Ari Larnemaa: Muutos on pysyvä
Kirjoittanut Viisi Tähteä   
29.01.2003 00:00
Vuoden 2002 viimeinen puolisko oli ravintola-alan yrittäjävaihdoksissa Helsingissä vilkasta aikaa. Myyjillä ja ostajilla oli kullakin omat, kokonaankin toisistaan poikkeavat selitykset sille, miksi luopuminen tai bisneksen laajentaminen valittiin strategiseksi ratkaisuksi.
Ari Larnemaa

Ari Larnemaa
Kuva: Pasi Hytti

Ari Larnemaa on ravintola-alan yrityskauppias, hyvän palvelun ja hyvän ruoan intohimoinen ystävä. Hän on tehnyt yhdessä Kauppalehti Option päätoimittaja Pekka Ritvoksen ja valokuvaaja Kaius Henderströmin kanssa paikallisia erikoisuuksia ja lähiruokaa esittelevän Suomalainen Ruokaretki-kirjan.

Yksi yrittäjä kertoi myyvänsä siksi, että liiketoiminta oli hänen käsityksensä mukaan sujunut erittäin hyvin ja huonompien aikojen tullessa on syytä vetäytyä alalta, ainakin toistaiseksi. Toinen myi siksi, että kaupan nähtiin olevan ainoa vaihtoehto pakkorealisoinnille eli konkurssille, joiden määrä kääntyikin viime vuonna ravintola-alalla kasvuun pitkän tauon jälkeen. Kolmas oli yksinkertaisesti niin uupunut pitkään rehkittyään, että katsoi parhaaksi luopua toiminnasta terveydellisistä syistä.

Ostajapuolella taas nähtiin sopivia bisnesrakoja ja koettiin, että ravintoloiden hinnat olisivat kääntyneet selvästi laskuun, jolloin on ostamisen aika. Silmämääräisesti arvioiden näin lienee tapahtunutkin. Luotettavaa tilastointiahan ei alan yrityskaupoista ole olemassa, eikä sellaista myöskään saada aikaan vähällä vaivalla. Niin suuresti myynti- ja ostokohteet poikkeavat toisistaan.

Helsingin Uudenmaankatu puhuttaa nyt sekä yrittäjiä että tiedotusvälineitä. Tervetulleena ja raikkaana ilmiönä kaupungin ravintolaelämässä pidetyn ilmiön on sanottu tulleen sellaisenaan tiensä päähän. Moderni Soda sai tehdä tilaa Suomi-popin varaan rakentuvalle uudelle ravintolalle. Liekki-baarin korvaa tyylikäs ja tasokkaaksi ennustettu ruokaravintola. Leningrad Cowboys -ravintolan tilalla on nykyään Sointu.

Yrittäjät ja liikeideat ovat vaihtuneet myös naapurissa Iso Roobertinkadulla: Labyrinth-baaria uudistettiin, Arnold's Donutsin paikalle tuli pizzaan ja pastaan keskittyvä Big Mama's ja Robert'sin paikalle Don't Tell Mama.

Kokonaan uuden soundin keskustan ravintolabisnekseen tuo tuore Keskuskatu-ilmiö, Rautatientorin laitaan syntynyt ravintolakeskittymä. Näyttävä Eatz-kokonaisuus, rokkipaikat haastava On the Rocks, baarikomeetta Barfly sekä kaupunkipubi Public Corner haukkasivat viime vuonna merkittävän osan muun muassa kaupungin terassibisneksestä.

Eikä hiipumista näy. Kun koko keksintö saadaan valmiiksi ja Mikonkadun kattamisvisiot Kaisaniemenkadun ja Vilhonkadun väliseltä katuosuudelta toteutetuiksi, jonon yhteenlaskettu liikevaihto nousee helposti miljooniin euroihin. Fennian taloon muuttava Casino RAY tuonee Mikonkadulle ripauksen lisää mannermaisen ravintolaeksotiikan tuntua, vaikka sen ovet aukeavatkin vain rekisteröityville pelureille.

"Alalla arvioidaan, että alkoholilain uudistus romahduttaa keskiolutravintoloiden perustamismäärän kolmannekseen nykyisestään."

Ravintolayrittäjä on parhaillaan valinnassa; kiinnostusta ovat osoittaneet niin suuret kuin pienetkin.

Hajanaisia uutuusravintoloita sijoittuu tasaisesti eri puolille kaupungin keskustaa. Sir Eino Etelä-Espalla antaa ymmärtää, ettei Pravdaan sisältynyt kovin pitkäaikaista totuutta. Sen sijaan Eino vetää yleisöä kuin Helkavirret aikoinaan. Idean ja menestyksen takaa löytyvät Center-Inn ja Jaakko Puro.

Mielenkiintoisia tulokkaita ovat myös Sir Eino -kombinaation Keskuskadulle luoma Jade, Sedu Koskisen Jam Jam Simonkatu 6:ssa ja drinkkimestari Jasu Piaseckin Tennispalatsiin sijoittuva Sling Inn kakkonen. Palace-konserni laajentaa fine dining - ja gourmet-puolella: Klippan syntyy uudelleen kovan luokan keittiömestarin Pekka Terävän johdolla. DTM:n muutettua Roballe avataan sen sijoille tasokas, aikuisille suunnattu baariravintola.

Helsingin kaupunki kilpailutti Taorminan vuokran Senaatintorin laidassa, ja ravintola muutti Al Vialen entisiin tiloihin Bulevardille.

Nuorten yöravintolatoiminta näyttää olevan eräänlaisessa käymistilassa: ravintolat etsivät uusia tuulia ja jotkut myös uusia omistajia.

Jos jonkinlaista trendiä yrittäisi hakea siitä kirjosta, mihin suuntaan juomabisneksen uudistumisen kärki osoittaa, avainsana voisi olla erikoisolut. Uusien niin sanottujen erikoisolutravintoloiden sija ydinkeskustassa näyttää kasvavan. Näin ollen perinteinen volyymiolut saanee jossakin vaiheessa jonkinasteisen haastajan.

Saattaa olla, että ne alalle mielivät, joiden record ei ole aivan STTV:tä tyydyttävällä tasolla, tekivät "viisaasti" ostaessaan liiketoimintaa viime vuoden puolella. Alkoholilain muutokset nimittäin saavat aikaan sen, että anniskelulupien saanti tiukentuu. Erityisesti kiinnitetään huomiota yrittäjiksi pyrkivien ammatilliseen osaamisen sekä taloudellisiin edellytyksiin harjoittaa toimintaa.

Luotettavuusvaatimukset ulottuvat myös yhtiöiden keskeisiin osakkaisiin, hallitusten jäseniin ja yhtiöiden todellista päätäntävaltaa käyttäviin tahoihin. Aikaisemmin näppäräksi koettu bulvaanijärjestely tulee nyt tarkempaan syyniin. Vastaavien hoitajien ammattitaito selvitetään ja vaatimustaso kasvaa varsinkin ja A- ja B-ravintoloiden kohdalla. C-paikoissa pääsee vähemmällä vielä 1.1.2003 jälkeenkin.

Alalla arvioidaan, että maanlaajuisesti lakiuudistus kuitenkin romahduttaa keskiolutravintoloiden perustamisen määrän kolmannekseen nykyisestään.

Kokonaan uutta toimintaa syntyy keskustaan, kun Restelin uusi hotelli avautuu huhtikuussa parahiksi ennen jääkiekon MM-kisoja. Erinomaiselle paikalle Sanomatalon ja Rautatieaseman väliin sijoittuvaan Holiday Inn Helsinki City Centren rakennukseen sijoittuu myös uusia ravintolayksiköitä.

Niin ikään Rautatieaseman uudistettavaan länsisiipeen tulee uutta ravintolatoimintaa. Nyt VR:n käytössä olevat tilat saneerataan liikekäyttöön ja remontin pitäisi olla valmis ensi syksynä.

 
AddThis Social Bookmark Button