Leena Warsell on Stakesin Päihdetyö -ryhmän kehittämispäällikkö. Hän on työskennellyt vuosina 1985 - 1996 Alkon pääkonttorissa alkoholiasioiden tiedottajana ja toimittajana. Hän väitteli valtiotieteitten tohtoriksi syksyllä 2004 sosiaalipolitiikasta Helsingin Yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella aiheesta "Perikato vai uuden alku? Alkon purku 1990-luvulla". Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Kun 1990-luvun puolivälissä Asuinalue ja päihteet -hankkeessa teimme Kari Haaviston kanssa pienen asiakaskyselyn ravintola-asiakkaille, huomasimme, että tarjoilijat puolustivat jatkavansa tarjoilua päihtyneelle erityisesti sen vuoksi, että se on asiakkaan tahto ja asiakkaan etu. Lisäksi vakituisen asiakkaan kohdalla kyse on pitkällisestä ihmistuntemuksesta: "tunnen kyllä tämän kyseisen herran (tai rouvan)...".

Kun sitten kysyimme asiakkailta, pitäisikö tarjoilijan katkaista hänelle tarjoilu jo siinä vaiheessa, kun hän alkaa olla selvästi päihtynyt, suurin osa vastaajista toivoi jälkikäteen, että heiltä olisi lopetettu anniskelu viimeistään tuossa vaiheessa! Vaikka asiakas tarjoilutilanteessa voi reagoida vahvasti anniskelun lopettamisyrityksiin, on jälkikäteen tilannetta pohtien toive sittenkin päinvastainen. Tarjoilijan, joka on saman illan aikana ehtinyt olla jo sekä vaimo että salarakas, olisi riittävän varhaisessa vaiheessa osattava muuntautua joko äidiksi ("eiköhän me lähdetä nyt nukkumaan ja tullaan huomenna uudestaan") tai poliisiksi ("anniskelu loppuu tältä erää tähän"). Rajat ovat rakkautta, ravintolassakin.

Omavalvonta on työkalu

Sitä mukaa kun valtion kontrolloiva käsi on hellittänyt, ravintolat ovat halunneet itse ottaa vastuuta alkoholin anniskelusta ja muusta omavalvonnasta. Tätä ovat edistäneet monet valtakunnalliset tahot, mm. Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä STTV. Tämä on juuri se suunta, johon alkoholipoliittisestikin on viisasta asiaa kehitellä.

Mitä selkeämmin ravintolat ymmärtävät omavalvonnan olevan sekä heidän oman toimintansa laadun tae että vaikuttavan myös asiakaskunnan valikoitumiseen, sitä viihtyisämmiksi ja turvallisemmiksi ne muuttuvat sekä asiakkaille että työntekijöille. Omavalvontasuunnitelmaa ei tehdä viranomaisille vaan työpaikan omaksi toimivaksi työkaluksi. Siinä määritetään yhdessä yhteiset pelisäännöt, jotka sitten jokainen työntekijä (myös ekstraaja) tuntee. Sen avulla on helppo seurata, mitä ongelmatilanteita on eri työvuoroissa tullut esiin ja käydä niitä jälkikäteen läpi.

"Kyllä se parit vielä kestää"

Vastikään valmistui Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun hotelli- ja ravintolalinjan opettajan Anu Piiraisen opinnäytetyö ravintoloiden omavalvonnan kehittämisestä tarjoilijan näkökulmasta. Hän puhuu pitkällä kenttäkokemuksella vastuullisen anniskelun kriittisistä pisteistä, joita ovat esimerkiksi ravintolan liikeideasta ja toimintaympäristöstä johtuen mm. nuori asiakaskunta, voimakasta humalatilaa tavoittelevat asiakkaat, vaikeasti valvottavat anniskelualueet, häiriöaltis sijainti lähellä asukkaita sekä tilapäishenkilökunnan puutteellinen ammattitaito.

Tarjoilijahaastattelujen tulos oli ennalta odotettavissa: kriittisin piste oli nimenomaan liika-anniskelu ja siitä koituvat häiriöt.

Esimiehen rooli on keskeinen anniskelukulttuurin kehittämisessä. Anu Piiraisen haastattelemat tarjoilijat näkivät esimiehensä melko hyvänä toimijana omavalvonnassa: joka toinen arvioi esimiehen toimintaa "erittäin hyväksi". Joka kymmenes oli kuitenkin tyytymätön esimiehen toimintaan tässä suhteessa. Tätä kuvaa hyvin seuraava ote haastatteluista:

" Touhu ravintolassa mennyt ´ liian vapaaksi´. Tehdään rahaa ja asiakkaalle juotetaan niin paljon kuin maksukykyä on. Jos haluat lopettaa joltakin anniskelun ajoissa, niin työkaverit ja esimies sanoo, että turha niuhoilla, kyllä se vielä parit kestää".

Ravintola ja poliisi samalle viivalle

Kuvitus: Milla Ahola

Yhteistyön avainsana on "samalla puolella". Näin totesi Nina K. Hyttinen arvioidessaan Järvenpäässä toteutettua poliisin ja ravintoloiden yhteistä kehittämishanketta (2005). Kun yhdessä sovittiin lupasanktioiden lieventämisestä, poliisi ja ravintola asettuivat luonnostaan samalle viivalle, tiedonkulku helpottui, häiriötilanteita voitiin ehkäistä ennakkoon ja puuttua ajoissa ongelmiin. Järvenpään keskustassa tapahtuneet pahoinpitelyrikokset vähenivät tuntuvasti hankkeen aikana. Hanke paransi tiedonkulkua, yhteisiä pelisääntöjä, ravintoloiden keskinäistä yhteistyötä ja - asiakasviihtyvyyttä. Jatkuvuus vain on ongelma: palataan helposti entisiin uomiin kun hankkeet loppuvat.

Valtakunnallisen tason kehittämisessä pätee sama linja: kehittämistyö ei edisty, ellei tunneta ja kunnioiteta toisten osapuolten toimintatapoja ja -kulttuuria. Kehittäminen tähtää yhteiseen hyvään, ei pilkuntarkkaan lain noudattamiseen eikä byrokratian pönkittämiseen.