Tapion Kuppi Oy jatkaa panimotoimintaa Seinäjoella
Kirjoittanut Olutkulttuuri.fi, Heikki Kähkönen   
29.06.2009 09:48

Oy Mallaskoski Ab:n ja Captol Invest Oy:n kauppa Seinäjoella toimivasta Mallaskosken panimosta on saatu myös käytännön asioiden osalta päätökseen. Panimotoimintaa Seinäjoella on ryhtynyt pyörittämään vasta perustettu Tapion Kuppi Oy, jonka hallituksen puheenjohtaja on Captol Investin ja Servaali Oy:n toimitusjohtaja Teemu Lehto.

Kuohu-oluen, Häjy-lonkeron ja Pure!-energiajuoman tuotemerkit sekä Mallaskoski-toiminimi siirtyivät keväällä tehdyssä kaupassa uudelle omistajalle.

Sanomalehti Ilkan mukaan omistajanvaihdos meni  vei odotettua kauemmin, koska alkoholin valmistamisen ja myynnin lupahakemus jumittui Tullihallitukseen uskottua pidemmäksi ajaksi. Vielä kevätalvella uskottiin, että vaihdos olisi tapahtunut viimeistään toukokuussa.

Captol Invest Oy:n toimitusjohtaja Teemu Lehto sanoo lehtihaastattelussa, että yhtiä on tekemässä Mallaskoskesta valtakakunnallisesti näkyvää ja tunnettua merkkiä. Mallakosken uudet pakkaukset ja tuotteet julkaistaan elo-syyskuun vaihteessa. Panimoyhtiö satsaa alkuvaiheessa uusien hana- ja tölkkituotteiden markkinointiin. Uuden pullotuslinjan hankkiminen lykkäytyy ensi vuodelle.

”Jatkan Oy Mallaskoski Ab -yhtiön toimitusjohtajana. Twist-siiderin tuotemerkki on jatkossakin Oy Mallaskoski Ab:n omistuksessa.
Tiedotamme lähiaikoina tarkemmin tulevaisuudestamme ja yhtiömme virallisen nimen muutoksesta”, sanoo panimonsa Captol Investille viime keväällä myynyt Markus Lyyra.

 

 

 

 

 
AddThis Social Bookmark Button

Lue lisää tästä aihepiiristä