| Luostariolutta luostarin portilla |
| Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen |
| 01.08.2008 14:52 |
|
Mikkeliläisen ravintoloitsijan Pertti Oksan omistama pienpanimo Bruuveri toi alkukesästä markkinoille Suomen ensimmäisen luostarioluen, joka lienee samalla maailman ainoa ortodoksiluostariolut. Valamo-oluesta panimomestari Ilkka Sysilä oli Helsingin Kampissa toimivaan Bruuveriin keittänyt kaksi eri vaihtoehtoa, joiden pohjalta näinä päivänä alkaa kehitetymmän version eli työnimeltään Valamo III:n keitto. Valmistustavan ja kypsytyksen ohella Bruuverin luostarioluen tekee erikoiseksi se, että sen suunnittelussa ja kehittelyssä on ollut mukana Heinäveden Uuden Valamon luostari, joka tunnetaan myös erinomaisista tilaviineistä, likööreistä ja tisleistä. Isä Andreas on viinien ja liköörien kehitystyön jälkeen suunnannut kiinnostuksensa oluiden valmistukseen. Luostari kertoo verkkosivuillaan, että viini ja kristinusko ovat kuuluneet perinteisesti yhteen. Viininvalmistustaito on jo vuosisatoja säilynyt ja siirtynyt eteenpäin luostarin muurien suojassa. Monet Keski-Euroopan luostareissa käyneet tietävät, että vanhat luostarit ja oluet kuuluvat niin ikään yhteen. Pelkästään keskiajan Saksassa toimi 500 luostaripanimoa. Niistä monet ovat säilyneet nykypäiviin saakka.
Lukuisat tunnetut oluet ovat syntyneet ja kehittyneet luostareissa. Nimet Weihenstephan, Aying, Andechs ja Ettal ovat saksalaisten oluiden ystäville tuttuja siinä missä trappistiluostarit Chimay, Orval ja Rochefort belgiherkkujen nautiskelijoille. Kirkkohistorian merkkihenkilöt ovat tehneet myös työtään oluen parissa. Pitkän elämän elänyt saksalainen abbedissa Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) muistetaan kirjoituksistaan ja työstään uskonnon, kirjallisuuden, musiikin ja luonnontieteiden aloilla. Pyhä Hildegard valmisti olutta. Hän on kertonut jälkipolville, että ”olut vahvistaa verta ja antaa kauniin värin kasvoille”. Luterilaisen kirkon oppi-isä Martti Luther oli suuri oluen ystävä. Hänen vaimonsa Katariina oli erityisen arvostettu oluenpanija. Katariina suosittelikin miehelleen mieluummin olutta kuin viiniä, koska se oli rouvan mielestä terveellisempää. Katariinan pidoissa nautittiin hyviä oluita, laadukkaita viinejä ja maukkaita ruokia. Valamon luostarin ensimmäiset viinit kehitettiin viime vuosikymmenellä ilomantsilaisen Peltohermannin menetelmin. Viinien laillinen ulosmyynti varmistettiin sillä, että ne kypsytetään Valamossa. Marjat viineihin tulevat sieltä sun täältä ja rypäleet Unkarista asti. Silti me puhumme aidoista luostari- eli tilaviineistä. Luostari on vahvasti mukana nimikko-oluensa tuotteistamisessa. Seuraavat Valamo-oluen valmistuserät ovat tulossa ensi vuoden alkupuolella luostarin ravintolassa anniskelumyyntiin. Mutta mukaansa olutta saa vain Alkon myymälästä, sikäli kun ne pääsevät valtiomonopolin listaukseen mukaan. Vahvan oluen myyntikiellossa piileekin koko jutun paradoksaalinen juoni ja ydin. Hurskas luostarissa kävijä voi ostaa 17-prosenttisen viininsä luostarin myymälästä, mutta nauttiakseen yli puolet miedompaa olutta kotona tai viedäkseen sen lähimmäiselleen tuliaiseksi hänen täytyy karauttaa kilometrien päässä sijaitsevaan pitkäripaiseen. Pahimmassa tapauksessa Alko päättää ottaa luostarioluen vain Helsingin Arkadiankadun lippulaivamyymälään, josta Valamoon kertyy linnuntietäkin matkaa yli kolme sataa kilometriä. Siitä on luostaritunnelma kaukana. Toivon hartaasti, että Valamon Isä Andreas ja Bruuverin veli Pertti pistäisivät vähäiset roponsa yhteen ja perustaisivat Valamoon oman mikropanimon. Siellä valmistettaisiin Valamon luostarioluet ja tarvittaessa muutama muukin mallasherkku. Oluet kypsyisivät luostarin kammoissa siinä missä marjaviinitkin. Sen jälkeen tehtävänä olisi enää ulosmyyntioikeuden hankkiminen. Olisipa hauskaa kuulla raittiusväeltä aitoja sosiaali- ja terveyspoliittisia perusteita, miksi väkevän luostariviinin ulosmyynti olisi sallittua ja sitä puolet miedomman luostarioluen myyminen kiellettyä ekumeenisella areenalla. Nähtäväksi jää, aukeaako luostarin portin kautta tie suomalaisten pienpanimoiden oluiden ulosmyynnille suoraan panimolta kuluttajalle. Toivottavasti. Kaikki on kuitenkin korkeamman kädessä, ja viime kädessä valtiopäiville valittujen kansanedustajien. Heikki Kähkönen |
Tapahtumakalenteri
Olutkulttuuri
- Olutkulttuuri.fi ja Viisi Tähteä kiittävät lukijoitansa
- Vuoden oluet, viskit ja siiderit valittiin Helsinki Beer Festivalilla
- Vuoden luomutuote 2011: Nokian Panimon Keisari Luomu -olut
- Saimaan Olut on nyt Saimaan Juomatehdas
- Suomen olut- ja sahtipanimot
- Hallitus luopui alkoholin mainontakielloista
- Carlsberg ja Raisio toivat Suomeen uuden mallasohran
- Hartwall: Ravintolakulutuksen alamäki tasaantumassa
- Olvi kipusi ennätystulokseen viime vuonna
- Veromuutokset leikkaavat panimoiden kotimaan myyntiä






