Suomalaisen oluenpanon alkaminen voidaan ajoittaa ajanlaskun ensimmäisille vuosikymmenille saakka. Muinaissuomalaisissa yhteisöissä olutta nautittiin juhlissa ja kestityksissä. Suurimmat juomajuhlat olivat häät ja hautajaiset.

Olutta kului eritoten uskonnollisten riittien yhteydessä. Esimerkiksi Kalevalaan on kirjattu oluen valmistuksesta kertovia säkeitä kaksi kertaa enemmän kuin maailman luomista kuvaavia värssyjä. Muinaisoluessa oli vähän alkoholia. Vahvinta oli herrain olut, joka oli noin 4,5 prosenttista eli nykyisen keskioluen vahvuista. Sitä joivat vain kaikkein ylhäisimmät.

Renkien ja sotamiesten olut oli mietoa, mutta sitä juotiin ravintona ja sammuttamaan suolaisen ruoan aiheuttamaa janoa. Kalja oli käytännössä kansan suussa nestemäistä leipää.

Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.

Suomen ensimmäinen panimo Helsinkiin

Helsingissä olutta on pantu yhtä kauan kuin kaupungissa on ollut asukkaita eli lähes viiden sadan vuoden ajan. Alkuaikoina olutta valmistettiin talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Suomen ensimmäinen teollinen olutpanimo perustettiin Helsinkiin vuonna 1756. Kahdeksan helsinkiläistä kauppaporvaria perusti Stora Bryggeriet -panimon nykyisen Eteläranta 8-10:n kohdalle. Helsinki oli 1700-luvun puolivälissä ruton jäljiltä vain pikkukaupunki, jossa oli parisen tuhatta asukasta. Kaupungissa oli 39 olutporvaria, joilla oli oikeus sekä valmistaa että myydä omaa olutta.

Tunnettuun kauppiassukuun kuulunut Johan Sederholm rakennutti yhdessä liikemiestovereidensa kanssa Stora Bryggerin kaupungin reunamille, aivan meren äären. Panimo tarvittiin ensisijaisesti tyydyttämään Suomenlinnan rakentajien janoa. Viaporin linnoituksen tuhansien rakentajien palkkaehtoihin kuului päivittäinen olutannos.

Panimolla oli oma laituri nykyisen Eteläranta 8:n kohdalla. Paikalle rakennettiin myöhemmin Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön talo. Nykyisin Lahna-korttelina tunnetulla alueella on mm. Handelsbankenin pääkonttori. Vain vuosi panimon perustamisen jälkeen eli 1757 valmistui Sederholmin kauppiastalo Senaatintorin kulmaan. Sitä pidetään Helsingin vanhimpana kivitalona.

Sinebrychoff vanhin yhä toimiva panimo 

Stora Bryggeriet ei menestynyt olutbisneksessä. Valtio lunasti sen 1775 ja muutti viinapolttimoksi. Vanhassa kaupungissa Koskelan tilalla aloitti Österbergin panimo vuonna 1799. Nämä Helsingin kaksi ensimmäistä alan yritystä siirtyivät 1820-luvulla Sinebrychoffille.

Vuonna 1819 Nikolai Sinebrychoff hankki kymmeneksi vuodeksi yksinoikeuden oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä. Sinebrychoff perusti ajan oloissa massiivisen panimon ja polttimon Helsingin Hietalahteen 1823. Tehdas pysytteli samalla paikalla 170 vuotta siirtyäkseen nykyiselle paikalleen Keravalle.

1900-luvun alussa Suomessa toimi lähes sata olut- ja portteripanimoa. Määrä supistui rajusti kieltolain aikana. Viime sotien jälkeen alan raju keskittyminen tyrehdytti paikallisen oluenvalmistuksen.

Tänä päivänä kansainväliset olutjätit ovat tulleet mukaan Suomen panimoteollisuuteen. Sinebrychoffin panimon omistaa nykyisin tanskalainen Carlsberg. Hartwall kuuluu puolestaan englantilaiseen Scottish & Newcastle -konserniin, joka siirtyy tammikuussa 2008 tehdyllä yrityskaupalla hollantilaisen Heinekenin omistukseen. Kotimaista omistuspohjaa edustavat Olvi ja noin 25 pienpanimoa