Mämmiolut myi loppuun muutamassa tunnissa
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
11.03.2009 13:38

Paljon julkisuudessa huomiota herättänyt Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kievari Mämmi -olut myytiin maanantaina panimolta loppuun vajaassa neljässä tunnissa. Kievari Mämmiä valmistettiin 10 000 litran erä, joka osoittautui liian pieneksi. Panimon mukaan mämmiolutta on saatavilla joissakin ruokakaupoissa ja ravintoloissa niin kauan kun tavaraa riittää.

”Mokasimme, sillä emme osanneet odottaa Kievari Mämmi -oluelle tällaista suosiota. Pyrimme ottamaan tästä oppia tehdessämme uusia tuotteita Kievari-olutsarjaan”, myöntää Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myyntijohtaja Marko Karjalainen.

Oluen valmistuksessa panimo käytti Kymppi Maukkaiden 10-Luomumämmiä. Mämmi tuntuu oluen tuoksussa ja maussa peittämättä kuitenkaan alleen oluen muita ominaisuuksia.

”Kuluttajien ennakko-odotukset ovat selkeästi olleet sen suuntaisia, että nyt Laitilasta tulee pullotettua mämmiä. Halusimme kuitenkin luoda oluen, joka kelpaa ruokajuomaksi pääsiäisruoan kanssa tai nautittavaksi sellaisenaan. Mämmiä ei tarvitse keksiä uudelleen”, kertoo oluen kehittäjä panimopäällikkö Ville Vilen.