Hartwall osaksi Heineken-konsernia
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
30.04.2008 10:49

Hartwallin siirtyminen hollantilaisen Heinekenin omistukseen on varmistunut. Hartwall siirtyi tiistaina 29.4. virallisesti osaksi kansainvälistä Heineken-konsernia. Hartwallin toimitusjohtaja Yrjö Närhinen vakuuttaa, että omistajavaihdoksella ei ole mitään välittömiä vaikutuksia Hartwallin toimintaan.

 

Heinekenin ja tanskalaisen Carlsbergin ostotarjous brittiläisesti panimojätistä Scottish & Newcastlesta on edennyt S&N:n lopullisesti toimintojen jakamiseen näiden kahden panimokonsernin kesken. S&N:n toiminnot Isossa-Britanniassa, Portugalissa, Belgiassa ja Suomessa ovat siirtyneet Heinekenin omistukseen. Kaupan myötä Harwtwall on nyt osa Heineken-konsernia.

"Me hartwallilaiset katsomme luottavaisina tulevaisuuteen osana Heineken-konsernia. Keskitymme kuitenkin ydintoimintaamme: tuotemerkkiemme kasvattamiseen ja kehittämiseen – tuottamaan suomalaisille kuluttajille huippuluokan juomaelämyksiä. Hartwall on vahva talo, meillä on upeat tuotteet, osaamista ja markkinatuntemusta. Näillä eväillä menestymme jatkossakin", Hartwallin toimitusjohtaja Yrjö Närhinen sanoo yhtiön verkkosivuilla.


Heineken N.V. omistaa runsaat 115 panimoa yli 65 maassa. Heineken valmistaa olutta 139 miljoonaa hehtolitraa vuodessa, ja se on maailman neljänneksi suurin panimo tuotantovolyymin mukaan laskettuna. Heinekenilla on yhteensä 54 000 työntekijää.


Heinekenin tärkeimmät kansainväliset olutbrändit ovat Heineken ja Amstel, mutta se valmistaa ja myy yli 170 olutmerkkiä - sekä kansainvälisiä, alueellisia, paikallisia että erikoisoluita. Hartwallin merkittävimmät alkoholijuomien brändit Suomessa ovat Lapin Kulta ja Karjala -oluet, Upcider-siiderit sekä Original Gin Long Drink. 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä