Kuva: Pasi Hytti

Peppi ja Antti on Viiden Tähden ruokaa ja juomaa yhdistävä palsta, jonka takana ovat Peppi Aralehto ja Antti Uusitalo. Peppi on Espoon Ravintola-alan oppilaitoksen kasvatteja ja vuoden kokki 2000. Antti on hakenut uralleen potkua Haaga Instituutista ja on vuoden 2004 hovimestari. Peppi taikoo makumatkoja ravintola G.W. Sundmansissa ja Antti huolehtii vieraiden viihtyvyydestä sommelierinä ja hovimestarina samassa ravintolassa.

Osterikauppiaalta löytyi apu suolaisennälkään ja pojat saivat eteensä suuren jäämurskalla peitetyn vadin, joka oli täynnä avattuja ostereita. Yksi kaveruksista haki kahvilasta kolme Guinnesia ja aamiaishetki kahvilan terassilla saattoi alkaa.

Osteri on vähän kuin samppanja, se sopii jokaiseen tilanteeseen. Kukaan ei käy ihmettelemään jos herkuttelet ostereilla aamuyön tunteina tai teet iltapäivän arjesta juhlan kulauttamalla muutaman osterin alas kurkusta. Erityisen hyvin osterit maistuvat talvenselän taittuessa. Kevät kun on parasta aikaa pyytää ostereita.

Arvostetuin osteri tulee Kanaalista

Osterit elelevät luonnonvaraisena koko Pohjois-Euroopassa. Pohjoisrajana pidetään Norjan rannikkoa ja eteläisimmät osterit ovat pyydetty Adrianmereltä.

Eurooppa ei toki ole ainoa pyyntipaikka, myös Etelä-Afrikassa, Kanadassa ja Australiassa syödään ostereita. Sen verran herkkä otus kuitenkin on kyseessä, että pitkät kuljetukset ja säilytykset pilaavat sen helposti, joten turvallisinta on nautiskella mahdollisimman läheltä pyydettyjä ostereita.
Aivan kuten viineissäkin, myös ostereiden makuun vaikuttaa sen kasvuympäristö. Viileissä vesissä kovakuorinen merenherkku saa täyteläisen ja parhaimmillaan aavistuksen makean maun.

Ehkä arvostetuin osteri on Englannin ja Ranskan rannikolla kasvava Belon, jota kutustaan saarivaltiossa nimellä Native Oyster. Belon on erittäin vahvakuorinen ja kuori on kauniinmuotoinen.

Belonin maku on sen verran merellinen, että se kannattaa syödä sellaisenaan. Myös hinnaltaan Belon on sen verran arvokkaampi, että sitä on turha kuorruttaa tai hunnuttaa chilikastikkeella.

Kuva: Pasi Hytti

Toinen, meilläkin paremmin tunnettu osteri on valtameriosteri tai Fin de Clair, joksi ranskalainen veli sitä kutsuu. Valtameriosteri on hinnaltaan edullisempi ja muodoltaan miehekkäämpi ja soikeampi kuin Belon. Fin de Clair sopii mainiosti myös osteriruokien raaka-aineeksi kuten gratinoitaviksi tai kastikkeisiin.

Raakaa vai kypsennettyä?

Ostereihin liittyy paljon uskomuksia. Siinä missä pohjoisen poika parantaa mieskuntoaan poronsarvijauheella, nielaisee italialainen rakastaja tusinan ostereita. Casanova, joka tunnettiin kaikkien aikojen rakastajana, söi tarinoiden mukaan jopa 60 osteria päivässä. Olen lukenut juhlista, joissa vieraat ovat herkutelleet jopa sadoilla ostereilla - taitaisi olla liikaa Casanovallekin.

Vedestä nostettu osteri säilyy kaksi viikkoa, jos se säilytetään oikein. Kaikkien vatsat eivät kuitenkaan kestä vahvaa merellistä makua, mutta jos herkku tarjotaan tuoreena, ei vatsaongelmaa pitäisi olla. Itsekin olen pari kertaa saanut vatsani kipeäksi ostereista, mutta sittemmin elimistöni on tehnyt sinunkaupat ostereiden kanssa ja nyt ne maistuvat.

Niin raa'alta kuin se kuulostaakin elävä osteri tulee pureskella, jotta makunautinto on täydellinen. Kaikki eivät kuitenkaan kestä elävän osterin makua ja niinpä amerikkalaiset ystävämme ovat kehittäneet lukuisia reseptejä, joissa osterit kypsennetään.

Tunnetuin on ehkä New Orleansissa kehitetty Oyster Rockefeller. Reseptin loi Jules Alciatore, joka halusi tarjota ostereita myös rikkaille asiakkaille, jotka eivät kestäneet ajatusta elävästä otuksesta. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä salainen resepti pitää sisällään. Sen verran tiedetään, että raaka-aineita on 18 ja osteri kuorrutetaan seoksella, jossa on mm. pinaattia, salottisipulia, persilajaa, lehtiselleriä, voita, sitruunamehua, worcesterhirekastiketta ja Pernod'ta.

Jo pelkkä ainesosien määrä kertoo, että itse osterin maku häviää taustalle, mutta Jazzin ohella Rockefellerin osterit ovat olleet New Orleansin paras vientituote.

Guinnesia ostereille

Kuva: Pasi Hytti

Peppi valmistaa kolmea kypsytettyä osteriherkkua, joista kaksi valitsimme erikoisen nimen mukaan. Angels on Horseback on englantilainen keksintö, jota tarjoiltiin illallisella jälkiruoan jälkeen. Illanvietto kun saattoi venyä bridgepöydän ääressä myöhään yöhän ja kun jossain vaiheessa herroille tuli suolaisen nälkä, kannettiin sisään pieniä suolapaloja.

Angels on Horseback on yksinkertaisesti pekoniin kääritty ja hiillostettu osteri, joka tarjoillaan hevosen selässä, eli leivän päällä. Ei enkeleitä ilman piruja. Devils on horseback on anjovikseen kääritty osteri, joka maustetaan pirullisesti chilillä.

Iltapalan juomaksi tarjoamme irlantilaista kultaa, Guinnesia, joka saa tumman värinsä paahdetusta ohrasta. Vaikka Guinnes on erittäin vahvan ja täyteläisen makuinen, sopii se kaveriksi Pepin merenherkuille.