Oluita voidaan luokitella monin tavoin. Kansainvälisesti yleisin käytössä oleva tapa on jakaa oluet käytettävän hiivatyypin mukaan joko pinta- tai pohjahiivaoluisiin. Nämä voidaan jakaa vielä useisiin alakategorioihin eli oluttyyppeihin tai -tyyleihin.

Käymistavan mukaiseen ryhmittelyyn liittyy olennaisesti myös luonnollinen eli spontaanikäyminen, jossa oluen vierteeseen ei erikseen lisätä hiivaa lainkaan, vaan käyminen tapahtuu luonnon omien hiivojen ansiosta (kts. myöh. lambic).

Oluet usein jaetaan myös maantieteellisesti. Esimerkiksi monet puhuvat brittioluista, belgeistä tai saksalaisista ja tšekkityyppisistä oluista. Pohjoismaiset pienpanimot ovat luomassa omaa, markkinoita vahvistavaa identiteettiä, joka syntyy vain pohjoisella kasvualueella kasvavista ja käytettävistä raaka-aineista.

Jaottelu raaka-aineiden mukaan

Olut valmistetaan pääasiassa mallastetusta viljasta, vedestä, humalasta ja hiivasta. Viljoista yleisimpänä käytetään mallastettua ohraa, myös vehnä on hyvin suosittua. Ruis tuo oluen makuun mausteisuutta. Keitetty riisi ja maissi keventävät oluita.

Näiden lisäksi oluissa voidaan käyttää esimerkiksi hunajaa, vaahterasiirappia, erilaisia marjoja ja hedelmiä, sokeria, suklaata, kahvia, tai jopa maidosta erotettua laktoosia.

Pääsääntöisesti oluet valmistetaan yhdestä mallastyypistä. Täysmallasoluen valmistukseen ei ole käytetty muita sokerin lähteitä kuin viljaa.

Saksassa vuonna 1516 käyttöönotetun oluen puhtauslain, Reinheitsgebotin, mukaan oluenpanossa voi käyttää vain vettä, ohraa ja mausteina humalaa. Reinheitsgebotin on Saksassa korvannut Vorläufiges deutsches Biergesetz, joka sallii mm. vehnämaltaan ja ruokosokerin, mutta kieltää mallastamattoman ohran käytön.

Suomalainen sahti, virolainen koduõlu ja brittiläinen real ale ovat tuoreoluita. Ne ovat suodattamattomia ja pastöroimattomia tuotteita, joissa on elävää hiivaa. Tuoreoluet säilyvät nimensä mukaisesti vain lyhyen ajan. Sen vuoksi niitä on myös vaikea kuljettaa ja varastoida.

Gluteeniton olut soveltuu myös keliaakikoille. Sen keskimääräisen gluteenipitoisuuden pitää pysyä alle 2 mg / 100 g. Yleensä gluteenittomien oluiden valmistuksessa käytetään tattaria, riisiä, hirssiä ja durraa. Olut saa sisältää keliaakikoilta kiellettyjä viljoja, kuten vehnää, ohraa, mallasta ja ruista, kun raja-arvoa ei ylitetä.

Veroluokat rasitteina

Suomessa on totuttu vuosikymmenten ajan jakamaan olut veroluokkiin alkoholipitoisuuden mukaan. Ennen I-oluen vahvuus oli alle 2,8 tilavuusprosenttia, II-olut oli vahvuudeltaan 2,8–3,7 % , III-olut 3,7–4,7 % ja IV-olut yli 4,7 %.

Veroluokitus poistui Suomessa alkoholilain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995, mutta se on yhä käytössä mm. Ruotsissa. Siitäkin huolimatta suomalainen raittiusväki puhuu ja ymmärtää oluen vieläkin vain alkoholijuomana ja luokittelee sen vanhakantaisesti veroluokan mukaan.

Oluen vero määräytyy Suomessa alkoholipitoisuuden perusteella. Vuoden 2008 alusta 0,5-2,8 % oluen vero on 2 snt / cl puhdasta alkoholia tuotteessa. Yli 2,8 tilavuusprosentin oluella veron suuruus on 21,40 snt / cl etyylialkoholia.

Kaikesta huolimatta vanha veropohjainen luokittelu on meillä yhä käytössä oluen anniskelussa ja vähittäismyynnissä. Yli 4,7 prosenttisten käymistuotteiden myynti on sallittua vain valtion monopoliyhtiössä Alkossa. Anniskelupien myöntämisessäkin käytetään samaa 4,7 prosentin rajaa.

Sen sijaan olutpakkausten etiketeissä olevat ”tolpat” eli III-, IVA- tai IVB-merkinnät viittaavat vanhaan käytäntöön eli niillä ei ole käytännön merkitystä, mutta kuluttajat tunnistavat monet tuotteet näiden merkintöjen avulla.

Katkeruus ja väri ratkaisevat

Oluita voidaan luokitella niiden humala- eli katkeroainepitoisuuden tai värin mukaan. Katkeruus ilmoitetaan yleensä EBU-yksikköinä (European Bittering Units). Suomalaiset tavallisimmat keskioluet ja muut ns. peruslagerit ovat matalasti humaloituja. Niiden katkeropitoisuus on yleensä 17-18 EBU:a.

Kotoisessa nelosoluessa on muutama EBU-yksikkö keskiolutta enemmän. Vehnäoluissa katkeruutta on vain kymmenkunta EBU:a, mutta esimerkiksi monissa brittiläisissä ale-oluissa katkeropitoisuus saattaa nousta 50-60 EBU:un. Suomalaiset pienpanimot ovat koetelleet rajojaan valmistamalla jopa yli 100 EBU:n oluita.

Valmiin oluen, sen valmistuksessa käytettävien mallaslaatujen sekä raaka-aineiden keitosta syntyvän vierteen väri ilmoitetaan Euroopassa EBC-yksikköinä (European Brewery Convention). EBC-yksikön noustessa olut muuttuu aina vain tummemmaksi.

Vaaleimmat lageroluet ovat väriltään vain 5-7 EBC:tä. Kotimaisten peruskeskioluiden väri on 9-10 EBC:tä. Toisessa ääripäässä on lähes pikimusta Sinebrychoff Porter, jolle ilmoitetaan peräti 300 EBC. Mustana pidetyn Guinness Stoutin väripitoisuus on 115 EBC.


Michael Jacksonin oluttyypit

Vanhoissa olutkulttuurimaissa oluita on yleensä valmistettu ja ostettu niiden tyypin ja maun mukaan. Olutlajit ja oluen ominaisuudet ovat tärkeitä, eivätkä sen sisältämät alkoholiprosentit, kuten Skandinavian maissa.

Edesmennyt brittiläinen olutkirjailija Michael Jackson (1942-2007) jakoi oluet pinta- ja pohjahiivaoluisiin. Pohjahiiva laskeutuu käymisen aikana käymisastian pohjalle, kun taas pintahiiva nousee astian pinnalle. Valtaosa maailmassa nautitusta oluesta on pohjahiivaolutta eli lageria. Myös Suomessa se on eniten juotu oluttyyppi.