Suomalainen olutkulttuuri ja oluenvalmistus kokivat tuhatvuotisen historian suurimman koettelemuksen viime vuosisadan alussa, jolloin kansaa yritettiin pakolla raitistaa kieltolain voimalla.

Keväällä 2007 juhlittiin Suomessa näyttävästi kieltolain päättymisen 75-vuotisjuhlaa. Oy Alkoholiliike Ab:n myymälät avasivat ovensa kieltolain jälkeen 5.4.1932 klo 10.

Harva tulee muistaneeksi, että nyt juhlavuonna itse kieltolain säätämisestä on tullut täyteen 100 vuotta. Autonomian ajan yksikamarinen eduskunta päätti koko suurruhtinaskuntaa koskevasta alkoholikiellosta ”hurraa-huudoin ja raikuvin kättentaputuksin” 31.10.1907.

Kieltolakilaki säädettiin lähes täysraittiiseen valtakuntaan. Lain astuessa voimaan kesäkuussa 1919 me suomalaiset kuuluimme vähiten väkijuomilla päätään sekoittaviin kansoihin. Laskennallinen alkoholin kulutus oli tuolloin 0,07 litraa asukasta kohti. Alhainen kulutus johtui käytännössä siitä, että maailmansodan puhjettua vuonna 1914 senaatti kielsi kaiken väkijuomien jakelun, lukuun ottamatta anniskelua ensimmäisen luokan ravintoloissa.

”Raittiusväelle kieltolain voimaantulo oli juhlava tapahtuma, sillä laki symbolisoi sille uuden onnellisemman tulevaisuuden sarastusta ja sekä taloudellisessa että henkisessä mielessä valoisampaa olotilaa. Kieltolain kautta katsottiin mahdolliseksi päästä alkoholittomaan kulttuuriin, jonka voittoon viemistä pidettiin osassa raittiusväkeä yhtenä ihmiskunnan suurimmista tehtävistä”, kirjoittaa Jorma Kallenautio väitöskirjassaan Kieltolaki ja sen kumoaminen poliittisena ohjelmana.

Olutkulttuurin alasajo

Suomalainen olut on ollut valtiovallan erityisessä kontrollissa pian puolentoista vuosisadan ajan. Autonomian ajan hallinto aloitti oluen ja panimotoiminnan verottamisen 1870-80-lukujen taitteessa. Siihen saakka oluenpanoa oli verrattu leipomista vastaavaksi kotitalouspuhteeksi.

Valtiopäivillä 1879 hyväksytyn elinkeinoasetuksen mukaan maakaupoissa ei saanut enää myydä olutta ilman asianomaisen maalaiskunnan suostumusta. Senaatin asettama verokomitea valmisteli samana vuonna myös ehdotuksia paloviinaverotuoton lisäämiseksi sekä valmisteveron määräämiseksi mallasjuomalle ja tupakalle.

Vuosisadan lopulla suomalainen oluenvalmistus kehittyi kotivalmistuksesta tehdasmaiseksi tuotannoksi. Kun vuonna 1850 Suomessa toimi vain kuusi panimoa, oli niiden määrä v. 1884 kasvanut 87:ään.

Samanaikaisesti raittiusväki alkoi omaksua kohtuukäytön tilalle ehdottoman raittiuden ideologian. Olut leimattiin yleisesti tavalliselle kansalle liian väkeväksi ja kalliiksi juomaksi. Oluen myyntiä alettiin säännöstellä maaseudulla. Lopulta vuonna 1903 voimaan tullut mallasjuoma-asetus kielsi oluen myynnin kaupunkien seka- ja ruokatavaramyymälöissä.

Maailmansodan puhjettua panimot joutuivat myös ahtaalle raaka-ainepulan vuoksi. Oluen valmistajat olivat tottuneet hankkimaan maltaansa ulkomailta eli lähinnä Saksasta. Vuoden 1917 valtalaki ulottui koskemaan panimoteollisuutta, sillä senaatin päätös määritteli sodan oloissa kielletyiksi alkoholijuomiksi kaikki yli kaksi tilavuusprosenttia sisältävät mallasjuomatkin.

Kalevalaisista ajoista saakka olut oli Suomessa ollut kansallisjuoman asemassa. Juuri ennen kansalaissodan syttymistä vahvan oluen valmistaminen kiellettiin ja olut rinnastettiin paloviinan rinnalle alkoholijuomaksi. Tämän väliaikaisen kieltolain aikana panimoille jäi vaihtoehdoiksi joko miedon mallasjuoman valmistaminen tai ovien sulkeminen.

Vuonna 1916 Suomessa tilastoitiin 109 olut- ja kaljapanimoa. Seuraavien kolmen vuoden aikana määrä hupeni peräti 60 panimolla. Sortuneiden yritysten joukossa oli mietoja mallasjuomia valmistavien kaljatehtaiden ohella merkittävä joukko perinteikkäitä olutpanimoita.

Miedoista väkeviin juomiin

Kieltolaki sekä siihen liittynyt kymmenien vuosien poliittinen ja puritaaninen keskustelu saivat aikaan sen, että kokonaiset sukupolvet siirtyivät juomaan mietojen alkoholijuomien sijasta laittomasti valmistettuja ja maahantuotuja viinaksia, eritoten Saksasta, Puolasta ja Virosta salakuljetettua pirtua.

Kieltolailla on ollut lähtemättömät vaikutukset vielä tämänkin päivän suomalaisten alkoholinkulutukseen ja juomistottumuksiin – puhumattakaan olut- ja panimokulttuuristamme. Laki tappoi suuren osan toimivista panimoistamme ja opetti suomalaiset juomaan oluen sijasta viinaa ja rapakaljaa.

Kansa ei lakia hyväksynyt eikä juuri kunnioittanut. Kieltolain aikana alkoholin kulutus kasvoi vuosi vuodelta. Alkoholin laiton maahantuonti, anniskelu ja myynti suorastaan rehottivat. Juopottelu yleistyi, väkivalta ja yleinen turvattomuus lisääntyivät, tavat raaistuivat.

Poliittiset päättäjät huomasivat, että valtio kaipaa kipeästi alkoholista saatavia verotuloja. Kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä 29.-30.12.1931. Lakia vastusti 70,6 % ja kannatti 28,0 % äänestäneistä. Loput 1,4 % äänestivät mietojen juomien vapauttamisen puolesta. Äänestysprosentti, 44,4 %, oli hieman pienempi kuin 1920-30-luvuilla käydyissä eduskuntavaaleissa keskimäärin.