• Viisi Tähteä -Arkisto
Yrjö Närhinen Panimoliiton puheenjohtajaksi
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi   
16.02.2009 11:10

Oy Hartwall Ab:n toimitusjohtaja Yrjö Närhinen on nimitetty Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallituksen puheenjohtajaksi. Tuore  puheenjohtaja on hyvillään suomalaisen olutkulttuurin vahvasta kehityksestä. Samalla hän vaatii ravintoloiden arvonlisäveron välitöntä laskemista.

 

Panimoliiton jäsenpanimot ovat tehneet viime vuosina paljon suomalaisen olutvalikoiman monipuolistamiseksi sekä oluen nostamiseksi arvoonsa erinomaisena ja laadukkaana ruokajuomana,” Yrjö Närhinen sanoo.

Samalla hän tukee lämpimästi ravintoloiden arvonlisäveron alennusta.

”Ravintolapalveluiden arvonlisäveron laskeminen 22 prosentista 12 prosenttiin tukisi ilman muuta myös olutkulttuuria, vaikka veronalennus ei alkoholijuomia suoraan koskekaan. Olutkulttuuri elää ja kehittyy erityisesti ravintoloissa, hyvän ruoan ja ystävien seurassa.”
 
Oy Sinebrychoff Ab:n
emoyhtiön Carlsberg-konsernin Pohjoismaiden aluejohtaja Mikael Aro jättää Panimoliiton hallituksen. Hän toimi liiton hallituksen puheenjohtajana tammikuusta 2007 alkaen.
 
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallituksen muut jäsenet vuonna ovat toimitusjohtaja Lasse Aho, Olvi Oyj, toimitusjohtaja Pekka Tiainen, Oy Sinebrychoff Ab sekä toimitusjohtaja Matti Heikkilä, Nokian Panimo Oy.

 

 

Lue lisää tästä aihepiiristä

Maatilatori