Suoramyynnin puuttuminen pienpanimoiden kasvun esteenä
Kirjoittanut Viisi Tähteä, Heikki Kähkönen   
07.07.2008 11:52

Suoramyyntioikeuksien puute estää pienpanimoiden kasvua ja uusien yritysten syntymistä. Suomen Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen sanoo Ylen Hämeen Uutisille, että Suomen tulisi ottaa mallia erityisesti Tanskasta, jossa on syntynyt viidessä vuodessa toistasataa pienpanimoa. Kääriäisen mukaan yhtenä syynä juuttien pienpanimobuumiin on oikeus myydä tuotteita suoraan panimoilta kuluttajille.

Pohjoismaiset pienpanimo-oluet ja siiderit olivat viikonvaihteessa näkyvästi esillä Lahden satamassa. Tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana reilusti yli 4000 panimojuomien ystävää.

”Torstain vesisade hieman rajoitti kävijämäärää. Sen sijaan perjantai ja lauantai olivat hyviä loistavia tapahtumapäiviä, myös myynnillisesti”, Kääriäinen summaa tapahtumaviikonloppua.

Tuotteita Lahdessa esitteli kuusi maan runsaasta paristakymmenestä pienpanimosta. Alan yrittäjien määrä on pysynyt viime vuodet vakiona. Parhaiten ovat pärjänneet panimoravintolat. Savonlinnalaisella Panimoravintola Huvilalla menee hyvin ja myynti on kasvanut.

”Meiltä menee suurin osa tukkumyyntiin ja mm. pääkaupunkiseudun ravintoloille. Pullomyyntiä yritetään myös lisätä”, toteaa Ylen haastattelema Huvilan toimitusjohtaja Tuomas Markkula.

Pienpanimoiden tuotteiden myynti on 2-3 miljoonaa litraa vuodessa. Määrä on hädin tuskin puoli prosenttia koko maan markkinoista. Suoramyyntioikeuksien puute on Kääriäisen mielestä alan kasvun suurin este.

”Se haittaa tuntuvasti yritysten kehittymistä ja myynnin kasvua sekä latistaa yrittäjien intoa lähteä bisnekseen”, Kääriäinen pahoittelee.

Pohjoismaiden pienpanimorenessanssi näkyi myös Lahdessa. Järjestäjät toivat kymmenittäin oluita Ruotsista ja Tanskasta janoisten maisteltaviksi. Vastavuoroisesti suomalaisten juomia on lähdössä olutfestivaaleille Tanskaan syyskuun puolivälissä.

Suuret oluet - pienet panimot -olutjuhla järjestettiin Lahden Matkustajasatamassa kuudetta kertaa. Tapahtumalla on olemassa selkeä tilaus.

”On hyvä, että pienet laittavat kampoihin isommille”, toteaa sahtilasillisella lounastunnilla piipahtanut hollolainen Juha Similä.

Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuma järjestetään seuraavan kerran heinäkuun viimeisenä viikonloppuna (24.-26.7. ) Rautatientorilla Helsingissä.

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä