Olvi ottaa pienpanimo-oluet jakeluunsa
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
21.03.2009 12:19

Iisalmelainen Olvi Oyj avaa koko Suomen kattavan jakeluverkkonsa kotimaisille pienpanimoille. Ilta-Sanomat uutisoi, että ensimmäisenä Olvin kyytiin hyppää Vakka-Suomen Panimo. Yhteistyön myötä uusikaupunkilaispanimon Prykmestar-oluiden jakelu laajenee Lounais-Suomesta vähintäänkin kymmenkertaiseksi yhtiön aiemmin itse hoitamasta jakeluverkosta.

”Seuraavista sopimuksista neuvotellaan jo. Emme pyri mihinkään yksinmyyntiin eikä se olisikaan mahdollista EU:ssa. Jos joku muukin myy näitä tuotteita, se ei ole missään nimessä meiltä pois, sanoo Olvin brändi- ja viestintäjohtaja Olli Heikkilä Ilta-Sanomissa.

Ensimmäinen sopimus osui Heikkilän mukaan VASP:iin, koska sillä on riittävästi kapasiteettia, riittävän erikoiset tuotteet ja omintakeinen pakkaus. Heikkilä myöntää, että kysymys on bisneksestä, mutta samalla rakennetaan suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria.

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä