut, joiden lukijalta kysytään ensimmäiseksi hänen syntymäaikansa ja kotimaansa. Jos kotimaa on Suomi, sivut ilmoittavat kohteliaasti, ettei suomalainen saa näitä sivuja lukea. Alkoholilain kiertäminen onnistuu kotimaata ja tarvittaessa ikää vaihtamalla.

Suomen kansalainen saa siis tietoa Suomen valtion omistaman yrityksen tuotteista vain jos hän osaa englantia, ja suostuu valehtelemaan kotimaansa.

Toisen esimerkin tarjoavat tietokonepelien ikärajat. Suomessa myytävien pelien kansista on löydyttävä elokuvatarkastamon ikärajamerkintä, mutta internetin välityksellä voi imuroida pelejä maapallon toiselta puolelta ilman mitään rajoituksia. Toki netissäkin myytäviltä peleiltä edellytetään ikärajamerkintöjä, mutta vain jos pelejä markkinoidaan nimenomaan Suomen markkinoille. Siis suomeksi.


Internet ei tunne kansallisia rajoja eikä rajoituksia. Jos jokin tieto tai palvelu kielletään Suomessa, se on saatavilla Suomen rajojen ulkopuolelta. Tuvalu on verkossa yhtä monen klikkauksen päässä kuin Ahvenanmaa.

Esimerkiksi esitys uudeksi sanavapauslaiksi uhkaa sulkea suomalaisten yritysten internetissä ylläpitämät keskustelupalstat. Keskustelut kun tulkitaan toimitetuksi aineistoksi, jonka mahdollisesta laittomuudesta on vastuussa keskustelupalvelun ylläpitäjä. Keskustelu viinamerkkien paremmuudesta tai sikarien vertailu nimillä hermostuttaisi viranomaiset.

Vilkkailla keskustelupalvelimilla pyörii päivittäin tuhansia viestejä. Minkään yrityksen resurssit eivät riitä niiden kaikkien tarkastamiseen mahdollisten laittomuuksien varalta. Siksi palstat on pakko sulkea. Jos näin käy, ulkomaalaiset internet-yritykset perustavat hyvin nopeasti suomalaisille omat keskustelufooruminsa. Suomalaiset nettikeskustelut siirtyvät siis maan rajojen ulkopuolelle, Suomen viranomaisten olottumattomiin.

Paikallisella lainsäädännöllä internetiä on turha yrittää suitsia. Tai sitten internetin ja Suomen väliin on rakennettava portti, jonka kautta kulkevaa tietoliikennettä viranomaiset valvovat. Esimerkiksi Kiina ja Singapore ovat valinneet tämän tien. Silloin nettiyhteyssopimuksen alalaitaan voi ilmestyä lause: "Kaikkea mitä verkossa teet, voidaan käyttää todisteena sinua vastaan."



Kolumnissa mainittuja www-sivuja:

Oy Alko Ab: http://www.alko.fi/
Altia: http://www.altia.fi/
Finlandia: http://www.finlandia-vodka.com/
Elokuvatarkastamo: http://www.vet.fi/

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä