Servaali Oy:n emoyhtiö osti Mallaskosken panimon
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
23.02.2009 18:24

Juomatalo Servaalin emoyhtiö Captol Invest Oy on ostanut Seinäjoella toimivan Oy Mallaskoski Ab:n. Perinteikkään pohjalaisen panimon tuotteiden myynti ja markkinointi siirtyy samalla Servaali Oy:lle. Osapuolet korostavat, että tehty kauppa parantaa Mallaskosken juomien saatavuutta yhä useamman ravintolan ja kaupan valikoimista.

Mallaskosken Panimo on ollut kaupan jo viime kesästä lähtien. Panimoyhtiön toimitusjohtaja Markus Lyyra kertoi heinäkuussa, että panimo tarvitsee uusia resursseja kyetäkseen uusiutumaan markkinoiden edellyttämällä tavalla.

”Omistuksen vaihdoksella Mallaskoski saa vihdoin kaivattuja lisämuskeleita myyntiin ja markkinointiinsa”, panimonsa myynyt Lyyra kertoo.

Captol Invest Oy:ssä panimon operatiivisesta johdosta tulee vastaamaan konserniin helmikuun alusta lähtien talousjohtajaksi nimitetty Timo Helle. Mallaskosken nykyinen henkilökunta jatkaa uuden omistajan palveluksessa. Toimitusjohtaja Markus Lyyra on mukana toiminnassa ylimenokauden ajan eli käytännössä ensi kesään saakka.

Captol Investin konsernijohtaja Teemu Lehto sanoo, että yhtiö on aidosti kiinnostunut pienpanimotoiminnasta. Pienet käsityöpanimot ovat nostaneet päätään monissa maissa.

”Muun muassa Tanskassa toimii pitkälti yli sata pienpanimoa. Pienpanimot rikastuttavat juomakulttuuria tuomalla vaihtelua olut‐ ja siideritarjontaan, ja tarkoituksenamme on lähteä kehittämään Mallaskosken perinteikkäitä brändejä ja tuotantolaitosta kohti alansa huippua Suomessa”, Lehto perustelee.

Valtakunnallinen juomatehdas

Mallaskosken panimo on valtakunnallisesti toimiva virvoitusjuomatehdas. Nykyinen juomayhtiö on perustettu vuonna 1997, mutta Mallaskosken panimoperinne ulottuu Seinäjoella aina vuoteen 1921 asti.

Tuotemerkkejä ovat käsityönä valmistettavat lisäaineettomat Kuohu-täysmallasoluet, Komia ja Makia -siiderit sekä pohjalainen Häjy-lonkero. Extreme Duudsoneiden mainostama energiajuoma Pure! Energy Drink oli markkinoille tullessaan yhtiön ensimmäinen alkoholiton tuote.

”Mallaskoski on erittäin osaava ja moneen kykenevä pieni virvoitusjuomatehdas. Uskon, että nyt syntyvässä kokonaisuudessa panimoa voi paremmin kehittää entistä varteenotettavammaksi otimaiseksi toimijaksi. Toivotan menestystä uudelle Mallaskoskelle!” Lyyra sanoo.

Kaikki tuotteensa Mallaskoski valmistaa ja pakkaa omalla tölkityslinjallaan tehtaallaan Seinäjoella. Pääkaupunkiseudulla yhtiöllä on myyntikonttori, joka lopettaa toimintansa kevään aikana. Yhtiön palveluksessa on kuusi henkilöä.

Kaupan yhteydessä on myös solmittu Mallaskosken tuotemerkkien myyntiä ja markkinointia koskeva yhteistyösopimus Mallaskosken ja Servaali Oy:n välillä. Sopimus kattaa kaikki jakelukanavat Suomessa.

Servaali tunnetaan Suomen merkittäviimpiin kuuluvana oluiden maahantuontiyhtiönä. Servaalilla on ollut yhteistyötä mm. iisalmelaisen Olvi Oyj:n kanssa. Yhtiö on vienyt Olvin Sandels-oluita Venäjälle sekä teettänyt Iisalmessa yhteistyössä Iskelmäradion kanssa Iskelmä-lageroluen.

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä